Kirjoitukset avainsanalla Minä itse

Ei siitä ole kuin pari viikkoa, kun kirjoittelin mulla olevan todella onnellinen olo, mutta nyt on vähän eri ääni kellossa. Tai siis, miten tän nyt muotoilisi..Kaikki on edelleen ihan samalla tolalla elämässä kuin silloinkin. Mitään ikävää ei ole sattunut. Mutta olen ollut nyt suunnilleen viimeisen viikon ajan ihan sellaisella tuulella, että tekis mieli vaan näytellä keskaria ihan kaikelle ja kaikille. Eniten kuitenkin ehkä ihan vaan itselle.

Ärsyttää arki, tympii kaikki ihmiset, tuntuu että duunit ei suju, pää lyö tyhjää. Tuijotin äsken kaupassa korttimaksupäätettä helvetillisen pitkän tovin enkä vaan ymmärtänyt mitä siinä lukee. (Syötä pin-koodi, se sanoi). Eilen istuin yksin syömässä ja läheisessä pöydässä oli neljän nuoren aikuisen porukka viettämässä aikaa ja mun eka ajatus oli, että "ai kauhee, jos pitäis olla tolleen ihmisten seurassa ihan muuten vaan, ajankuluksi!" Oma inhoreaktio vapaa-ajan sosiaalista kanssakäymistä kohtaan oli niin pöljä, että alkoi jo melkein naurattamaan. Mutta kun siltä musta just nyt tuntuu, että ei yhtään jaksais olla ihmisten kanssa enempää kuin on pakko.

Ihan samalla tavalla kuin mun vuosien takaiset pahat fyysiset sairastamiset ovat jättäneet muhun esimerkiksi tiettyjen paikojen kipuihin liittyviä voimakkaita pelkoja (säikyn heti ihan hirvittävästi jos esim peukalonivel kipeytyy, pelkään sen tarkottavan välittömästi pahaa sairastumista) on mun masennustausta saanut aikaan samaa. Tiedän, että mielialan on ihan normaalia elämässä vaihdella ja, että toisinaan nyt vaan on vähän takkuisempaa ja tympeämpää kuin muulloin. Kuitenkin tuosta tiedosta huolimatta iskee mielialan pienenkin laskun seurauksena mieleen pelko, että mitä jos tästä alkaa taas liukas alamäki. 

Viime päivinä olenkin aktiivisesti yrittänyt tulkita tuntemuksiani, miettiä asioita realistisesti ja puhua itselleni rauhoittavasti. "Veera, on ihan normaalia väsyä, kun tekee tosi paljon töitä ja reissaa. Ja kun on väsynyt, on ihan tavallista, että pinna tuntuu kireältä ja pikku asiatkin alkaa tympimään. Jos kuitenkin mietit ihan tosissaan, niin mikään konkreettinen asia ei ole muuttunut huonommaksi, vain omat tunteet.  Ja muistathan Veera, että tunteisiin ei tarvitse jäädä kiinni, vaan niiden voi vain antaa vierailla hetken ja niihin voi itse vaikuttaa. Ja ennen kaikkea muistathan, että on tässä selvitty ihan oikeastikin paskoista tilanteista!"

Ei kai tähän negatiivisen fiiliksen ryöppyyn ole tosiaan mitään muuta syytä kuin se, että mä oon ihan hiton väsynyt. Tulee esimerkiksi tää reissaaminen ja toistuva laukun pakkaaminen ja purkaminen jo ihan korvista ulos. Yksinkertaisesti taidan vaan olla loman ja nollauksen tarpeessa. Aika yleinen ja tunnistettava fiilis varmaankin?

 

Kuvassa jäätelöpurkki, jonka äsken nappasin lähi Alepan pakastehyllystä ihan vaan puhtaasti hetkellinen sokerihuuman tuoma lohtu mielessäni. Niin ihanan kliseistä. 

Mutta kaipa se on tosiaan tuo menneiden mustien aikojen jättämä pelko, joka mulle tekee tällaisesta mielialan notkahduksesta jotenkin normaalia isomman asian. Olen nyt saanut elää niin pitkään todella hyvän ja onnellisen fiiliksen vallassa, että olen jo vähän ehtinyt unohtaa millaiselta takkuamiselta elämä voi välillä tuntua ihan ilman sen kummempaa syytäkään. Olen ikään kuin taas uppoutunut siihen valheelliseen kuvitelmaan, että minä jaksan ja pystyn ja kykenen aina vaan ilman taukoja. Ja se, jos mikä on vaarallista, jos ei tajua omia rajojaan.

Väsymys, vitutus ja kiristynyt pinna ovat siis luonnollisia merkkejä, että nyt vois olla hyvä aika ottaa hetki iisisiti ja olla vaikka tekemättä yhtään mitään. Mun terapian loppumisesta on pian jo kaksi vuotta, mutta huomaan, että sen alulle pistämä ajatustyö, opettelu ja oivallukset jatkuvat edelleen. Nytkin on ihan selkeästi menossa prosessi, jossa mä koitan opetella että millaiset tunteet ja tunteiden vaihtelut ovat normaaleita ja ihan terveeseen elämään kuuluvia. Kun mieli on pitkään ollut sairas, on uuden terveemmän minän tuntemukset toisinaan hämmentäviä.

Ajatusten ulos kirjoittaminen tuntuu auttavan jälleen. Soitin ennen postauksen aloittamista miehelleni ja ystävälleni ja ihan suoraan sanottuna vaan kitisin. Halusin vaan päästä jollekin kertomaan mitkä kaikkia asiat nyt ärsyttää ja miten paljon kaikki just nyt tympii. Ja yhtenä pääkohtana oli se, että olin itselleni vihainen siitä, että olen negatiivisella tuulella. Mutta nyt kirjoitettuani ulos tunteeni, pelkoni ja saatuani aikaan pientä analyysiäkin, ei korvistani nouse enää lainkaan niin paljon savua ja pystyn olemaan jo itsellenikin hieman armollisempi. Nää tunteet on ihan ok!

Mä voisin jatkaa tätä itseni terapioimista nyt sillä, että kirjoitan listat asioista joista olen tällä hetkellä onnellinen ja sitten listan asioista jotka huolettaa. Sitten jaan ne huolettavat asiat vielä kategorioihin "näihin voin itse vaikuttaa" ja "näihin en voi itse vaikuttaa". Siinä on taas sopivasti reality checkiä, jotta voi alkaa taas ajattelemaan iloisemmin ja häätämään huolia. Ja mitä tähän väsymykseen tulee, niin parin viikon päästä pitäis jo olla vähän vapaatakin luvassa. Kyllä tää taas tästä. Kai.

Jos entisen masentuneen mielenliikkeet kiinnostaa, mutta et ole aiheeseen tässä blogissa aiemmin törmännyt, niin lukaise vaikka nämä pari postausta: Kerran masentunut, aina masentunut? ja Milloin on oikea hetki lopettaa mielialalääkkeet?

PS. Se on muuten just nyt mielenterveysviikko meneillään! Ihan siis ajankohtainen aihe. Huomenna pitänee sitten kirjoittaa aiheesta tissit, koska on myös #tissiviikko

 

 

Kommentit (26)

Salla

Osaispa/rohkenispa itsekin hyödyntää omaa blogia tällaiseen näinä hetkinä kun pää on kertakaikkisen jumissa ja kaikki vaan potuttaa eikä ymmärrä miksi...Tuttua myös tuo pelko romahtamisesta aina silloin kun on vähänkin alavireinen olo.

Eli hyvinkin samoilla fiiliksillä täällä tänään. Paitsi jäätelön tilalla raakaa piparitaikinaa...

Veera
Liittynyt2.9.2015

ooh, mäkin haluun piparitaikinaa! Voiks ostaa sitä vaikkei aio paistaa pipariakaan? :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Kaisa

Halauksia. Mulla pms saattaa sekoittaa muuten hyvin menneen jakson aivan täysin. Yhtäkkiä tulee sellainen kuolemafiilis ja kaikki on katastrofia ja kamalaa. Eikä sitä siinä myllerryksessä ja epätoivossa huomaa, miksi fiilis muuttuu. Sit alkaa menkat.
Ota lepoa heti kun siltä tuntuu. Mulla on kokemusta burn outista, eikä se oo yhtään hyvä juttu. Voimia!

karkkinen

Mulla on tämä sama.. Olen normaalisti ihan positiivinen ja normaali ihminen, mutta PMS sekoittaa noin 5-1 päivää ennen menkkojen alkua koko pään. Kaikki kaatuu päälle ja elämä ei tunnu elämisen arvoiselta. Olen päässyt tästä hieman eteenpäin aloittamalla kuukautisten seurantasovelluksen käytön. Siihen voi siis laittaa kuukautispäivät ja PMS-oireet ylös ja pikkuhiljaa se oppii ennustamaan menkkojen alkua. Minulle on ollut iso helpotus, kun sovelluksesta tarkistamalla huomaa, että menkat on tulossa pian, jolloin ymmärtää, että tuntemukset on oikeasti vain hormonien aiheuttamia tilapäisiä ajatuksia. Ajattelin vinkata, kun saattaa olla avuksi myös muille.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kuulostaa kamalalta! Mulla ei ole lainkaan menkkoja pillereiden vuoksi, joten en yhtään osaa sanoa, että mitkä mielialan heilahtelut milloinkin ehkä liittyis noihin hormonihommiin. :P

