Kirjoitukset avainsanalla Tavoitteet

Päähän sattui ja laiskotti, mutta ei auttanut, vaan kiskoin trikoot jalkaan, hyppäsin pyörän selkään ja suuntasin salille. Tänään oli vuorossa Lastaamon starttikurssia, josta edellisessä jo postauksessa mainitsinkin. Mutta niin se vaan itsensä pakottaminen toimi ja tunnin jälkeen kotiin palasi mimmi, joka oli todella iloinen, että tuli taas mentyä ja tehtyä. Päivän lemppariliikkeeksi osoittautui pystypunnerrus. Kauhuntunteita tai oikeastaan ennemminkin huvitusta puolestaan aiheutti leuanvetoihin joskus tähtäävät harjoitukset. Ei voi olla mahdollista, että ikinä milloinkaan pystyisin vetämään yhtäkään leukaa tämän 90 kiloisen ruhoni kanssa. Mutta se on kuulema pitkälti tekniikkalaji ja asia on mahdollista oppia, kun vaan ahkerasti harjoittelee. Lähtötaso on itselläni siis pyöreä nolla ja leuanvetoharjoittelu aloitettiin etsiskelemällä lapaluita lähentäviä lihaksia pienen pienillä liikkeillä tangossa roikkuen. Seuraava askel on sitten negatiivinen leuanveto, eli hallittu laskeutuminen sieltä tangon päältä. Huhhuh, ei oo meitsin heiniä kyllä nää jutut. :D Mikäli leuanveto tuntuisi itseäsi kiinnostavalta haasteelta, niin esimerkiksi tästä Huippukuntoon.fi -sivuston artikkelista löytyy vinkkejä harjoittelun aloittamiseen. OLYMPUS DIGITAL CAMERA

trikoot-Adidas/pusero-Reebok

Mä yritän olla vertaamatta itseäni kanssatreenajiin ja koitan olla miettimättä sitä kuinka onnettomia painoja mä mielestäni nostelen vaikkapa punttikoulussa, mutta toisaalta mulle on hirveän tärkeää tsemppiä se, jos huomaan, että en ole porukan heikoin lenkki. Tämä "kunhan en vaan ole viimeinen" -ajatus on ollut päässäni oikeastaan aina. Muistan jo ala-asteella kuinka helpottavaa oli, jos en jäänytkään hiihtokisoissa viimeiseksi, vaan päihitin edes yhden luokkatoverin. Minulle toiseksiviimeiseksi yltäminen oli melkoinen voitto. Koitan siis tulla ryhmätreeneissä löytää edes jonkin asian jossa huomaan että en ollut kaikista rapakuntoisin ja jaksamattomin. Tämä vertaaminen kuulostaa ehkä tylyltä, mutta kyseessä ei ole se, että dissaisin päässäni jotakuta toista, vaan siitä, että iloitsen siitä, että jaksoin jotakin joka olisi voinut mennä vielä huonomminkin. En siis mieti, että "hähhää, toi Mirjapa ei jaksakaan noita pystypunnerruksia samalla tangolla kuin mä", vaan ajattelen, että "huh, kaikki muutkaan ei ole täällä huippukuntoisia, mä pärjään tässä joukossa ihan siinä missä muutkin".  Toki suurin vertailu kohdistuu ihan vaan itseeni ja omiin suorituksiin. Se tunne on aivan huikea, kun tajuaa jaksaneensa tehdä jotakin mistä ei uskaltanut puoli vuotta sitten edes haaveilla. Mietinkin nyt, että uskaltaisiko sitä asettaa itselleen punttikoulussa jonkin kilotavoitteen jouluun mennessä, vai tuoko se sitten vain epäonnistumisen tunteen, jos tavoite ei toteudu. Kun sen onnistumisen tunteen saa kuitenkin jokaisesta lisäkilosta, jonka sinne tangon päähän saa lisättyä. Hmm.. onko tavoitteet kannustavia vai pelottavia? Kas siinä pulma. Mites siellä, tunnustautuuko kukaan muun "kunhan en olisi viimeinen" -ajatuksen vaalijaksi?

Kommentit (3)

En kuulu tällä saralla tuohon samaan ajattelumaailmaan sillä yleensä se olen minä (pienen ja pullean ruhoni kanssa) joka jaksaa kaikista kauiten ja isoimmilla painoilla meidän porukassa. Mulle sen sijaan tulee sellainen että 'kattookohan kaikki miten tuo pullukka oikeen muka voi jaksaa noin paljon ja miten hemmetti se hyppää noin korkealle' ja tämä nimen omaan kääntyy negatiiviseksi mun päässä, sillä 'eihän kukaan pullukka voi oikeasti jaksaa samalla tavalla tai paremmin kun normaalipainoiset'. En tiedä mistä tää tulee ja se on perseestä. Täytyy varmaan lähtee ammattiauttajan puheille. (facepalm).

carusca

Mä ajattelen ihan samalla tavalla. Tai ehkä enemminkin vertaan itteäni koko tunnin johonkuhun satunnaiseen vieressä jumppaavaan tyyliin: "mä kyykkään vielä, mutta tuo pitää jo tauon, jes!" ja "ai perhana, mä en jaksa näitä vatsoja, mut toi vaan tekee ja tekee". Onhan se vähän tyhmää, varsinkin kun se toinen tyyppi on tosiaan ihan random. Mutta jotenkin tämmöinen ajattelu auttaa mua samalla hahmottamaan omaa kuntoani, kun vertaa vähän muihin. Jos kyse olis jostain muusta kuin ryhmäliikunnasta, siis jostain missä jokainen tekee omalla vuorollaan, niin viimeisenä olemisella tai ei-olemisella olis huomattavasti isompi merkitys. (Ja koulussa sillä vasta merkitystä olikin!)

Oxalis

Käsi nousee pystyyn täälläkin... kyllä se vaan lohduttaa jos ei ihan joka jutussa oo viimenen :) Ekat toiminnalliset voimareenit on nyt takana, kiva ryhmä, ohjaajat ja sopivan maltilla alkoi tekniikkaa mietiskellen. Vedin jopa elämäni ensimmäiset leuat (monikossa!!!), kuminauha-avusteisesti tietty, mutta oli se silti niin siisti fiilis! :D Taidanpa hankkia kotiinkin tangon ja kumpparin, ehkä vielä joskus menis ilman avustusta. Nyt kyllä tuntuu koko kropassa, mutta hymy huulilla siitä huolimatta. Kamalasti jännitti mennä! Kiitos tosta leuanvetolinkistä, jospa se auttas vielä tavoitteessa eteenpäin! Ei todella ole mitään helppoo kauraa 90+ kiloisen naisen elämä tangolla, maan vetovoima tuntuu paljon kovemmalta kun oma :D

Voi ei. Nyt se sit iski mulle tajuntaan, et mulla on ihan paska sporttiblogi. Mä en oo älynnyt ollenkaan tajunnu julkaista kuvia mun hanurista eikä mulla oo mitään lisäravinteitakaan. Puurokuvaakaan ei oo tainnu olla.  Myös oikeat tavoitteet puuttuu. Pitäis olla suunta kohti bikini fitness -kisoja. Kannattaakohan tätä blogia enää pitääkään, kun en oo kunnon sporttimuija. :(

No ei vaiskaan. Kunhan nyt vaan mielessäni naureskelin tälle Pakkotoisto forumin aloitukselle, josta alla pieni pätkä alusta.