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Nansuli

Hei! Kiitos, että jaksoit kirjoittaa blogiin väsymyksestäsi. Tekstisi voisi olla minun kirjoittamaa, oma oloni on hyvin sama. Se on tämä pimeys... Voimia!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo, ei tää pimeys asiaa ainakaan helpota!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Itse painin samojen tuntemusten kanssa. Kevät ja kesä oli ihan tosi mukavaa aikaa, ja siinä ehti jotenkin jo unohtaa että tämä syksy on (aina) tällaista rämpimistä.. ja heti alkaa pelottaa, että mitä jos tästä lähteekin taas kaikki vuodenajat nielevä alamäki. Huomaan itsekin hölläämistarpeet yleensä siitä, että kaikki alkaa vituttaa ja haluan olla paljon yksin. Omien voimavarojen rajat on siis vielä hakusessa, kun esimerkiksi nyt valvon öitä siksi että olen niin ärsyyntynyt ja leukaperät kireänä ties mistä.. mutta pientä edistystäkin tapahtuu, nyt osasin hakea sairaslomaa hetkeksi ja sekin on jo helpottanut paljon. Reeniä, reeniä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Noi kireet leukaperät on tuttua täälläkin! Huomaa vaan ärtymyksessään purevansa koko ajan hampaita yhteen. :P

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Anna

Joskus tarvitaan joku sanomaan tämä: kuuluu asiaan :) Eli on täysin normaalia (kuten itsekin totesit) olla ärtynyt, jos elämässä tapahtuu paljon kaikenlaista. Tiedän toki itsekin fiiliksen ja sen, kuinka ei millään haluaisi hyväksyä itseensä tuota olotilaa. Mutta kun sen hyväksyy, helpottaa jo vähän! Jaksamisia :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä oon nyt viime päivät koittanut vaan antaa ittelleni luvan olla nyt vähän möks. Se tosiaan auttaa vähän, kun ei siitä enää syyllistä itseään.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Forkkis

Ei ihme, että olet noissa fiiliksissä, ihan on itseä hengästyttänyt sun työtahti. Hienosti olet oppinut analysoimaan tuntemuksiasi ja päättelemään syyt niihin. Ymmärrän hyvin pelkosi siitä, onko kyseessä ihan normi väsyminen vai sairauden uusiminen. Paljon olet oppinut, itse sanoit sen tosi tärkeän jutun:itselle pitää olla armollinen. Mutta älä siirrä lomaa vaan kuuntele kroppaasi ja mieltäsi, nyt pitää pysähtyä! Itse olen ssirauslomalla työuupumuksen ja masennuksen takia. Sitä ei huomannut ennen kuin nyt, miten väsynyt ja loppu sitä oli. Sinnitteli vain päivän ja tunnin kerrallaan. Nyt opettelen itsekkyyttä ja olemaan vaatimasta itseltäni liikoja. Sitä armollisuutta. Jaksamisia sinulle ja muista pysähtyä, olet sen arvoinen.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ihan vielä ei voi lomaa pitää, joulukuun puoleen väliin saakka on kalenteri täynnä. Mut josko sitten sais lomaakin pidettyä!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

mmiu

Vähän random-juttu, mutta miten sait jäätelön ulos tuosta pakkauksesta?!  Ostin kerran Pätkis-jäätelöä ja mielenterveys oli (lopullisesti) mennä siihen, kun jäätelö vain jumitti purnukassa :D

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ihan silleen normaalisti lusikalla :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

"Se on vaan ahdistusta" Toistelee paniikkihäiriötaustainen kera masennuksen. Kiire ja stressi on täälläkin pistänyt toistelemaan tuota mantraa sen pelossa että ne molemmat olisivat tulossa takaisin. Se on vaan ahdistusta... Maaritin mantra. Voimia sinne ja toivottavasti mahis lepoon!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mun mantra on, että "tää on vaan tunne!" :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Pitäisi edelleen rekisteröidä

Mulla meni vuosia sairastumisen jälkeen tunnistaa mitä tarkoittaa normaalit tunnetilan vaihtelut ja, koska lääkityksellä en ollut liiemmälti edes tajunnut PMS-oireitanikaan, niin meni melkein vuosi, ennenkuin tajusin, että aina tiettyyn aikaan kuusta iskee melkein kuolemankaipuu ja ihan hillittömät verbaaliset aggressiot kaikkia kohtaan. Nyt tämä toistuvuus luo mulle oikeastaan turvallisuutta -tämä on normaalia. Tosin joskus huomaan edelleen pelkääväni, että jospa tämä jatkuukin, mutta sekin pelko on nykyään osa minua ja sekin on normaalia. 

Nykyäänkin tulee aikoja, jolloin en jaksa muita ihmisiä, enkä itseäni, yhtään. Sosiaaliset tilanteet ovat mahdottomia ja aivot käyvät niin hitaalla, että jossain syvällä sisimmässä itsekin hermostun itseeni, mutta tämä on normaalia ja se tuntuu ihanalta (tosin ei just sillä hetkellä). 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mulla ei vielä tosiaan ihan soita aina kelloa, että mikä on normaalia ja mikä ei. Mut jospa tästä pikku hiljaa oppii. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Ansu

Sinä mahtava nainen, anna nyt itselles lupa olla väsynytkin <3 

Luulen, että tiedän mistä kirjoitat. Pari burnout:ia ja masennuksen läpikäyneenä. Ne möröt ja pelon, että joko taas! Tarkkailen alituisesti. Olen aika armoton itselleni ja on vaikea hyväksyä negatiivisia tunteita juurikin itselle. Syyllistyn niistä tai syytän muita. Välillä tunteetkin menee jotenkin suorittamiseksi. Että ne on normaaleja, usein viestejä jostain. Ja kun olen voimakaasti tunteva, niin jo vain, soppa on hyvin tulilla. Apua, vaaralliset tunteeni ja tunnen olevani kävelevä -mikä milloinkin. Grande katasroofi! Jo pelko, että joko taas, ei kai taas. Murehtiminen ja märehtiminen. Väsyminenkin on välillä vaikeaa. Että ei hitsi, piiputtaako taas kilppari. Vai valon vähyys, mitä hittoa tämä nyt taas on. En kai kelpaa itselleni. Monesti on kiinni siitäkin, että on otettava itselleen aikaa. Tauko. Se on keinoni ladata pattereita. Hiljaisuus jne, ärsykkeitä vähemmän. Annettava lupa ja armoa itselleen. Ei-sana ja omat rajat. Ja kirjoittaminen, mulla toimii myös.

Hyggeily, mysig- olisiko siitä ihan elämänasenteeksi. Sitä opettelen. Enemmän nauttimista, rentoutta ja vähemmän hikeä. Armoa tässäkin, sitä ei opi napin painalluksella. DOLCE FAR NIENTE. Kai sitä on matkalla hyvään suuntaan, kun tiedostaa näitä asioita. Jos en ihan optimisti aina ole, niin pessimismini on aika toiveikasta, kuitenkin.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Just hyvin ja tutun sekavasti kuvailtua. :D

Mä puolesyaan kutsun omaa silloin tällöin esiin puskevaa pessimismiäni realismiksi. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Maitsu

Moijkka Veera,

Hyvää tissiviikkoa! Kirjottaminen saa mulla ajatukset tyhjenemään, niin kuin sullakin blogi tuntuu auttavan.

Päiväkirja on tosi kliseinen juttu, jota oon vältellyt vuosia, koska ajattelin, että se on ihan humpuukia. Nyt on kuitenkin toisin ja mulla on ns paskapäivä-kirja, johon lataan kaiken vihan ja turhautumisen aina tarpeen tullessa. Eli siis ihan sensuroimatonta tekstiä (joskus jopa kuvilla :D) ja oon huomannut, että se auttaa. Se kai toimii mulla ns äänenä asioille, joita en tohdi ihan oikeasti ääneen huutaa. Kannattaa kokeilla. :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Paskapäivä-kirja kuulostaa kyllä loistavalta keksinnöltä! Pitäisköhän itekin koittaa..

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

AnuM.

Teksti oli kuin suoraan omista tuntemuksista tällä hetkellä. Se on tää pimeä marraskuu. Paljon töitä takana ja koettanut tehdä montaa asiaa täysillä. Nyt on kamalan väsynyt olo. Mietin samoin kuin sinä, että toivottavasti ei kääntyisi masennukseksi. Siksi on pakko vähentää hetkeksi töitä ja jättää treenit tauolle hetkeksi. Ylikunto kolkuttaa myös ovella. Matka aurinkoon tekisi niin hyvää. Kyllä tästä pimeästä selvitään 😊 voimia viikkoosi 😊

Veera
Liittynyt2.9.2015

Matka aurinkoon... sinäpä sen sanoit. Se tosiaan tekis enemmän kuin hyvää. Pitäisköhän tammikuun alussa karata johonkin..