"Fitness on nykyään sitä, että sulla on kuvia sun perseestä ja puurosta."

En tiedä kuka hieno ajattelija tämän sanoi ensimmäisenä. Tietenkään ei voi yleistää, on naisia jotka vetävät tuolla saleilla todella kovalla asenteella ja isoilla painoilla. Mutta olen huvittuneena seurannut tätä ilmiötä ja naisten kuntosalikulttuuria:

- Jokaisella pitää olla tosiaan se oma blogi, jonne alkaa ilmestyä 2 viikon treenauksen jälkeen FUCK YEAH TRAIN HARD MOTHERFUCKER NO EXCUSES BITCH -tyyppisiä sloganeita ja kuvia maitorahkasta
- Lähes jokainen teinityttö kertoo heti tavoitteekseen fitness-lavoille nousemisen.
- Tärkeintä tuntuu olevan kireät treenivaatteet, mielellään Better Bodies -merkkiä. Ne jalassa sitten pyllistellään peilin edessä ja otetaan 100 kuvaa joista julkaistaan se jossa hanuri näyttää eniten "insert cock here" -tyyppiseltä.
- Salille pukeudutaan seksikkäämmin kuin baariin. "

Mutta noin kärjistetysti niin ihan samoja juttuja olen miettinyt kuin tuon keskustelun aloittajakin. Olen tässä välillä lueskellut sportti-, fitness- ja laihdutusblogeja ja mua oikeasti hämmästyttää se kisalavoille hinkuavien nuorten naisten määrä. Yhdessäkin blogissa kirjoittaja kertoi ylipainoa löytyvän viitisenkymmentä kiloa ja laihdutusurakka oli juuri alkamassa, mutta tavoite oli jo selkeänä ja se oli jotkut fitness-kisat ensi vuonna. Juu, onhan se hienoa, että on tavoitteita, mutta tuli vaan siinäkin kohtaa mieleen, että oiskohan se homma mielekkäämpää, jos latais itselleen vähän pienempiä ja realistisempia tavoitteita. Tai no, ehkäpä joillekin ihmisille sopii se, että suunnataan heti suurta vuorta valloittamaan, kun taas kaltaiseni mukavuudenhaluinen vässykkä käy salilla silloin tällöin saadakseen vähän lisää energiaa elämään.

Mua siis vähän kummastuttaa tämä meneillään oleva suuri fitnessbuumi ja ymmärrän kyllä hyvin tuota asioita kärjistänyttä keskustelun aloittajaa. Aika pitkälti kuvaillun mukaisena ilmiö nimittäin näyttäytyy. (Itsehän olen sillä tavoin osa tätä samaa ilmiötä, että vouhotan täällä blogissa ja somessa aina kun onnistun perseeni salille tai muuhun sporttihommaan raahaamaan, joten ihan saan nauraa myös itselleni. En pysty sporttaamaan, ellen julista asiaa koko maailmalle. :D) Mutta se mikä mua tässä hommassa siis kummastuttaa on se ns. totaalinen hurahtaminen. Yhtäkkiä elämä muuttuu pelkäksi punttisaliksi ja proteiinimäärien laskemiseksi. Kropan tarkkailu tuntuu ainakin näin aiheeseen liittyviä blogeja lukevan ihmisen näkökulmasta jo ihan maaniselta. Mietityttää, että kuinkahan monelle nuorelle naiselle kyseessä on vain yksi syömishäiriön ilmenemismuoto? Anoreksiasta osataan jo nykyään huolestua, mutta missä vaiheessa pitäisi huolestua kaverista, jonka "kisadietti" vaan jatkuu ja jatkuu?

Nostan hattua kaikille niille, jotka jaksavat harrastaa liikuntaa riittävissä määrin pitääkseen itsensä terveinä. Itse vasta opettelen ja yritän löytää riittävää motivaatiota itsestäni huolehtimiseen. Mutta samalla myös mietin tämän ilmiön äärellä, että missä kohtaa menee se raja, kun terveellinen elämä muuttuukin epäterveeksi käytökseksi. Tasapainon löytäminen tuntuu olevan nykyään entistä vaikeampaa ja ääripäät jylläävät. Siinä kun toiset makaavat sohvaperunoina sipsipussi sylissä katsomassa töllöä, niin toiset taas piiskavaat itseään entistä pienempään rasvaprosenttiin ja laskevat syömisensä grammalleen ja näkevät silti omaavansa liaan pienen sixpackin ja liian littanan hanurin. Uskaltaisin väittää, että kumpikaan elämäntapa ei ole sellainen, että sitä voisi ylläpitää vuosikymmeniä pysyen terveenä ja järjissään.

 

 

 

 

 

Kommentit (15)

Ihanan realistinen, mutta hauska postaus. Ja kylla, fitnessia tulee nyt ovista ja ikkunoista. Itsekkin spammaan sali- ja treenijuttuja SoMeen aika ahkerasti, etenkin oman innostukseni heratessa vuosi sitten oli varmaan jokainen Instagram kuvani salilta tai rahkan ja salaatin aarelta. Mutta onko siinakaan mitaan vaaraa? Onhan se sosiaalisen median tarkoituskin osittain, jakaa ja luoda tietynlaista kuvaa itsestaan. Ja itseani ainakin motivoi juuri muiden treenipostaukset niin Instassa kuin blogeissa. Nyt vuosi myohemmin on into viela korkealla, mutta en ole kylla kertaakaan pohtinut kilpailulavoille lahtemista ja en edes oikeastaan usko, etta minusta siihen koskaan olisi. Onneksi ei tarvitsekkaan olla!

Mä olen yliherkkä kaikelle mikä viittaa pakonomaisuuteen. Koska kamppailen itse sen kanssa että elämä pysyy normaalina, kuntoilu terveenä ym. niin välillä en pysty edes naistenlehtiä lukemaan koska "syö näin, tee näin" -jutut aiheuttaa mulle ongelmia. Ja jos ne aiheuttaa mulle ongelmia, mä olen kuitenkin jo yli 30, normaalipainoinen ja hyväkuntoinen niin hiivatti, mitä ne aiheuttaa mua puolet nuoremmalle joka etsii itseään. Olen huolestunut kyllä. Ilahdun tuttavapiirissä siitä, kun joku on laihtunut terveellä tavalla mutta jokin minussa pakottaa myös muistuttamaan siitä, että paino ei ole koko elämä ja muistathan syödä jne. Tiedän, tarkkailen tosi tarkkaan koska se on mulla verissä. Tarkkailen myös omia juttujani ihan samalla tavalla. Blogit tietty antaa vielä kaameemman kuvan koska sinne ei postata niitä päiviä kun maataan sängyssä tai ihan vaan normisti syödään perunoita ja kastiketta (syökö kukaa muu enää noita?). Lopetan saarnan. Kiitos.

Jonna

Hah, oon ihan saman huomannu. Ite yritän raahata oman perseen salille sen 3-4 krt viikossa ja jos jonkun kerran teen sen matkan pyörällä nii ihan loistava fiilis. Itestä mukava lukea muitten reenaamisesta, mutta auta armias jos pitäisi itte alkaa jotain rustaamaan... Mutta joo saman oon huomannu et puuro ja perse kuvia aika paljo eri blogeissa näkyy nykysin paljokin

Mainio postaus! Just sen takia kun tuo perse & rahka -buumi ärsyttää mä en voi edes käyttää sanaa elämäntaparemontti ilman, että aivot valuu korvista ulos :D Mulla on pienimuotoinen hyvinvointiprojekti, 50 kg ylipainoa ja 1,5 kg käsipaino, jolla teen 100 liikettä joka aamu ja tämä kaikki passaa mulle hyvin :)

Mutta laitoin minäkin blogiini kuvan siitä 1,5 kg käsipainosta :D Eli mitä opimme tästä...

JennL

Itsellänikin tosiaan on tämä projekti päällänsä ollut nyt alkuvuoden (nimimerkillä: kolmen lapsen jättämä löllykkä pienemmäksi) ja ihan hienosti se on lähtenytkin käytiin.. lueskelin tuossa jossain vaiheessa blogeja, joissa puhutaan treenaamisesta ja liikkumisesta ylipäätään ja havaitsin saman ilmiön. Kanaa, rahkaa, puuroa, kanaa, rahkaa, puuroa, kanarahkapuurotehosekottimessamössöksijasuuhun jne… Jäin miettimään missä vaiheessa tuo menee jo överiksi. Nykyään ihannoidaan enemmänkin lihaksikkaita ja terveen näköisiä naisia kuin ylilaihoja ja se on mielestäni loistavaa, mutta liika on aina liikaa. Sallan viimeisin lauantaikarkki-postaus oli aivan loistava ja aiheeseen liittyvä :D

pullamössöliikkuja

Todella hyvä kirjoitus! Olen paljonko miettinyt tätä meneillään olevaa fitness-buumia juuri noin, että missä se kultainen keskitie? Melkein tulee tunne ett ei saa salille mennä, jos ei ole jo valmiiksi timmis kunnos ja rautaa nouse raakasti, saati lenkkipolulla sitten löntystää ku nämä maratoonarit ja muut kevään villitsemät uusiss tiukoissa trikoissaan on vallannu koko tien. Tavalliseen elämään ei meinaa liikunta mahtua ollenkaan normaalisti, eli hyötyliikuntana, vaan sitä lähdetään suorittamaan jonnekin (autolla tietysti ensin pari kilsaa lämmittelyä).
Aamun hesaris oli hyvä juttu sekaliikuntatunneista ja ihan ohimennen mainittu lause liikunnanopettajien taustoista olis mielestäni isommankin huomion ja tutkimuksen arvoinen. Miten liikunnasta voi innostua ja saada liikkuvan elämäntavan jos jo koulussa sitä suoritetaan verenmaku suussa ja keskittyen niihin muutamaan huippulahjakkuuteen?
Kiitos Veera kun levität meidän normaalien liikkujien ilosanomaa kaikkien protskujauheblogien joukossa ;)

Ai että! Sä se olet mahtis. :D
Jep, rahkaa ja bebaa, fitnessii ja juoksareita. Se on nyt niin pinnalla. Hyvä että on, mutta se vaara on kyllä olemassa, että snadisti menee ehkä joillain överiksi. Toivotaan että ne(kin) blogit kertovat vain pienen osan elämästään, etteivät heidän elämänsä ihan täysin pyörisi rahkapurkin ympärillä... ;)
Täällä vedetään rahkaa, puuroo, saldee, protskuu arkena tiukkaakin tiukemmin (niin varmaan!) ja lauantaisin kaikkea ihan muuta, kuten suklaata ja sushia. Se kuuluisa tasapaino pitää olla. Liikunnan ilo on löytynyt, ja juku että sitä kyllä on etsittykkin! Mutta etsivä löytää ja silleen. ;)

no

niin se vaan on, että toisissa blogeissa puhutaan fitnessistä, toisissa läskeistä ja niistä luopumisen tarpeettomuudesta, toisissa on koko ajan vaatteita, toisissa meikkejä. en minä huolestuisi fitnessintoilun lisääntymisestä, enemmän minua huolettaa kasvava ylipainoisten määrä. Liekö se sen terveempää kerätä ympärilleen kolmeakymmentä ylimääräistä kiloa, esimerkiksi. ei niitä fitnesblogeja ole pakko lukea : D

Fitness on nyt muotia. Se menee ohi.

Itseänikin kieltämättä ärsyttää jonkin verran tuo fitness-buumi, koska se vie pohjaa oikeilta harrastajilta ja varsinkin ammattilaisilta. Kaikki luulevat tietävänsä mitä fitness on, mut kuinka moni tietää oikeesti?!

Sinällään buumi ei ole niin vaarallinen kuin esim. äärimmäisen laihuuden ihannointi. Ns. fitness-vartaloa kun ei saa syömättä jättämällä. Ja jos vähänkään noudattaa minkäänlaista oikeaoppista fitness-ruokavaliota, syö varsin monipuolisesti ja terveellisesti. Body-ruoka on puhdasta ruokaa, joka on hyväksi kaikille.

Ruuan punnitseminen. Saan itsekin tästä milloin mitäkin muka nokkelia kommentteja, mutta en välitä niistä, koska kommentoijan ja mun kroppaa nopeasti, silmämääräisesti vertailemalla voi havaita kumpi punnitsee ruokansa ja mitä siitä seuraa. Punnitseminen ei ole välttämätöntä, mutta jos tähtää painonhallintaa ja terveelliseen ruokailuun, mielestäni ruoka kannattaa punnita, ainakin jonkin aikaa. Monet hämmästyvät, kun näkevät, paljonko esim. 100g broileria todella on ja punnitsematta lautaselle olisi tullut tuplamäärä tavaraa. Kuitenkin kylläisyydentunne saavutetaan punnituilla, suositusten mukaisilla määrillä.