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Muistatteko blogihommien alkuajat ja silloin paljonkin kiertäneet blogihaasteet? Aivan kuin ystäväkirjojen tapaiset kyselyt milloin mistäkin aiheesta. My Exploration blogin Emma nakkasi minua tällaisella nostalgian täyteisellä kyselyllä ja kerrankin sain aikaiseksi tarttua haasteeseen! Joten tässä olisi nyt tortai-iltaan kaikennäköistä random juttua minusta. 

 

3 asiaa, joista pidän…

Koiranpennut. Ja oikeastaan kaikki pennut, poikaset, varsat, vasikat jne on ihania. Taidankin seuraavaksi katsoa yhden eläinvauvaohjelman, jonka muru mulle nauhoitti.

Tommin tekemä ruoka. Siis melkein ihan mikä tahansa ruoka, jota se laittaa, pidän niistä lähes poikkeuksetta.

Yhteiset vapaat aamut, kun saa rauhassa köllöttää kainalossa ja syödä yhdessä myöhäistä aamiaista.

Meillä kävi toissaviikonloppuna koiravieras, aaaaww!

3 asiaa, joista en pidä…

En pidä sellaisista ruoka-aineista jotka ovat hyllyviä tai liisterimäisiä. Marjasoppa on jees, mut marjakiisseli, etenkin vähänkään paakkuisena, ällöttää vahvasti. Myös piimä on koostumukseltaan itseäni iljettävää. 

Krapulasta en todellakaan tykkää. Ja nykyään krapulan pelko voittaakin useimmiten humalan himon. En vaan tahdo sitä päänsärkyä ja väsynyttä oloa. 

Aikaiset aamuherätykset. Mä en vaan ole ihminen ennen kuin ehkä aikaisintaan ysiltä!

 

3 asiaa, joita tein viikonloppuna…

Herranjestas, enhän mä nyt enää muista kun siitä on jo niin monta päivää!

Ei kun joo, käytiin murun kanssa sunnuntaina katsomassa lentopallomatsi VaLePa-Hurrikaani ja ai että olikin hienoa pitkästä aikaa nähdä lentistä livenä. Pikkusen meinas jopa ikävää pukata kentälle. Vieläköhän sitä näin vanhana ja yli kymmenen vuoden tauon jälkeen vois lähtee hotain höntsäpalloo pelaamaan? Kotijoukkue VaLePa otti raskaasti 3-0 turpaan ja se kyllä pikkuisen harmitti. 

Lauantaina kävin tekemässä pitkästä aikaa yhden perhekuvauksen. 

Kuvauksen jälkeen kurvasin taksilla hakemaan ystäväni Annin ja hänen punkkupullonsa mukaan meille ja katsottiin yhdessä Vain Elämää.

Veera Valokuvaaja työn touhussa

 

3 asiaa, jotka osaan…

Tehdä todella hyvää mustikkapiirakkaa. Voiskin viikonloppuna ehkä leipoa..

Ohjata mallia kuvaustilanteissa. Olen aina kokenut tämän vahvuudekseni kuvaajana.

Miten voikin olla niin vaikea keksiä asioita joita osaa??? Osaan siis taitavasti unohtaa kaikki osaamani asiat.

 

3 asiaa, joita en osaa…

En osaa lautailla, skeitata, surffata ja lisää tähän kaikki muutkin maailman asiat missä pitäisi seisoa jollain liikkuvalla pienellä laudalla. 

Aikatauluttaa arkeani itseäni tyydyttävästi. Ehkä mun pitäisi jo vaan alkaa hyväksyä tämä oma iltapainotteinen rytmini eikä aina soimata siitä itseäni.

Tehdä itselleni kunnon kampauksia. En vieläkään onnistu tekemään lettiä edestä taakse päin.

 

Tälleen takaa eteenpäin onnistuu jo jotenkuten!

 

3 asiaa, jotka haluaisin osata…

Tehdä sellaista kaalilaatikkoa kuin äiti tekee. Mutta en oikein voi edes harjoitella, kun kaikista maailman ruoista just toi mun lempiruoka ei uppoa Tommille. 

Haluaisin osata laulaa. Siis silleen oikeasti super hyvin, että vois laulaa vaikka jossain bändissä.

Tehdä itse vaatteita. Mulla olis aina hitosti ideoita ja haaveita millaisia vaatteita haluaisin, mut ei mitään taitoja niitä toteuttaa.

+ se letittäminen!

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä…

Yhdet koevedokset odottelis tekijää.

Vierashuoneessa on muuton jäljiltä edelleen laatikoita ja kamaa jotka pitäisi purkaa.

Pitäisi pitää ihan oikea vapaapäivä ilman, että edes hipaisen mitään työjuttuja.

Ei tilanne oo enää ihan näin paha, mut kyllä siellä vielä tekemistä riittää! :D

 

3 asiaa, joista stressaan…

Voiko tähän vastata vaan, että työt, työt ja työt? Mulla on oikeesti tosi paha tapa stressata kaikista duunijutuista aina niin kauan kun ne ovat kesken. Jostain vaan kumpuaa aina sellainen 'en pysty, en osaa, en jaksa, en ehdi' -paniikki, jonka sitten saan kuitenkin kerta toisensa jälkeen huomata olleen ihan turhaa. Kun ihan hyvin mä koko ajan vedän ja tuuttaan projekteja maaliin onnistuneesti ja aikataulussa. Eli mitään akuuttia tarvetta sille stressille ei olisi, mutta en vaan saa karistettua sitä harteiltani.

Mistään muista asioista mä en sitten oikeastaan stressaakaan. 

 

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan…

Kokovartalohieronta! Ai että, pitäisköhän varatakin sellainen ihan tältä istumalta. Viime keväänä Tallinnassa kokemani kokovartalohieronta, jossa käytettiin mm. kuumia kiviä oli ehkä mahtavinta mitä mulle on ikinä tapahtunut alushousut jalassa.

Yksinolo. Tarvitsen paljon aikaa itsekseni ja käyn mielelläni esimerkiksi yksin leffassa, shoppailemassa tai syömässä ravintolassa.

Viini. Ei siitä nyt mihinkään pääse, että kyllä se vaan lasi tai kaksi hyvässä seurassa saa kiristyneen pinnan vähän löysemmälle.

 

Jos vaan vähän ottaa, niin ei tuu darra!

3 asiaa, joista puhun usein…

Kun nyt asiaa ihan tosissaan mietin, niin ne taitaa olla lähinnä bestiksien kanssa jauhettavia aiheita joita en taida tässä paljastaa. :D

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle…

Raitapaita, nahkarotsi ja leopardikuosiset kengät. Joskus muutama vuosi sitten ajattelin vielä, että en voisi yhdistää samaan asuun useita kuoseja, mutta esim just noi raita ja leopardi menee nykyään yhteen aivan loistavasti!

Leopardikenkiä ei voi olla liikaa

3 asiaa, joita en pue päälleni…

En oikein uskaltais enää vannoa mitään, mutta just nyt tällä hetkellä en halua pukea päälleni ainakaan seuraavia:

Sellaiset narustringit, joissa ei ole kangasta kuin olemattoman kolmion verran.

Lappuhaalarit mä uskoisin tulevaisuudessakin jättäväni muille vaikka kuinka yrittävät tunkea muotiin. Taisin käyttää niitä ihan riittävästi silloin ysärillä.

Niin lyhyet shortsit, että pakarat vilkkuu. Tarviiko tätä edes perustella???

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia…

Kamerakamaa olis nyt hankintalistalla ja harkinnassa. Ihan ykkösenä kiinnostelis Olympuksen uusi 25mm 1.2 PRO -linssi. Myös rungon vaihto syksyllä julkaistuun E-M1 MARK II:een himottais, mutta odottelen suosiolla ainakin ensi vuoden puolelle, jos uutuuden hinta vähän tippuis.

Ei varsinainen hankinta, vaan korjaus; haluaisin viedä mummin vanhan nojatuolin korjattavaksi ja verhoiltavaksi, jotta saataisiin se olohuoneeseen, mutta hinta-arvio kyllä hieman hirvitti.

Ei pelkoa rakas E-M1, en mä sua ihan vielä hylkää

3 asiaa, joista unelmoin…

New Yorkiin mä kyllä vielä joskus matkustan!

Olen nyt jonkin aikaa unelmoinut pienestä kesämökistä, mutta kun mahdollisuus sellaisen hankkimiseen olisi ollut käsillä jouduin myöntämään, että oikeasti mä unelmoin ihan eka kaikesta siitä vapaasta ajasta, jonka voisin siellä mökillä sitten oleilla. Eli jäi nyt mökkihaave vielä toteuttamatta ihan realitettien vuoksi. Mutta ehkä joskus. Sit vaikka eläkkeellä!

Kaikista eniten unelmoin siitä, että löytäisin elämääni sellaisen fiiliksen, että hommat on balanssissa ja kykenisin päästämään irti turhasta stressistä.