Mulla on tavoitteena fitness-kisat. Mulla ei ole blogia. Kuvailen ahteriani ja muuta kroppaani säännöllisesti. Kuvia jaan ainoastaan valmentajalleni. Somessa jaan lähinnä hyväksi todettuja ruokaohjeita, joita voi toteuttaa kuka tahansa ruokavaliosta riippumatta. Viime aikoina olen promonnut lähinnä vehnätöntä elämää omiin kokemuksiini perustuen. Joskus julkaisen salikuvan Facebookissa, mutta silloin kysymys on hassuttelusta tai jostain fiiliskuvasta. Teen tätä kuitenkin vain itselleni ja itseni vuoksi. En tavoittele fitness-elämäntavallani mitään muuta, kuin terveyttä, hyvää oloa, tyytyväisyyttä omaan kehooni, treenaamisen tuottamaan nautintoa sekä yleistä hyvinvointia. Kisoihin on aikaa kaksi vuotta, mutta joka hetki on mentävä täysillä, jos haluaa tavoitteen oikeasti saavutta. 50kg ylimääräistä rasvaa kehossa + kisat vuoden päästä tuskin tulee tapahtumaan, mut jos jotakin se motivoi edes vähän terveempään elämään, niin sehän on hyvä juttu. Kuitenkin tärkeintä mielestäni on, että jokainen löytäis sen oman juttunsa ja tekis asioita oma hyvinvointi tärkeimpänä motivaattorinaan.

Mari

" Ortoreksia (terveellisen ruuan pakkomielle) ei ole virallinen diagnoosi, vaan kuuluu epätyypillisiin laihuushäiriöihin. Ortoreksiassa sairastunut pyrkii orjallisesti oikeaoppiseen ja terveelliseen ruokavalioon (teoriat, dieetit), minkä seurauksena elimistö saattaa kärsiä tiettyjen ravintoaineiden puutteesta. Ortoreksian ja anoreksian välinen rajankäynti on usein veteen piirretty viiva. " Lähde: Syömishäiriöliitto-SYLI ry

Totta! Ja kuten säkin totesit, myös mä olen oda tota buumia mut oon pyrkiny lähiaikoina himmaamaan esim ruokavalion suhteen: kyllä mä voin joskus herkutella ihan kunnolla. Koska omaks ilokseni mä reenaan:) enkä o pyrkimäs kisoihin. Ei ihmisen kyllä kannata rääkätä ittees liikaa.. ja pitkällä aikavälillä ja realistiset tavotteet tosiaan! Ite oon pufottanu 30 kiloo 4vuodessa. Kun vaan vähäsen muutti elämäbtapoja askel kerrallaan, sai joskus herkutellakin ja nyt ihan mietin; mites hitossa se paino onkaan musta lähtenyt:D

Ärrävika

Tänään mä sen tein, nimittäin aloitin blogin. Laihdutettavaa on paljon, mutta Rapakunnossa-blogisi on kyllä rohkaissut julkaisemaan muitakin kuin kasvokuvia itsestä! Tuoreessa postauksessani killuukin nyt ennen-jälkeen -kuva, mikä hirvittää kyllä vieläkin. Mahtava blogi sulla!

http://www.lily.fi/blogit/mumblejumble

Törmäsin Hyvä Terveys -lehden nettisivuilla loistavaan artikkeliin koskien elämäntaparemonttia ja sen onnistumista. Jutun pääpointti oli pitkälti se, että tärkeintä on pitää hauskaa. Miten ihanalta se kuulostaakaan. Miksipä ei haluaisi muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan, jos se on hauskaa?

Tässä muutamia Eväitä elämäntaparemonttiin -artikkelin ohjeita:

  • Muutoksen on oltava oikeasti mukavaa. Miksi harrastaa liikuntalajia josta ei pidä?
  • Uuden ruokavalion on maistuttava paremmalta kuin entisen
  • "Repsahtaminen ei ole vaarallista. Etenkin jos se on kivaa, sen kuin repsahtaa vaan. Kunhan vain jatkaa yritystä."
  • Jo yksi myönteinen muutos voi kiepsauttaa kaiken uusille urille
  • "Liikuntaa on kaikki, mikä ei ole telkkarin edessä löhöämistä ja sipsien syömistä. Tavoitteen ei pidä olla se, että kaikista tulee urheilijoita,"
  • Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikuntaa
  • Ei kannata miettiä laihduttavansa, vaan ottaa ennemmin tavoitteeksi syödä enemmän kasviksia ja valita laadukkaampia raaka-aineita. Ruoanlaitosta innostuminen vie melkein väkisin kohti parempia ruokailutottumuksia.

Niin usein se elämäntaparemontti tuntuu tarkoittavan ennenkaikkea raivokasta laihduttamista ja remontoija kirjoittaa pitkän listan tavoitteita ja muutoksia, vaikka tosiaan pienillä muutoksilla, jopa yhdellä sellaisella voisi saada pyörän pyörimään oikeaan suuntaan ja elämäntavat sitä myöden pikku hiljaa muuttumaan. Kumpi tuntuu mieluisammalta lupaukselta itsellesi: "Laihdun 10 kg ensi syksyyn mennessä" vai "alan syömään määrän X hedelmiä ja kasviksia joka päivä"? Tai kumpaan liikuntalupaukseen kuvittelisit pystyväsi sitoutumaan pidemmäksi aikaa: "kulutan joka viikko liikunnalla vähintään 1500 kcal" vai "teen joka viikko vähintään kahdet liikuntatreffit hyvän ystävän kanssa"?

Mun vastaukset varmasti arvaattekin. Omiaan kannattaa mietiskellä. Elämäntapoja onnistuu muuttaa muunkinlaisilla muutoksilla kuin sellaisilla, jotka tuntuu paskalta ja pakkopullalta.

Koko Eväitä elämäntaparemonttiin -artikkelin pääset lukemaan TÄÄLTÄ.