+ ainahan sitä pienestä lottovoitosta haaveilee... mut ehkä sitä varten pitäis joskus lotota!

3 asiaa, joita pelkään…

KÄÄRMEET! Mulla on niitä luikertelijoita kohtaan niin paha fobia, että en pystynyt kerran edes itse vastaamaan sähköpostiin, jossa käärmeiden kanssa esiintyvä pariskunta kysyi tarjousta promokuvauksesta. Piti pyytää pomoa vastaamaan viestiin, koska tulin niin pahoinvoivaksi pelkästä ajatuksesta. 

Läheisten menettäminen. Mä en ole vielä koskaan menettänyt yhtään tosi läheistä ihmistä, joten pelkään ihan hirveästi että miten selviän, kun ekan menetyksen aika koittaa.

Silloilla kävellessä mulle tulee aina täysin irrationaalinen pelko siitä, että jokin mukanani oleva tavara putoaa veteen. Siis vaikka en olisi lähelläkään sillan kaidetta. Muistan jo lapsena pelänneeni viulutunnille mennessäni, että sillalla tulee vastaan joku "paha poika", joka heittää viuluni veteen. Nykyään pelkään erityisesti ollessani silloilla kamera kädessä.

Edellinen lomamatka on maaliskuinen reissu Köpikseen, siitä on jo ihan liikaa aikaa!!

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa…

Voisin sorvata kalenteriini ihan oikean loman ja lähteä jonnekin matkalle. 

Toivon pian näkeväni isin ja äidin. (Ja mummin ja monta muuta perheenjäsentä) Ei olla nähty sitten kesäkuun alun.

Joku uusi yllättävä työprojekti olis kiva.

 

Klassiseen blogihaasteeseen kuuluu tietenkin laittaa se eteenpäin, joten toivoisin tähän vastaavan seuraavien ikiaikaisten bloggajien kuin Minttu, Jonna ja Iina. Myös Emma haastoi Iinan, joten lisään painetta! :D

Eli: 3 asiaa, joista pidän… 3 asiaa, joista en pidä… 3 asiaa, joita tein viikonloppuna… 3 asiaa, jotka osaan… 3 asiaa, joita en osaa… 3 asiaa, jotka haluaisin osata… 3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä… 3 asiaa, joista stressaan… 3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan… 3 asiaa, joista puhun usein… 3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle… 3 asiaa, joita en pue päälleni… 3 asiaa, jotka haluaisin hankkia… 3 asiaa, joista unelmoin… 3 asiaa, joita pelkään… 3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa…  

Kommentit (2)

Vierailija

Tuli mieleeni tuosta käärmeenpelosta kun olin aikanaan yhdellä kesämökillä ja kävin ulkohuusissa asioilla niin yht`äkkiä alkoi kuulua sellainen kiva sihinä ja meikämandoliinihan tietysti pöykkäsin ylös kuin ylös pöykkäävä ylöspöykkääjä, oli kyykäärme päässyt jostain raosta sisälle. No en minä siitä mitään erikoisia pelkotiloja saanut hyvä silti ettei tuikannut kasseihin ta hattiwattiin. Läheisten menettämisen pelko taas, onko muuta järkevää vaihtoehtoa kuin selvitä siitä..

Mimimi

Eikä, mulla oli pienenä ihan samanlainen pelko kun tulin viulutunnilta. Pelkäsin myös että tuun jotenkin hetkellisesti hulluks ja heitän sen viulun ite kaiteen yli :'D

Aina reseptiä uusiessani mä hetken aikaa mietin, että joko mä kohta uskaltaisin luopua lääkkeistäni kokonaan. Päässä risteilee perusteluja puolesta ja vastaan.

- Tilanne on jo pitkään ollut hyvä ja tasainen. Annokseni on niin pieni, että pärjäisin varmaan ilmankin. Mutta entä jos olo huononee heti kun olen lopettanut? Ehkä pimeä syksy tai talvi ei ole paras hetki lopettamiselle. Nyt on liikaa muutoksia elämässä, odotan mieluummin rauhallisempaa jaksoa elämässä.

Vielä ei siis rohkeus ole riittänyt, vaan mielialalääke on edelleen tärkein asia aamulla, kuten se on ollut jo vuosia. Se on tärkein siksi, että toisin kuin muut päivittäiset lääkkeeni, niin Venlafaxin muistuttaa sen unohtamisesta viimeistään iltapäivällä. Vaikka annos on pieni (37,5 mg), saan vierotusoireita viimeistään siinä vaiheessa, kun edellisen lääkkeen otosta on 30 tuntia. Päätä alkaa särkeä ja jos en pian ota lääkettä, tulee kohta mukaan pienet sähköiskumaiset tunteet päässä ja sormien kihelmöinti.

Näin pienellä annoksella vierotusoireet ovat vielä kestettävissä, mutta minulla on kokemusta myös pahemmasta. Vuosia sitten, kun lääkkeeni vaihdettiin toiseen ja tämän lääkkeen annos (isompi annos tuolloin) ajettiin alas liian nopeasti, koin jotakin todella pelottavaa. Päänsärky, sähköiskut, tasapainon häiriöt ja lopulta niin kova kihelmöinti ja paineen tunne sekä käsissä että jaloissa, että ilmoitin kotona Tommille, että minun olisi nyt viillettävä veitsellä auki kämmenet ja jalkapohjat, jotta niissä oleva paine helpottaisi. Se tuntui siinä kohtaa omassa päässäni aivan täysin loogiselta ja järkevältä toimelta. En siis mitenkään halunnut satuttaa itseäni, vaan ajattelin helpottavani oloani. Onneksi Tommi oli vierellä ja auttoi kestämään vierotusoireiden pahimmat hetket välillä jopa pitelemällä minua kiinni raajoista, etten raapisi itseäni ja silittelemällä ja rauhoittelemalla. 

Tiedän, että mitään noin pahaa ei enää olisi odotettavissa, jos pikku hiljaa hitaasti jättäisin lääkkeen pois, mutta silti lopettaminen pelottaa. Se ei tietenkään aiheuta ahdistusta ainoastaan eikä pääosin noiden vierotusoireiden takia, vaan eniten mietityttää oma pää ja pärjääminen. Kun mielialalääke on vuosikausia ollut ihan oleellinen osa pinnalla pysymistä, on ajatus tuon "pelastusrenkaan" poisheittämisestä pelottava. Mietin, että olenko jotenkin erilainen lääkkeen kanssa kuin olisin sitä ilman. 

Tiedän, että olen tehnyt tärkeimmän työn pääni kanssa käydessäni muutaman vuoden terapian. Ymmärrän, että mikään siellä oppimani asia ei lähde minun päästäni pois, vaikka lopettaisin lääkkeen. Kaikki oppimani työkalut elämän hallintaa varten pysyisivät minulla edelleen. Osaan tunnistaa koska olen vaarassa luisua huonompiin oloihin ja pystyn reagoimaan asiaan eri tavalla kuin nuorempana. Kykenen esittämään itselleni kysymyksiä joiden avulla voin mahdollisesti ohittaa ahdistavan tunteen ja järkeillä tilanteen realismin avulla sen sijaan, että antaisin ahdistuksen kasvaa.

Minä olen aivan erilainen ihminen sisältä nyt verrattuna siihen mitä olen ollut silloin, kun lääkkeet todellakin olivat tärkeät toimintakyvyn kannalta. Miksi siis en vieläkään uskalla luottaa itseeni ja pärjäämiseeni ihan täysin ilman tuon vähäisen lääkeannoksen apua?

Toisaalta ajattelen, että tuo nykyinen annos on niin pieni, että se tuskin hirveästi muuttaa tunne-elämääni verrattuna lääkkeettömyyteen. Mutta sitten toisaalta taas pelkään, että mitä jos lääkken lopetettuani saankin huomata vaikutuksen olleen suuri. Tuntuu siis, että viimeisistäkin milligrammoista luopuminen olisi kuin hyppy tuntemattomaan. Millainen minä siellä olisi? Saisinko takaisin kyvyn itkeä? Olisiko nauruni herkemmässä? Voimistuvaisitko värit vai olisiko suunta harmaaseen?

Paljon kysymyksiä, niitä mä täällä taas pyörittelen päässäni saatuani juuri uusittua reseptin taas 6 kk ajaksi. Eikä mulla ole oikein ketään keneltä kysyäkään. Ei ole enää hoitavaa lääkäriä eikä hoitosuhdetta näiden nuppiasioiden suhteen. Kun pari vuotta sitten viimeisen kerran tapasimme, sanoi hän, että voin itse päättää lääkkeiden lopettamisesta sitten kun joskus siltä tuntuu. Mutta sanoi myös, että ei tästä pienestä ylläpitoannoksesta minulle haittaakaan ole, että ei siitä lopettamisesta tarvitse stressiä ottaa. 

Eli omissa käsissä, tai päässä, on tämä asia. Ja kuten edeltä luitte, se ei ole lainkaan yksiselitteistä.

Kommenttiboksi on avoinna vertaiskokemuksille!