Kommentit (4)

Joskus jo ihan huomaamaton muutos voi viedä oikeaan suuntaan esim jos vaihtaa margariinin 80%:sta 40%:seen ei eroa huomaa, mutta se on kuitenkin iso asia kaloreilla mitattuna :)

Ja kaikenlaista hauskuutta voi asiaan liittää myös: viimeksi kun olin asian kanssa tosissani aloitin ostamalla turkoosit lautaset hedelmäsalaatin syömistä varten :D

Hmm, ihan hyvä että on muitakin näkökantoja elämäntapamuutokseen, kuin tämä perinteinen "-20 kg johonkin mennessä". Mutta joskus vain on oltava itselleen ankara jos haluaa tuloksia. Riippuu niin paljon siitä tavoitteesta millaisia muutoksia täytyy tehdä ja millä aikajanalla. Minä haluan laihtua ja olen kokeillut päästä tavoitteeseeni sekä ankaralla kalorienlaskemisella, että rennolla "pienin askelin kohti kevyempää oloa" ja valitettavasti itselleni toimii selvästi paremmin tuo kurinalainen laihdutus. Minulla on tätä elämäntaparemppaa takana kohta jo 10 vuotta mutta siihen on sisältynyt sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Jotain pysyviä muutoksia on onneksi tarttunut matkalta mukaan :) Sulle varmaan sopii oikein hyvin tuo pienten muutosten tekeminen pitkällä aikavälillä, koska et ole kiinnostunut laihtumisesta vaan paremmasta olosta.

itselläni taas en koe tuollaiselle ankaruudelle tarvetta, sillä omat tavoitteeni eivät ole kiloja tms selkeästi mitattavaa, vaan haluan vain olla iloisempi ja energisempi. Ja kyseisiä asioita saavutan varmasti ilman kalorien laskemistakin.

Olen tässä koittanut viime aikoina selailla kaikenlaisia liikunta-, laihdutus- ja elämäntaparemppa -blogeja löytääkseni itselleni jotain mukavaa ja motivoivaa luettavaa. Löydökset ovat olleet vielä toistaiseksi aika olemattomia, sillä suurimmassa osassa keskitytään lähinnä ruokapäiväkirjoihin ja vartalon mittojen päivittämiseen. Ovat siis tärkeitä juttuja noille kirjoittajille itselleen, mutta itse en ulkopuolisena lukijana jaksa kauheasti kiinnostua niistä "aamiainen: kaurapuuro ja raejuustoa, lounas: maustamatonta broileria ja keitettyä parsaa, välipala: rahkaa..." -luetteloista. Siispä blogien läpikäynti jatkukoon! Jos teillä on vinkata kivoja hyvinvointi-aiheisia blogeja, niin kertokaa ihmeessä!

Noita blogeja etsiskellessä olen kuitenkin törmännyt kymmeniä kertoja termiin 'unelmavartalo' (Google-haulla "kohti unelmavartaloa" löytääkin näppärästi kasan laihdutus- ja elämäntaparemontti -blogeja.) ja aloinkin sitten miettimään, että mikähän mua vaivaa, kun ei mulla ole mielessäni sen ihmeemmin mitään unelmavartaloa. Kun ei mulla oo sen kummemmin mitään tätä nykyistäkään vartaloani vastaan. Mä ihan tosissaan haluan lisätä liikuntaa elämääni siksi, että mulla paranis asiat pään sisällä, en siksi, että haaveilen muokkaavani vartaloani tai jotain tiettyä kohtaa siinä.

Puhuimme viime viikonloppuna pienellä porukalla mm. tämän hetkisestä fitness-buumista ja 'fit is the new skinny' -suuntauksesta. Yksi nainen kertoi kaveristaan, joka oli liittynyt kuntosalin jäseneksi ja tavannut sitten personal trainerin saliohjelman tekoa varten. PT oli kovasti kysellyt, että mihin vartalonsa kohtiin asiakas ei ole tyytyväinen.  Asiakkaan vastaus, jonka mukaan häntä kiinnostaisi erityisesti se miten ehkäistä hartiasärkyjä, ei ollut PT:lle ilmeisesti oikeanlainen vastaus, sillä vartalon ongelmakohtien tivaaminen oli jatkunut. "Mut mikä on sellanen alue, jota haluat muokata? Peppu? Reidet?" Vartaloonsa hyväksyvästi suhtautunut asiakas oli tätä vähän ihmetellyt, kun ei hänellä sen kummempia hinkuja ollut mitään tiettyä kohtaa 'muokata'. Loppujen lopuksi hän oli sitten päätynyt, kai enemmänkin saadakseen PT:n tyytyväiseksi, sanomaan, että "no, ehkä mun hauis vois olla vähän suurempi.."

Onko siis oikeasti jotenkin omituista, jos ihminen haluaa liikunnan osaksi elämäänsä ilman, että siihen liittyy tavoitteellista vartalon muokkaamista? Eikö tavoitteeksi käy juurikin vaikka tuo hartiasärkyjen välttely tai parempi fiilis sisäisesti, kuten oma tavoitteeni kuuluu? Kroppa seuraa siinä sitten mukana.

En mä yritä sanoa, ettäkö mua haittaisi jos vartaloni tästä muuttuisi joskus liikunnan avulla vaikka lihaksikkaammaksi. Ei tietenkään haittaa. Mutta se ei ole mulle itseisarvo, jota tavoitella. Mulla on elämässä aina ihan selvästi vartalo seurannut pään sisustaa eikä toisin päin. En usko löytäväni automaattisesti onnea, vaikka nyt laihduttaisin ja treenaisin itseni johonkin sosiaalisesti hyväksyttävämpään ulkomuotoon.

Mua jotenkin hieman vaivaakin se miten esimerkiksi laihduttaminen ja etenkin laihduttamisessa onnistuneiden "sankaritarinat" (joita lehdissä riittää) esitetään nimenomaan ulkonäkö edellä. Tärkeintä on aina ennen ja jälkeen kuva. Miten sitä lihavana oli vaan ja ainoastaan onneton ja vihasi peilikuvaansa.

Miksi se on aina jokin tietty kilolukema jota tavoitellaan? Taas vuoden alussa tuhannet ihmiset on aloittaneet projekteja kuten "-15 kg juhannukseen mennessä" tai muita vastaavia eksakteja kilotavotteita. Tuollaisesta tulee nimenomaan se kuuri-olo. Kuvitellaan, että se unelmavartalo on tasan sen 15 kilon päässä ja siellä on samalla sateenkaaren pää ja onni ja autuus. Ja sitten sen kuurin voi lopettaa.

Eikö olisi hedelmällisempää ja pidemmälle vievempää tavoitella hyvää oloa? Se ei ole kilolukemaan tai reiden ympärykseen sidottu, vaan koko ajan etenevää muutosta, jossa jokaiselle päivälle voi olla uusi tavoite, mutta samalla jokainen hyvän fiiliksen päivä on myös onnistuminen. Hyvän sisäisen fiiliksen tavoittelua ei pitkässä juoksussa varmasti kaada 400 kalorin pala suklaakakkua etenkään jos se on nautittu nauraen parhaan ystävän kanssa, mutta vaakaa tuijottavan -15 kg projektilaisen se voi musertaa.

Pitkään mun unelmavartalon olisi voinut kiteyttä ihan vain kolmeen sanaan: "ettei sattuis mihinkään".  Kaks kättä, kaks jalkaa, keskivartalo ja pää. Jos ne kaikki toimii ja voi hyvin, niin siinä se on, mun unelmavartalo. Ja sellaisen kanssa olen nyt onneksi saanut taas elää asioiden oltua välillä toisinkin.

PS. Söin tänään palan jumalaista suklaajuustokakkua ja nimenomaan nauraen hyvän ystävän seurassa. Tämä päivä on siten ihan yhtä onnistunut elämäntapamuutokseni kannalta kuin vaikkapa tiistai jolloin kieltäydyin herkuista ja urheilin, sillä molempina päivinä mulla oli hyvä mieli.

Kommentit (46)

Hyvä kirjoitus! Mulla on myös aikeita jonkinlaiseen elämäntapojen muutokseen, mutta en koe vartaloani rumaksi vaan ajattelen enemmän terveyttäni: jos painaa 125 kg ja polttaa ketjussa on ehkä jossain vaiheessa aihetta tehdä asioille jotain...

SPF

Olen ihan samaa mieltä. Harrastan aktiivisesti liikuntaa, mutta en suinkaan muokatakseni vartaloani. Urheilen nimenomaan hyvän olon takia. Liikkuminen on loistava stressinpoistokeino ja lisää jaksamistani paljon. Eikö siinä ole jo tarpeeksi syitä liikkua? Olen ihan tyytyväinen vartalooni, enkä "rankaise" sitä liikkumalla. Hyvä olo on se joka saa minut liikkeelle kerta toisensa jälkeen, ja uskon että se on paljon pysyvämpi motivoija kuin jonkun yksittäisen vartalon kohdan muokkaaminen tai itsensä rankaiseminen.

niinpä. tuskin muakaan kovin kauaa jaksaisi liikuttaa jokin "haluan kiinteämmän pepun" -ajatus. Yleisen hyvinvoinnin vuoksi puolestaan luulen löytyvän paremmin motivaatiota.

e

Rupesin katsomaan tota mun vanhaa blogia ja vähän turhan paljon oon sinne onnistunut taituroimaan yksityiselämän juttuja, kun tarkoitus oli pitää se pääosin kiinni treenailussa. Mutta asiasanoitettuna sieltä löytyy kyllä mun fiiliksiä erinäisistä Les Mills-jumpista ja muista liikuntamuodoista. Ehkä nyt innostuneena jaksan taas päivitellä sitä enemmän ja taltioida omia ajatuksia erinäisistä liikuntalajeista taas vähän tarkemmin. http://projektikolmenolla.blogspot.fi/

Tää oli tosi hyvä teksti! Nykyään tunnutaan just painotettavan aika paljon tota kiinteytys- ja lihasmassan keruu-puolta ja se hyvä olo ja henkinen jaksaminen jätetään enempi taka-alalle, vaikka molemmat on musta ihan yhtä tärkeitä. Ja ainakin tällaisena tavallisena talliaisena se liikkumisesta saatu ilo painaa vaakakupissa huomattavasti enemmän kuin ne kilolukemat.

Nää blogit ei ehkä oo just sitä, mitä etsit, mutta jos liippais ees läheltä. :)

http://ikiliikkuja.com/

http://ikiliikkuja.com/

Komppaan ihan täysin!
Itsekkään en ole aloittanut tätä hommaa kropan takia vaan sen takia, että löytäisin sen kuuluisan liikunnan ilon.
Nyt on löytynyt jo yksi laji josta tykkään kovasti ja se on ihan perinteinen kävely. Kävelylenkkejä teen nykyään joka päivä. :)

Neila

Mä aloitin vuoden alusta myös hyvän olon metsästyksen. Mä en ole koskaan saanut liikuntaa oikein liitettyä osaksi elämää ja nyt ajattelin testata mitä aktiivinen elämäntapa toisi tullessaan. Itse haen hyvää oloa, jaksamista ja energiaa.

Mäkin olen nyt yrittänyt etsiä motivaatiolähteitä ja ärsyttää kanssa tuo painokeskeisyys. Itse olen aina ollut luonnostani hoikka, vaikka söisin mitä, joten vasta parikymppisenä tajusin, että kyllähän mullekin tekis hyvää liikkua, vaikka mun ei tarvitsekaan laihtua. Jotenkin se liikunta ja painonpudotus liitetään aina niin vahvasti yhteen, että minä naiivi teinityttö luulin, ettei mun tarvitse harrastaa ollenkaan liikuntaa. Nytkin on vähän vaikeaa motivoitua, kun ei ole niitä konkreettisia tavoitefarkkuja tms, vaan tavoitteena on ainoastaan abstrakti parempi olo.

Oot kirjoitellut tosi paljon sellaisista aiheista, joita oon itsekin tässä miettinyt. Ite oon aika mukavuudenhaluinen enkä tykkää pakottaa itseäni tekemään mitään, mikä ei huvita. On täytynyt vähän tasapainoilla sen kanssa, että kuinka paljon pitää potkia itteään (koska ei mua kyllä koskaan HUVITA lähteä salille/jumppaan, mutta ei kyllä koskaan kaduta sen jälkeen, että tuli lähdettyä) ja kuinka paljon voi antaa itelle löysää, että ei aina tarvi jaksaa lähteä ja joskus on ok makoilla sohvalla ja syödä karkkia. Mä tosin haluisin aina vaan makoilla sohvalla ja syödä karkkia. Mutta mä olen päättänyt, että ansaitsen enemmän, ansaitsen voida hyvin ja jaksaa paremmin. Tsemppiä sulle urakkaan! Ei tää mitään helppoa oo, mutta toivottavasti jossain vaiheessa (pian!) edes vaivan arvoista.

Se onkin just hölmöä, että liikkumattomuus yhdistetään aina lähinnä ylipainoisiin. Jos läski on tyytyväinen ulkonäköönsä, niin sille muitetaan kuitenkin sanoa, että "no se on ainakin terveysriski, sun pitää muuttaa elintapojasi", mutta unohdetaan, että ei se, että on normaalipainossa vielä ole tae siitä, että elämäntavat on kunnossa.
Eli hyvä, että säkin olet huomannut tarvetta muutokselle!
Ja tuttua tuo että ei kyllä huvittais, mutta kai sitä aikuisen ihmisen pitää joskus tehdä sellaisiakin asioita jotka ei huvita. :D
Tsemppiä!