Kommentit (52)

Arja

Sama lääke vuosia. En koskaan olisi uskonut että voisin siitä vieroittua koska söin todella isoa annosta. Terapian avulla sain asioita parempaan kuosiin ja tein vieroitustyötä kuukausia. Sittenkö elämä aukeni? Vähensin muutakin lääkitystä ja seuraavana jouluna romahdus. Päätin että en palaa enää tuohon lääkkeeseen kuitenkaan koska vieroitus niin vaikeaa. Nyt toinen lääke. Keveämpi. Pystyn ilman helvettiä lisäämään talveksi ja vähentämään kevääksi. Venlaa en pystyisi vähentämään fyysisten oireiden takia. Mutta ilman lääkkeitä en halua kokeilla. En ainakaan vielä. Olen lääkemyönteinen. Kerran vuodessa maksan mielelläni yksityiselle psykiatrille jotta hän uusii lääkkeeni. Terapiaa kaksi settiä elämän aikana enkä olisi koskaan uskonut että voin joskus voida niin hyvin. Hakekaa apua. Pyytäkää ja vaatikaa sitä. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Kliseitä mutta niin totta.

Kiitos kun jälleen kirjoitit tästä aiheesta

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä olen joskus ihan sujuvasti lopettanut sitalopraameja ja essitalopraameja ja elinkin sitten pidemmän aikaa ilman lääkitystä, mutta viimeisimmästä työuupumushässäkästä (johon silloin toki liittyi myös pohjakosketus kilpirauhasen kanssa) saakka oon syönyt tätä venlaa (varmaan siis neljä vuotta, vai viisi?), koska en sillon jotenkin luottanut enää esim Cipralexin tehoon. Ja nyt sit en uskalla eroon, mut ihana tietää etten oo ainoo.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

R

Kyseessä oleva lääke on ainoa masennuslääke, joka aikoinaan auttoi depikseeni, testasin varmaan kymmentä eriä masennuslääkettä. Ei ollut ihme, että auttoi, kun on myöhemmin diagnosoitu aikuisiällä keskitymishäiriö. Venlafaxinia käytetään myös ADHD:n hoitoon.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mullahan jossain vaiheessa epäiltiin kans keskittymishäiriötä, mutta mulla ne ongelmat johtuikin sitten ilmeisesti kilpirauhashommista ja korjautuivat thyroxinilla. (Paitsi nyt aloin miettiä, että mitä jos se onkin ollut tää Venla joka siihenkin on auttanut...)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Minä lopetin saman lääkkeen viime kesänä. Pikkuhiljaa laskettiin annosta, kunnes ei ollut kuin 37,5 jäljellä. Sain päähäni aukaista kapselin ja ottaa aina viikon välein yhden rakeen pois. Venlafaxin kun tekee minulle saman kuin sinulle, ne sähköiskun tyyliset ihmeelliset silmien pomppaamiset. Niitä ei tullut yhtään koko aikana ja viimeinkin huomasin ettei kapselissa ole enää kuin kaksi raetta jäljellä. Nekin jätin pois ja kyllä olen nauttinut! Aivan kuin olisin ollut "pumpulissa" koko 7 vuotta kun söin lääkkeitä. Osaan nykyään jopa itkeä ilosta ja se on paljon.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo tolleen rakeita pikku hiljaa vähentämällä mäkin meinaan homman hoitaa, sitten kun päädyn lopettamaan. Mua toisaalta vähän pelottaakin tuo pumpulista poistuminen. :/

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Se on matka minuuteen. Löysin sieltä pillereiden loputtua sen todellisen minän ja se nauttii elämästä täysillä. Ex-mies monesti vuosien varrella sanoikin ettei saanut minusta mitään irti, kaikki jäi jotenkin vajaaksi vaikka olimme onnellisia. Nykyään ymmärrän sen täysin!
Kokeile yksi rae kerrallaan poistaa ja jos se ei toimi, ethän sinä menetä mitään :) Oikein paljon onnea uuteen kotiin ja ihanaa alkanutta syksyä. Kyllä tästä(kin) selvitään!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Musta vaan tuntuu, että tässä terapian myötä löytyneessä minuudessakin on jo totuttelemista! Että en tiedä jaksanko just nyt uutta matkaa minuuteen. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Nanna

Kiitos Veera! Tämä kirjoitus tuli juuri oikealla hetkellä, sillä olen itse aivan samassa tilanteessa kuin sinä.

Minulla venla aloitettiin vuosi sitten, mutta sivuoireet ovat niin vaikeat, että minun on lopetettava lääke (olen menettänyt yhden hampaan ja muutama heiluu, koska minulla venla lisää ikävästi hampaiden narskuttelua. Lisäksi painoa on tullut 15 kiloa, enkä kestä enää yhtään enempää). Pelottaa ihan hirveästi, kun olen kuullut niin ikäviä juttuja venlan lopettamisesta! 

Olen itse vähentänyt siten, että tällä hetkellä otan 37,5 mg:n  kapselin joka toinen päivä. Toistaiseksi en ole huomannut mitään lopetusoireita. Nyt alankin vähentämään rakeita.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo, se rakeiden vähentäminen on parempi keino kuin se, että harventaa lääkkeiden oton väliä

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Tosi ajankohtainen aihe mulle! Lopetin kyseisen tropin reilu kuukausi sitten. Olin tosin laskenut 75mg tuohon sun vahvuuteen vähitellen jo heinäkuun aikana ja tuotakin vahvuutta söin hetken vähän vuorokautta pidemmällä välillä ja sitten joka toinen päivä. Pahinta oli kun jätti kokonaan pois elokuun alussa. Aivan tuskaiset ekat kolme viikkoa: huimasi ja itkin. Itku kurkussa ja epätoivo päällä kokoajan.O lin aivan kaamee hermoheikko puoliso mun sambolle noitten viekkareiden aikana, mutta onneksi miehekkeeni on ymmärtäväistä sorttia. Nyt ei oo enää puoleen toista viikkoon ollu oireita ja olotkin on tasoittuneet. Huh!

Mua kans jännitti tuo lopettamispäätös, mutta pahana oireilevan kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi endokrinologini halusi katsoa helpottaisiko väsymysoireet kun tuon venlan ensin lopettaisu. Siinä kun on aika pitkä sivuoirelista, johon myös väsymys ja monet muut tyypilliset kilpparioireet kuuluu. No, ei auttanut, mutta tulipahan päästyä irti! Kilpparivaivoihin sain nyt sitten T3:sen tyroksiinin rinnalle. Jos täältä vaikka vielä noustaisiin.

Toivo elää.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Hmm... Mä olen aina ajatellut, että oma väsymys on vaan siitä kilpparista johtuvaa... Mut entä jos se onkin tää Venla?!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Arja

Jep väsyttää.
Nukuin edellisillä lääkkeillä 10-12 tuntia. Nyt riittää jopa 8. Venla varmasti yksi syy ja toinen Anksilon

Toipilas

Rohkea kirjoitus. Mukava lukea kokemuksia muualtakin kuin suomi24 tai vauva palstoilt joissa ei voi välttyä kauhukokemuksilta joista ei toipilaana halua kuulla. Itse olen vielä essitalopraamilla ja täydellä lääkityksellä viime talven burnoutin jälkeen eikä lääke peitä kaikkea ahdistusta, olen päättänyt pärjätä tällä koska lääkityksen vaihdosta tulee juuri näitä vierotusoireita. Söin aikaisemmin neljä vuotta cipralexiä ja vierotusoireet on hyvässä muistissa. Vuoden olin ilman lääkitystä ja sisällä kytenyt työuupumus otti vallan. Vuodessa en kuitenkaan huomannut itsessäni muutosta. Ainakaan cipralex ei peittänyt tunteita alleen.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä en oikein enää edes muista miten mulla meni Cipralexilla. Tai millään muillakaan kokeilemillani lääkkeillä. Tätä Venlaa mä olen nyt syönyt koko sen ajan, kun on oikeasti tapahtunut terapian ansiosta toipumista, joten siksi tää tuntuu sellaiselta ettei uskalla irrottaa

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Pirtsa

Cipralexia olen lopettamassa ja vaikka lääkäri sanoi, että näin pienellä annoksella ei pitäisi tulla vieroitusoireita, huomaan niitä. Samoin hermostuttaa nuo jaksamiset ja miten muuttuu.

Veera
Liittynyt2.9.2015

No, aikoinaan lääkäri sanoi ihan samaa tästä Venlasta, että ei pitäis tulla vierotusoireita. Annoin melkoisen palautteen sitten kokemani jälkeen. :P Ja ne on yksilöllisiä asioita mikä kenellekin  aiheuttaa oireita.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Kiitos kun kirjoitat tästä aiheesta !
Itse olen jo 5 vuotta syönnyt ensin cipralexia ja vaihdon jälkeen seroxat lääkettä.
Uupumuksen ja paniikkioiriden takia.
Annos on todella pieni, mutten vielä ole valmis luopumaan .. Aika ajoin olen kokeillut ottaa lääkettä joka toinen päivä , mutta paniikki tuntemuksia palaa..
Lääkärissäkin olen oirista puhunut , ehdottavat annoksen nostoa, mutta en halua turtua .. Yritän selvitä tällä .

Ihanaa syksyä !

Veera
Liittynyt2.9.2015

Se onkin tärkeetä löytää se oma taso missä tuntuu, että pärjää ja kuinka paljon sitä turtumista on valmis kestämään. Tsemppiä sulle! Se on kuitenkin aina turvana se tieto, että annosta on mahdollista nostaa, jos tulee paha paikka.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Hydra78

Mä olen lopettanut venlan parisen vuotta sitten, juurikin noiden sivuoiresähköiskujen takia. Nykyään elämä on ihanaa; mä oikeasti tunnen iloa ja surua eikä kaikki ole tasapaksua harmaata mössöä!
Itsellä lopetuspäätös tuli kun elämä oli tasoittunut urilleen. Tunsin että olen vahvempi kuin vuosiin ja inhosin niitä vierotusoireita jos unohdin aamulla ottaa lääkkeen.
Minusta on tullut, tai olen aina ollut mutta lääkkeillä se peittyi, itkuherkkä. Huonoina päivinä päivinä saatan itkeä kissavideoille mutta niin myös hyvinä päivinä, kuitenkin tunneskaalan laajuus tuntuu normaalimmalta kuin sen olemattomuus.
Noin vuosi lääkkeen lopettamisen jälkeen vaihdoin työpaikkaa, ruumiillisesti raskaampaan ja pian aloittamisen jälkeen väsähdin täysin! Tuolloin sain kuitenkin avun terapiasta eikä minun tarvinnut aloittaa lääkärin jo määräämää venla-kuuria uudelleen. Nyt, vaikka syksy on perseestä kun kaikki kuolee, käsittelen tummia päiviä ajatuksella että vielä tulee se "yks kaunis päivä" kun saan taas aikaiseksi ja olen vireessä.
Muista että apua on saatavilla, täytyy vaan jaksaa vaatia! Tsemppiä lopetukseen koska sitähän sinä jo teet, vähintäänkin ajatustasolla. Minä olen sitä mieltä että elämä on parempi ilman pilleriä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu, kyllähän tää ajatustyö on jo osa prosessia. Itse en vaan just ole vielä varma uskallanko uskoa, että elämä on parmepi ilman pilleriä... :/

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hei Veera!
Olen itse viime maaliskuussa ottanut viimeisen mielialalääkkeen. Ajattelin samoja asioita kuin sinä. Millainen olen? Miltä ilman lääkettä tuntuu? Ja pärjäänkö ilman? Myöskin terapiassa käyneenä ajattelin että syytä on myös hoidettu ei vain seurausta eli masennusta mikä puolsi ajatusta lopettamisesta. Minulla oli kyllä psykiatri ja terapeutti tukena. Jos kovasti mietityttää niin voisitkohan varata ajan samalle lääkärille kuin aikoinaan olitkin? Tsemppiä kovasti sinulle, olet ihana!
T. Toinen Veera

Veera
Liittynyt2.9.2015

En mä valitettavasti voi varata aikaa sille lääkärille, koska hoitosuhden psykan polille on päättynyt, joten sinne tarttis taas uuden lähetteen. Tää musta onkin näissä hoitohommissa aika syvältä, että tuntuu, että jää asioiden kanssa ihan yksin sitten kun katsotaan, että nyt pitäis olla kunnossa. :/

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hei!

Voi että minä nostan hattua sinulle rohkeudestasi puhua asioista, jotka niin monia koskettaa, mutta joita niin moni salailee. Salailu kuluttaa energiaa ja tekee elämästä vielä raskaampaa. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle Veera.

t. lukija

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä ajattelen, että jos aiheesta kirjoittaminen voi edes jollain tasolla auttaa samojen asioiden kanssa painiskelevia ihmisiä, niin niistä kannattaa kirjoittaa. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Hultsu

Kiitos rohkeasta krjoituksesta! Itseänikin koskettava aihe. Luulen, että olen nyt rohkeampi kokeilemaan paniikkihäiriölääkityksestä eroonpääsyä vihdoinkin. Olen monien muiden kommentoijien tavoin myös kyllästynyt tunteitten suhteen turtana olemiseen. Siis kaunis kiitos kirjoituksesta!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Hienoa kuulla, että kirjoitus kannatti julkaista! :) 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Minttuli123

Rohkea kirjoitus, kiitos! Hyvä, että uskallat puhua asiasta ääneen, joka koskee niin monia! Olen itse käyttänyt sitalopraamia (alunperin mielialan mataluuteen/ahdistukseen) nyt yhteensä 12 vuotta. Kerran olen yrittänyt lopettaa, mutta tuntui, että ahdistus/mielialan mataluus palasi, joten aloitin uudestaan. Koko ajan on mielessä, että haluaisin lopettaa lääkkeen kokonaan ja nähdä, tunnenko asiat voimakkaammin, väsyttääkö lääke enemmän kuin ilman sitä. Toisaalta minulla on myös kilpirauhasen vajaatoiminta ollut lapsesta saakka struuman jälkeen, joten uskon, että mielialan mataluus ilman sitalopraamia on minulle normaalia vaikka kilpirauhasarvot olisivatkin rajoissa. Tässä on miettimistä, toisaalta nyt elämä tasaista, mutta toisaalta haluaisin olla ilman sitalopraamia. Ehkäpä joskus pikkuhiljaa uskaltautuu kokeilemaan vähennystä....:D

Veera
Liittynyt2.9.2015

Tää kilpirauhasen vajaatoiminta kyllä sekoittaa itselläkin pakkaa, kun ei oikein aina ota selvää, että mikä väsymys ja alakulo johtuu mistäkin. Ja sitten masennus ja vajis yhdessä onkin ihan yhtä helvettiä, kun yksinäänkin oisivat jo hirvittäviä vaivoja. :P

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Mimma90

Lopettelin juuri kesällä venlafaxin 75mg, koska lääkärin mielestä se on aloitus annos, ja hoitovastetta ei muka ole, isompi annos kun aiheutti kauheat yöhikoilut. Lopettelin puolikkaalla annoksella 2vk, Ja ensimmäiset lääkkeettömät päivät olivat elämäni hirveimmät, tärisytti, pyörrytti niin etten pysynyt tolpillani, oksetti ja päätä särki...nyt melkein 2kk ilman, ja masennus palaamassa, testin mukaan taas vaikea asteista ja siltä tuntuu..omasta mielestä annos auttoi pärjäämään ja jaksamaan, lääkäri sanoi lume vaikutulseksi, ja nyt taas mietin kuinka tästä selvitään.

Vierailija

Käy toisella lääkärillä! Miten lääkäri voi sanoa lumevaikutukseksi jos itse koet, että auttoi.. Käsittämätöntä. Minä olen syönyt venlaa 13 vuotta ja kerran yrittänyt lopettaa. Heti tuli ahdistus ja masennus takaisin. Työterveyslääkäri kirjoittaa aina uuden reseptin, koska meinaa, että nyt kun menee kivasti, niin ei siihen kannata puuttua. Ehdottomasti vaihdat lääkäriä ja ihan pyydät saada reseptin. Tsemppiä syksyyn!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Minäkin kehoitan käymään vielä toisellä lääkärillä. Ihmetyttää, että miten hän voi sanoa, että ei ole hoitovastetta, jos sinulla on olo, että lääke auttaa pärjäämään. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jenni

Kiitos tästä. Samalla tiellä ollaan. Takana vakava masennus ja todellinen umpikuja keväällä 2014, josta nousin sähköhoidon avulla. Voin suositella, auttoi ! Lääkkeeksi vaihdettiin venlafaksin ja mä en oikein tiedä auttaako se mihinkään - enemmän koe olevani riippuvainen noista unta tukevista lääkkeeistä, joiden myös luulen olevan sen lisääntyneen painon takana. Pelkään kuitenkin helvetisti lopettaa/vähentää Venlafaksiinin, koska en halua palata siihen samaan helvettiin. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät kuinka ison työn takana on toipua vakavasta masennuksesta. Kiitos että puhut tästä paskasta sairaudesta ! Pusu ja hali.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Olet niin oikeassa, kun sanot, että toipuminen on iso työ! Ja tästä paskasta tosiaan pitäis puhua enemmänkin.