VSL

Mulla alkoi pirteän olotilan ja elämänhalun hakeminen kun huomasin että en pysy töissä hereillä vaikka nukun 8h yössä. Myöskään minkäänlaiset sosiaaliset tilanteet ei houkutellu pitkään aikaan, vaikka aiemmin vietin lähes kaiken aikani kavereiden seurassa. Löysin Kaisa Jaakkolan kirjan Hormonitasapaino. Suosittelen lämpimästi tutustumaan opukseen. Kaisalla on myös kattavat nettisivut joissa paljon tietoa ja linkkejä.

musta on kans tullut ihan järjettömän epäsosiaalinen entiseen minääni verrattuna. Saattaa kyllä johtua pitkälti kilpirauhasongelmistakin, ne kun kuulema aiheuttaa mm. erakoitumisen halua. Mutta kaipaisin kyllä sosiaalisuuttani takaisin.

Tuota Jaakkolan kirjaa on niin moni suositellut, että jokohan se pitäis etsiä käsiin!

Epuuka

Munkin elämässä on se onnellinen tilanne, että oon tyytyväinen vartalooni. Vaikka olenkin aloittanut kuntokuurin ja syön nyt paremmin, teen sen erilaisella fiiliksellä, kun painonpudotus ei ole tärkein tavoite. Olen aiemmin ollut erittäin aktiivinen urheilun suhteen, ja syönyt terveellisemmin, siis silloin 25 kiloa sitten. Ei minua haittaisi olla niissäkään kiloissa, mutta etenkin kaipaan parempaa oloa. Ja nyt kun olen pikku hiljaa muuttumassa aktiivisemmaksi, ja etenkin ruokailustani on tulossa säännöllistä ja monipuolisempaa, pelkkä tieto siitä, että on terveellisempi tekee minut iloiseksi. Ne on ne pienet asiat.

mäkin olen sitä mieltä, että on ihan eri fiilis tehdä muutoksia parempaan päin, kun lähtötilanne ei ole mikään itseinho. Kun tykkää itsestään, haluaa itselle hyvää.

Eikä!! Ihanaa että joku kirjoittaa näin! Mun PT onneksi ymmärsi että vaikka olen reilusti ylipainoinen en tahdo muokata kehoani vaan kohottaa kuntoani. Jos laihdun se tulee siinätapauksessa sitten lisäekstrana kun saan paremman kunnon.

Susu

Mun mielestä parhaita lukemiani hyvinvointiblogeja on se se.. Mikä se nyt olikaan, se rappatkunnossa eiku rapakunnossa.wordpress.com !

Sä puhut niin asiaa! Ei ne sentit kilot kalorit tai kilometrit vaan se hyvä olo itsellä! Itseäsi varten liikut. Aika paljon lehdet on vähentäneet laihdutusmainoksia mut vielä näkee.

Mitä hitaammin laihdut(saat hyvää oloa itsellesi) sitä paremmin ne pysyy poissa. Ja pidempään! Voit myös herkutella, mä tulisin nykyään hulluksi jos joku (mä) kieltäisi kokonaan herkuttelun. Kohtuus tietty mut totaalikiellot ei kuitenkaan tehoa.. Pidemmän päälle.

Mulla on pysynyt tämä sama paino nyt jotain neljä vuotta. 2008 alkoi tiputus( olin kyl silloinkin norm.painoinen indeksien mukaan, mut raskauksista oli kertynyt se ylimääräinen)
Nyt ei juurikaan tartte miettiä mitä syö, työ on kuitenkin aika (tosi) liikkuvaista niinkalorit kuluu, vaikken niitä edelleenKään laske.

Tsemppiä.!!!

haha, pitäisköhän munkin alkaa lukee tota blogia! :D

Mä en meinaa kieltää itteltäni yhtään mitään, mutta se ei tarkoita etteikö voisi miettiä tarvitseeko esim. herkkuja niin usein vai voisiko sen herkkuhimoa aiheuttavan tunteen poistettua muuten.

Susu

p.s. Mun nuukuus vuosi ja kuittien säästely nyt alkuvuodesta on aiheuttanut sen etten ole liiemmin herkkuja itse ostanut! Aina kuun lopussa laaten herkkuostokset ja muut menot kuiteista. Pitää säästää rahaa kesää varten. Saas nähdä miten käy...

Mm. Tällä viikolla en ole ostanut yhtään herkkuja eikä töissäkään ole ollut tarjolla, lukuunottamatta vanhoja tiukkoja pentiktoffeita jotka kaivettiin pahimmassa hädässä esiin. Ei ne hyviä olleet mut toimivat hädässä :D

sali

Loistava teksti. Itsekkin olen aloittanut liikunnan juuri siksi että olen kyllästynyt väsymyksen,allapäisyyteen ja juurikin noihin hartia kipuihin. Kumppani kanssa minulla ei ole ongelmia. Huomaan pitistyneeni liikunnan myötä, mutta ruokavaliota pitäisi vähän parantaa ja opetella syömään se aamupala, jotta oikeasti saisin virkeän olon. En kuitenkaan uskoisi tarkan ruokavalion tuovan minulle onnea, sillä minä nautin herkuista!

Kirsi

No kyllä kirjoitit niin asiaa. Näin liki (hyvin liki) 50 v itsensä pullukaksi ja rapakuntoiseksi päästäneenä (joskus hyvässäkin kunnossa olleena) yritän juuri tuota ajatusmaailmaa noudattaa mitä puhuit. Toki sitä mielessä on, että laihtuisi ja vaikka paljonkin, mutta kun tietää miten KOVAN työn takana se on tässä iässä niin parempi vain ajatella että liikkuu sen verran edes että pysyy terveenä ja voi hyvin ja pää voi hyvin. Kiva olis tietysti jos siinä sivussa lähtisi edes 10 kg, mutta tosiasia on että vaikka mitä tekisi niin nuoremmaksi ei tule()=:
vaikka lehtien palstoilla mitä toitotetaankin(=:

Kirjoitat hyviä juttuja
- Kirsi -
Porist

Ninni

Mä oon NIIN onnellinen, että just sä ryhdyit pitämään tälläistä blogia! Itse aloitin vuoden alusta hyvää oloa itselle- projektin ja mulla tulee korvista ulos nuo raejuustorahkaproteiini- blogit. En usko, että askeesilla saa itselle hyvää oloa ja mieltä. Tai no mikä mä oon sanomaan, jos joku on hulluna reajuustoon ja haluaa sitä syödä karjalanpaistinkin seassa ;-) Jatka siis samaa ihanaa tyyliäsi! Nimimerkki Itseensä tyytyväinen XL-nainen

Immu

Oi että miten hieno kirjoitus!