Muista, että sun ei tarvii sitä lääkettä vähentää yhtään ennen kuin oot siihen valmis! 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Mulla ei noista lääkkeistä ole kokemusta, jotenkin mä olen vuosien masennuksesta saanut itseni ylös kammettua muuten, nyt olen alkamassa siis viemään asioita eteenpäin, mutta sitä vaan halusin sanoa, että kiitos Veera taas todella paljon! Mä koen todella tärkeäksi, että ihmiset, joihin voi samaistua, tuo näitä asioita esille. Ja tiedän, että mielenterveysasioista täytyy saada näkyvämpiä ja hyväksytympiä, eli pienillä sanoilla teet aivan järjettömän tärkeetä työtä!:) Hyvää viikonloppua sulle!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kiitos, on mukava kuulla, että aihe koetaan tärkeäksi. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Itse lopetin venlafaxiinin alkuvuodesta todetessani että lääke ei enää auta tarpeeksi jotta kestäisin sivuoireita. Ajoin annoksen alas 225mg hyvin pikkuhiljaa. Kun olin päässyt tuohon 37,5mg aukaisin kapselin ja vähensit pikkupillereitä pikkuhiljaa viikoittain. Säästyin tällä pahimmilta vieroitusoireilta. En tiedä onko lääkäreiden suosittelema tapa mutta toimiva ainakin itsellä :D Minusta kuoriutui ihan eri ihminen ilman lääkettä kuin lääkityksen kanssa. Lääkkeet tekee turran olon. Mutta vaikean masennuksen takia jouduin aloittamaan lääkityksen uudelleen, valdoxanilla tällä kertaa. Toivottavasti lopetus sujuu hyvin sitten kun sen päätät tehdä. Uskon että jossain vaiheessa tulee tunne kun olet siihen valmis! :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Jos ja kun joskus uskaltaudun lopettamaan, niin tuolla kapselin aukomismenetelmällä meinaan itsekin toteuttaa. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Laura

Kiitos Veera tästä. Mieheni käy läpi tällä hetkellä just tuota samaa. Takana kolmen vuoden terapia ja kunto nyt hyvä ja elämä aika hyvässä jamassa. Silti kokonaan lääkkeistä luopuminen hirvittää. Tiedä nyt sitten, mikä olisi parhaaksi.

Olet upea nainen! Kiitos, että kirjoitat näin avoimesti :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ja musta on niin helpottavaa kuulla, etten ole ainoa joka tän asian kanssa painii. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Pururata

Monimutkaisia asioita. Itse olen pitkän linjan masentunut, syönyt useita erilaisia lääkkeitä ja niistä on tullut paljonkin sivuvaikutuksia. Osasta väsymystä, toisesta käsien tärinää ja loputonta ruokahalua. Osa on auttanut paremmin masennukseen, osa huonommin. Ja sitten on ollut pakko tasapainotella vaikuttavuuden ja sivuvaikutusten välillä ja miettiä, onko pahempaa olla masentunut vai lääkkeen vuoksi väsynyt. Välillä olen yrittänyt lääkettä lopettaa, mutta heikoin tuloksin. Terapian aloitin pari vuotta sitten, mutta ehkä sen vaikutus ei vielä kanna. Nyt mulla on kokeilussa ihan uusi lääke, Brintellix, joka on siitä outo, ettei siitä ole mulle tullut mitään sivuvaikutuksia. Vielä en osaa sanoa, miten vaikuttaa mielialaan, se jää sitten nähtäväksi...

Ja samoja mietin kuin sinä. Minkälainen olisin ilman lääkettä, olenko nyt jotenkin sumussa ja olisinko enemmän minä, jos en näitä söisi. Joskus kun olen ollut vuoden ilman mielialalääkettä, olen ollut herkempi ja itkenyt enemmän, ihan pienistäkin asioista liikuttunut. Olen myös loukkaantunut asioista herkemmin, lääkkeen kanssa kestän enemmän kritiikkiä ja vastoinkäymisiä. Toisaalta ilman lääkettä olisin ehkä joskus vuosia sitten päässyt hengestäni, joten onneksi lääkkeitä kuitenkin on olemassa. Mutta tsemppiä sinne, pähkäily jatkuu täälläkin! :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä olen aika varma, että mä olisin ilman lääkettä herkempi ja ihan hyvälläkin tavalla. Olen viime vuosina huomannut kadottanut lähes täysin kykyni itkeä tai muutenkaan juuri liikuttua. Mutta ihan samaa mietin kuin sinäkin, että ilman lääkettä ei tosiaan olisi mitään tietoa miten paskassa jamassa olisin, joten jo tämä nykyinen minä, vaikka se olisi lääkkeen muokkaama, on jo hyvä minä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

minä vain

Hei!
Mulla pitkä masennushistoria. Söin monta vuotta Venlaa maksimiannoksena, muistaakseni 275 mg. Ei tullut mainittavia sivuoireita, mutta tuntui, että se ei auttanut minua tarpeeksi, joten otettiin kuvioihin uusi lääke Voxra. Venla ajettiin alas ja jätettiin vain 75 mg päiväannos. Voxraa otan maksimiannoksen, eli 300 mg vrk:ssa. Venlan alasajosta minulle ei tullut oikein mitään sivuoireita, taidan olla harvinainen poikkeus, huomaan. Vaikka olen syönyt jo vuosia näin suuria annoksia, en ole vielä koskaan tosissani miettinyt lääkkeitten vähentämistä, saati lopettamista. Olen asennoitunut niin, että joudun turvautumaan niihin ehkä koko elämäni. Jotkut muut syövät koko elämänsä esim. diapetes-lääkkeitä, minä ehkä näitä. Niiden avulla pystyn elämään siedettävää ja joskus jopa tyydyttävää elämää. Niihin kauheisiin syövereihin missä olin, en halua enää koskaan palata, joten en siis halua ottaa mitään riskiä. Niiden, sekä terapian ja uskoni avulla olen tänään elossa. Tunnenkin suurta kiitollisuutta, että on löytynyt keinoja, millä poikani on saanut pitää äitinsä ja mieheni vaimonsa. Jokaisen sairaus ja elämä on kuitenkin yksillöllinen, samoin hoitopolku. Sen kuitenkin uskallan sanoa, että lääkkeitten vaihto, lisääminen ja alasajo kannattaa ehdottomasti tehdä psykiatrin valvonnassa. Toivon Veera sinulle, ja kaikille muillekin vertaisilleni, paljon voimia alkavaan syksyyn ja tulevaan talveen!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä söin joskus pahimmillaan tota Venlaa 375 mg. Ei kyllä mitään muistikuvia siitä ajasta, että millaista oli. Varmaan lääkkeestä huolimatta aika synkkää. :P

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

*jossu*

Psykologina teen paljon yhteistyötä lääkäreiden kanssa masentuneidenkin tilanteissa. Yleensä mielialalääkitystä ei suositella lopettamaan talvea vasten, vaan keväällä/kesällä (ellei sitten kuulu siihen pienempään porukkaan, jonka masennus pahenee keväisin). Annoksesi todella on jo hyvin pieni, mutta luultavasti on ihan hyvä vielä pimeän ajan yli sitä syödä ja miettiä lopettamista talven jälkeen. Tsemppiä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Näin mä itsekin asiaa mietin, koska mulla ainakin pimeys lisää väsymystä ja väsymys sitten taas vaikuttaa mielialaan negatiivisesti. Joten ehkäpä mä mietin tätä asiaa uudelleen ensi vuoden puolella. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Ei-leen

Kiitos hyvästä kirjoituksestasi! Olen nähnyt läheiseni käyvän kuvailemaasi kamppailua (hänkin taisteli eroon pienestä annoksesta Venlaflaxinia). Valitettavasti lääkärit eivät aina ymmärrä ja ota todesta mielialalääkkeiden aiheuttamia vieroitusoireita, joten on hienoa että pystyt noin selkeästi ja havainnollisesti kuvailemaan oireitasi. Toivottavasti jaksat vielä taistella eroon lääkkeistä, onnea siihen kamppailuusi!

Kiitos myös kivasta blogistasi! On mukava katsella tyylikkäitä kuvia upeasta naisesta.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo, itsekin muistan, että aikoinaan lääkäri oli jotenkin ihan ihmeissään, kun kerroin miten pahoja oireita olin lääkkettä lopettaessa ssanut. Noista haittavaikutuksista olis kuitenkin tärkeä puhua myös!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Mä lopetin kylmiltään 75mg:stä, resepti loppui just ennen joulua… Mulla sähköiskut oli pahimmat, niitä kesti kuukauden niin että alussa tuli useita sähkärisettejä tunnissa, viikon päästä ne alkoivat vähenemään. Mutta kesti kuukausia, kun niitä tuli satunnaisesti. Ne loppuivat kokonaan, kun aloin syödä d- ja b-monivitamiinivalmistetta ja sitten tuli tietysti kevätkin. En tiedä johtuiko ajan kulusta vai noista vitamiineista vai auringosta vai mistä, mutta lopulta oireilu tosiaan hiipui kokonaan. 

Uuteen minään oli tietysti taas totuttelemista, kyllä siinä vähän kävi sellaista samanlaista linkousvaihetta kuin terapian aikana. Mutta se linkous oli paljon helpompi kestää kuin terapian aikainen, koska terapiassa oli oppinut kaikenlaisia kouppauskeinoja ja muutenkin päässyt tasapainompaan itsensä kanssa. Eikä se itsen rakentamisprosessi tietty siihen jäänyt, elämänmittainen projekti taitaa olla. :-)

Tsemiä jatkoon!

minniliini

Olipa hieno lukea aiheesta. Kamppailen tässä lääkkeen aloituksen kanssa, joten lopettaminen ei ole ollenkaan ajankohtainen. On lohduttavaa huomata, että joku toinen on selvinnyt. Sillä itsellä meinaa usko aika ajoin loppua, että mikään auttaisi. Tsemppiä sinulle lääkityksen lopettamiseen, sitten kun sen aika on:) ja aurinkoa syksyysi!

Vanity

Mä oon nyt käyttäny tota samaa lääkettä kun sä Veera yli puolitoista vuotta. Pariin kertaan oon koittanu lopettaa vähäntämällä annosta, joka menee 150mg x1. Mulle tulee noi samat tuntemukset molemmilla kerroilla kun oon koittanu ajaa lääkitystä alas (niistä huomaan myös sen jos olen olen lääkkeen unohtanu ottaa). Lisäksi mulle on tullut siinä vaihessa myös vapinaa ja pahoinvointia. Ei ole koskaan tullut tollasia tuntemuksia edellisen lääkkeen aikana, mutta jouduin alottaan Venlafaxinin koska Fluexitin jota käytin viimeksi ei auttanut tällä kertaa.
Haluaisin lääkityksen lopettaa koska olemme mieheni kanssa koittaneet lasta, muutaman keskenmenon siivittämänä, reilun vuoden. Mutta en vaan uskalla. Ja syy on se, että oireet lääkitystä vähentäessä ovat niin voimakkaat etten niitä vaan kestä. Ja ehkä myös siksi, koska mun masennus on ollut toistuva enkä halua enää vajota mustaan kuoppaan...
Mutta jos jotain positiivista haetaan, niin voin ilolla kertoa että lääkitys on auttanut. Mulla on huikeen hyvä olo ja vaikka on syksy niin aurinko paistaa!
Tsemiä kaikille, olette upeita! :)

Syksy

Keskivaikeaan masennukseen söin pahimpaan aikaan neljää eri lääkettä. Ja en muista viimeisen lääkkeen nimeä. Mutta minullakin työterveyslääkäri uusi reseptin varmaankin pari vuotta kun terapia oli loppunut. Kun pelkäsin niitä sivuvaikutuksia. Ne oli sellasia et vaikka seisoit paikoillaan. Niin tuntui että liikut eteen ja taakse. Ja niitä tuli jo siitäkin jos oli unohtanut ottaa lääkkeen. Mutta nyt olen ollut ilman mieliala lääkkeitä viitisen vuotta ja hyvin menee. Ja ku lääkkeet lopetin. Niin aloin nauraa ja itkee ilosta. Eka kerran kun sain silloin naurukohtauksen. Niin tyttäreni ihan säikähti et mikä mulle tuli.

Koska mitään tuoretta kerrottavaa ei ole, niin naputtelenpa tähän yhden tarinan jo muutaman vuoden takaa. Tämä hieman nolohko sattumus eräältä syksyltä nimittäin muistui mieleeni nähdessäni tuon kuvassa näkyvän Veikkauksen mainoksen. 

Olin juuri palannut kuvauskeikalta ja aloin käsittelemään kuvia, kun kännykkäni piippasi tekstiviestin merkiksi. Kaivoin luurin laukusta ja ihmettelin, että miksi ihmeessä saan viestin kaverini tyttöystävältä, jonka olin tavannut vain kerran. Viesti kuului seuraavasti: "Moi! Mä sain just viestillä kuvan sun perseestä. Ja vielä kaksi kertaa! Lienee vahinko?:D"

Mitä helvettiä!? Kylmähiki kihosi otsalle ja naputtelin tieni lähetettyihin viesteihin. Ja kyllä, siellä se komeili kahteen kertaan kuva mun paljaista pakaroista ja puhelin kertoi kuvaviestien menneen tuolle puolitutulle. Siis niinku jumalauta! Sen puhelimen muistissa oli tuolla hetkellä joku 4000 valokuvaa eikä se salaman valaisema hanuri ollut todellakaan galleriassa mitenkään ekojen kuvien joukossa.

Mikä on oikeasti se todennäköisyys, että jos sulla on 4000 kuvan seassa yks kuva sun perseestä, niin kassissa pyöriskelevän puhelimen nappulat naputtavat juuri siihen kohdalle ja sen jälkeen pohjaan painuu vielä nappula kohdassa "lähetä" ja vielä onnistuu osumaan yhteystietoonkin? Veikkaan todennäköisyyden olevan yleisesti universumissa joku 0,000000000000001% luokkaa, mutta kun minä oon kyseessä, niin todennäköisyys tollaselle tapahtumalle onkin sit aika paljon suurempi. 

No, ei sit muuta kuin selittelyä ja pahoittelua menemään. Kerroin puhelimen olleen kassissa näppäimet lukitsemattomana, joten kuvan lähetys oli kaamea sattumus ja hänen nimensä puhelinmuistiossa ensimmäisenä. Kerroin kuitenkin olevai myöskin kovin iloinen, että perse lähti hänelle eikä esimerkiksi jollekin asiakkaalleni, tiesin nimittäin kyseisen mimmin ihan huumorintajuiseksi ja rennoksi yksilöksi, joten saatiin tapauksesta ihan hyvät naurut. Mut toki sekaan mahtui järkystystäkin, niin mulla kuin kuvan vastaanottajallakin. Mutta en edes halua kuvitella sitä häpeän määrää, jos persaus olisi tosiaan lipsahtanutkin vaikkapa mun opettajalle, asiakkaalle tai vaikkapa pomolle!

Mut sitten päästäänkin siihen, että miksi ihmeessä mulla oli puhelimessa kuva paljaasta persauksestani ja minkä takia tapaus tuli mieleeni tuosta Veikkauksen mainoksesta.

No kattokaas, kun me oltiin siinä menneenä kesänä olleet mökillä saunomassa. Ja kun istahdin sinne lähes sata-asteisen saunan lauteelle, niin enpäs huomannutkaan siinä olevaa metallista saunakauhaa ja onnistuin tälläämään pakarani suoraan siihen polttavan kuumaan kapineeseen. Ai saatana sitä huutoa. Lähti kuulkaa akka aika livakasti järveen viilentelemään pyrstöään.

Ja kun vihdoin sieltä vedestä nousin, niin halusin kovasti nähdä, että minkä näköinen ja kokoinen jälki sinne takamukseen oikein tuli, kun niin hitosti sattui. Vaikka melkoisesta yliliikkuvuudesta kärsinkin, niin persettäni en kyllä itse näe, eikä edes peilista ollut apua. Niinpä mä siis sain neronleimauksen, että ottaisin pepustani kuvan! Ja melkoinen vesikellohan sinne kuulkaa nousi, kyllä sen erotti sieltä selluliitin seasta, kun oikein aistikkaasti vielä suoralla salamalla sen paperinvalkoisen perän valaisi. 

Jonkin aikaa oli istuminen kivuliasta ja hanurissa näkyi polttomerkki vielä pitkään. Pikkuhiljaa asia kuitenkin unohtui ja niin unohtui se puhelimen kätköissä uinuva kuvakin siitä seitsemän leivän uunista. Aina siihen saakka kunnes puhelin kuukausia myöhemmin päätti järjestää sen pienen yllätyksen.

Että kuulkaa mua rakkaat lukijani, kun mä sanon, että jos otat kuvia perseestäsi, niin älä säilytä niitä puhelimessasi! 

(Ei kun hei... Sori, ajathan on toki tuosta sattumuksesta muuttuneet, näin vuonna 2016 näyttää siltä, että ne paljaiden pakaroiden kuvat nimenomaan kuuluu laittaa johonkin julkisesti esille... )

Kyseistä berberin kuvaa ei onneksi kuitenkaan tässä postauksessa nähdä, dokumentti polttomerkistä deletoitui välittömästi vahinkoviestien jälkeen. Mutta nyt tuli kyllä mieleen, että pitäisköhän napata uusi ruutu, että näkis vieläkö se arpi näkyy. Kenellekähän sen kuvan oikein lähettäis? :D

Kommentit (8)

Hultsu

Hauska juttu 😂 Itselläni on suht. karmaiseva muisto, kun toiselle ihmiselle tarkoitettu tekstiviesti singahti appiukolle. Sitä asiaa puitiin muutama vuosi 😬 Onko mitään tietoa koska Mavalan arvonta suoritetaan?

Vierailija

Tätä lukies tulikin mieleen toinen vähän samanlainen juttu.. Yks tuttava päivitti Facebookiin vahingossa kuvan persereiästään kuvatekstillä: 'Mun vaimo'

Se oli aika paha ja se kuva löytyy vieläkin fb.sta :D Siinä on kyllä vähän hassu pariskunta. En tiedä oisko vaimo suuttunut enemmän jos oiskin ollut toisinpäin, kuva vaimosta tekstillä 'mun persereikä'. Molemmat otti koko mokan huumorilla. :DDD

Elluriina

Älä hyvä ihminen tapa meitä lukijoita nauruun !
Nyt kyllä repesin ja oikein kunnolla!
Silloin ei varmaan ihan heti naurattanut kun tuo tapahtui. Itsellekin on sattunut jos minkäkinlaista mokaa, joille sitten aikanaan pystyi jo nauramaan vaikka ensin olisin mieluummin joutunut maan nielemäksi.