Vaihdoin itse ruokavalioni vähähiilihydraattiseen puolitoista vuotta sitten, en siksi että halusin laihtua vaikka ylipainoinen olinkin/olenkin, vaan suurensuuren diabetes-sukurasitteen vuoksi ja koska yksinkertaisesti voin huonosti kun söin miten söin. Ja sen jälkeen kun ensimmäisen kerran kerroin jollekin muuttaneeni ruokavaliotani ja minulta kysyttiin että miten pitkään ajattelin näin jatkaa ja kuinka paljon ajattelin pudottaa, opin pitämään suuni kiinni. Ei minun ruokavalionmuutokseni ole tai ollut mikään kuuri jonka avulla tavoittelen fitness-typyn kroppaa vaan minulle sopivin tapa etsiä tasapainoa elämään. Joo, kiloja on lähtenyt 25 tässä vähitellen mutta sillä ei ole mulle yhtään mitään merkitystä vaan vain se merkkaa, että juuri nyt voin hyvin. Olen energisempi, syön paremmin ja monipuolisemmin ja se aikaisempi verensokerin heittelystä johtunut mielialojen heittely on päättynyt. Ja moni muu vaiva joiden kanssa olin oppinut elämään.

Olipas sekava vuodatus, mutta siis pähkinänkuoreen kiteytettynä halusin vain sanoa, että ymmärrän todellakin miten elämänmuutokset voivat johtua ihan jostain muusta kuin halusta muuttaa ulkokuorta. Kyllä meitä muitakin samanlaisia on, älä huoli!

Kun sisällä on parempi olo, lähtee se ulkokuorikin mieluummin katselemaan maailmaa kotiseinien ulkopuolelta vaikka sitten sinne lenkkipolulle tai ryhmäliikuntatunnille.

Kiitos Veera kun aloitit tämänkin blogin. Olet rohkea ja kaunis nainen :)

Kylläpäs osui yksiin omien fiilisten kanssa tämä nyt. Aloitin itse jonkinlaisen hitaan muutoksen vuodenvaihteessa, en oikein ole osannut työpaikan kahvipöydässä tietyn kilomäärän kanssa taisteleville vastata mitä oikein teen ja miten. En tahdo juosta puntarilla ja määritellä mihin mennessä pitää olla x kiloa pudotettu, en halua seurata orjallisesti mitään superdieettejä - haluan vaan että olisi vähän parempi olla. Niin jospa sitä fazerin sinisen sijasta mussuttaisi hedelmiä ja kävelisi useammin töihin. Pieniä juttuja, mutta tärkeitä. Ja sitten tulee kommenttia "mutta muista että hedelmissä on kauheesti hedelmäsokeria, että siinä voi olla syy jos ei kiloja lähde!!" ..taisi mennä vähän pointti ohi ko. henkilöltä, mutta ei se mitään :)

argh!!! mä en kans tajua tota hedelmistä varoittelua. Itsellekin joku niiin kommentoi, Jos vaihtoehtona on just joku suklaapatukka, tai siis se upposi ennen, niin eiköhän se hedelmä oo aika hyvä valinta. :D

Pahaa tekee kuulla, että joku liikunnan ammattilainen (PT) on noin totaalisen väärin ymmärtänyt, että ihmisiä motivoivat eri syyt liikkuta.

Bongasin, että tästä blogista oli singahdettu omaan blogiini. Kiitos wordpressin statistiikkojen, löysin nyt itse vastavuoroisesti tähän blogiin! On kiva lukea liikunnasta muustakin kuin rahkapurkkinäkökulmasta ja yhtä kiva on huomata, että joku toinenkin jakaa saman "ettei sattuis mihinkään" -tavoitteen.

Ikiliikkuja.comin Suvi kiittää!

Täytyy myöntää että itse unelmoin jenkkakahvattomasta vartalosta, mutta muuten minulle on aivan sama paljonko se vartalo painaa. Olen nyt koittanut toitottaa itselleni, että jos käyn salilla niin paljon kun käyn niin loppujen lopuksi todennäköisesti painan enemmän vaikka olenkin tiukempi paketti: kiloista siis viis! (Vielä kun ihan oikeasti sisäistän tämän)

Olen myös kärsinyt selkävaivoista murtumasta johtuen sekä päätetyössä niskat tulevat pakostikin kipeiksi. Liikunnasta haen siis ennen kaikkea hyvää oloa ja energiaa, mutta tosiaan jenkkakahvattomuus olisi mukavaa plussaa :)

Erittäin hyvin kirjoitettu! Olkoonkin, että itse haaveilen myös pienemmästä mahasta ja vähemmän hyllyvästä kropasta ylipäätään, oli minullekin lopullinen sysäys säännöllisen liikunnan aloittamiseen muualla kuin laihtumisessa. Huomasin, että olin jatkuvasti väsynyt enkä jaksanut leikkiä lasteni kanssa. En jaksanut seistä leikkipuistossa, vaan piti päästä istumaan. Enkä jaksanut kiivetä portaita edes yhtä kerrosväliä hengästymättä. Nuo olivat ne asiat, jotka saivat minut lopulta tarttumaan itseäni niskasta kiinni, eivätkä vaa'an lukemat. Vasta tuo oma jaksamattomuus oli riittävä motivaattori saamaan minut liikkeelle, vaikka omia liikakilojani (alkuun kuviteltuja, nyt jo todellisia) olenkin voivotellut ja tuskaillut jo yli 10 vuotta.

sensiina

Tää on kyllä erittäin tärkeä näkökulma elämäntapamuutokseen, koska mitäs sen jälkeen kun sulla on 15kg laihdutettuna ja "unelmavartalo" käsissä? Voin ainakin omalla kohdalla sanoa, ettei se tavoitepaino autuaaksi tee. Olen laihduttanut 27kg (82->55kg) ja kuvista kun katson niin JUMALAUTA mikä kissa, mutta eipä se sama mirri peilistä katsele.. Kun läskit on saatu pois niin ahdistaa roikkuva mahanahka, huono iho, ja näkee sitä olematonta läskiä jokapaikassa. Surkea itsetunto ei laihduttamalla parane, ikävä kyllä. Pään sisällä olisi jotain naksautettava eri asentoon :( sulla on ihana asenne Veera, täytyy ottaa mallia!

mä olen itse asiassa miettinyt, että mä en edes haluaisi laihtua mitenkään nopeasti, sillä kävisi helposti niin, että se kroppa ei tuntuisikaan omalta ja silloin ei se pää pysyisi mukana.

Niina

Fit you too! -Blogi on mielestäni tosi hyvä, rentoa otetta hyviin elämäntapoihin ja konkreettisia vinkkejä, suosittelen :)

Etsiskelin epäterveysblogeja ja löysin tämän. Kiitos! Ja terveisiä Sri Lankalta, jossa minulle on uutettu uutta päätä. Ihme ja kumma - näyttää toimivan!