Kirjoitukset avainsanalla Isot koot

Olen postannut jo pari settiä Junarosen showroomilla sovittelemiani tulevan syksyn uutuuksia, mutta vielä olisi tämän yhden postauksen verran kuvia jäljellä. Aiemmista mekkopostaus löytyy täältä ja kaikenmoisiin röyhelöihin keskittynyt kuvapläjäys täältä.

Tässä viimeisessä osassa esillä housuja ja yläosia. Tuttuun tapaan kuvasin päälläni monenlaisia kamppeita, myös sellaisia, jotka eivät ole yhtään oman näköisiä, sillä ei teillä lukijoilla varmasti ole kaikilla sama maku kuin itselläni. Kaikki kuvien vaatteet siis Junarosen ja tulossa myyntiin tuotteesta riippuen elokuu-lokakuu -akselilla. Merkin vaatteita saa kokovälillä 42-54.

Yksi syksyn vahvoista kuoseista on erilaiset ruudut. Perinteisen löysän flanellipaidan sijaan päälle voi kiskoa myös kivan mallisen tunikan. 

Vaikka luonnon kukat kesän mentyä kuihtuvat, niin vaatteissa kukkakuosilta ei voi syksynkään tullessa välttyä. Flooraa on luvassa lukemattomissa väreissä ja muodoissa.

Tämä pusero passaisi loistavasti vaikka Mustan pitsin yöhön!

Kissakuosin ja bikerrotsien ystäviäkään ei ole unohdettu. 

Syksyyn kuuluu aina myös pieni määrä kimallusta. Itseä kiinnostaa erityisesti nuo hopeisilla sivuraidoilla varustetut farkut.

Vaikka ysärimuoti onkin nyt vahvoilla, niin kukonaskelkuvio ja pepitaruudut vievät ajatukset puolestaan kahdenksankymmentäluvulle. En ole ihan varma olenko tälle vielä valmis. (Eli viimeistään sitten lokakuussa jo päällä :D )

Ei nää ruutupökät sitten ookaan hassummat. Mä selvästi aina uskaltaudun pukemaan itselleni uudet värit ja kuosit ensiksi alaosaa yläosan sijasta. 

Omat suosikkini tämän postauksen vaatteista on kuitenkin tässä. JRFIVE-malliset farkut ja ihana lintuobrodeerattu neulebomberi. Noita saman mallin farkkuja multa jo löytyykin, mutta tirppatakki on kyllä pakko saada!

Mistä te tykkäsitte?

 

Kommentit (6)

EmiliaMaria

Tirppatakki on ihana! 

Pepitaruudut... eihhh. :D 

Mä aijon syksylläkin jatkaa tätä farkut ja imetyspaita-linjaani. Alan kyllä oleen jo AIKA kypsänä näihin trikooriepuihin, mutta kun tyyli on hukassa. 

Vierailija

Bomberi todella suloinen, ruutuhousut myös makeet, voisivat sopia yhteenkin. Kiitos uutuuksien esittelyistä.

Tiiiina

Meh... :/ Tirppatakkia ja sinisiä farkkuja lukuunottamatta kaikki näyttää läskiosaston telttamössöltä. Tylsää, ettei edes Junarose (halua) pysty(ä) parempaan.

PiP

Kukkapaidat, pitsipaita ja bikerrotsi kolahti - kiitos esittelystä! Sain jälleen inspiraatiota.

Ei-leen

Vaikken harmaasta pidäkään, on tuo tirppa kyllä aivan ehdoton. Hyvä että bikerrotsit jatkavat muodissa, jotta pääsen käyttämään omistamani kolmea bikeria. Vielä en malta - onhan kesä ja neuletakkien aika! Yksi nahkarotseistani on niin kimaltava, mutta ehkä kehtaan käyttää sitä Suomessakin, vai onkohan se liian räikeän kimalteleva? (kiinalaisille markkinoille tehty italialainen, kuva täällä: https://eedenista-itamaille.blogspot.fi/2017/05/lukemisen-ilosta-ja-merk...

Muutenkin tuo syysmuoti on kuin minulle suunniteltu, kukkapaitoineen ja leopardikuoseineen! :)

KastehelmiB

Tirppatakki näyttää ihanalle, samoin harmaat ruutuhousut ja sivuraitafarkut. Pitsi ja ruutu eivät innosta, mutta näyttävät hyvälle päälläsi. Viimeinen kuva myös minun suosikkini.

Voihan röyhelö! Muistatteko, kun olin sen Lindexin vaaleanpunaisen leopardipuseron suhteen sitä mieltä, että muuten kiva, mutta se röyhelö oudoksuttaa? Päädyin paidan kuitenkin alesta ostamaan, mutta jatkoin edelleen tiukasti sillä mielellä, että vaikka nyt tuon paidan hankinkin, niin yleisemmällä tasolla kaikenmaailman röyhelöt on ihan hyi ja yöks. 

No mutta, mitäs sitä tulevaksi syksyksi meille oikein tuputetaankaan.. No frilloja! Frilloja olkapäillä, hihansuissa, helmoissa, rinnuksilla ja ihan joka hiton paikassa. Junarosen showroomilla suostuin sovittelemaan noita minua niin kauhistuttaneita kapistuksia ihan vaan kato läpällä hei. Ja kuinkas sitten kävikään..

Noo, ei tällanen perustrikoopaita pikku tissiröyhelöllä vielä heilauttanut oikein suuntaan eikä toiseen. "Vähän tylsä. Ei kauhee, mut ei kivakaan."

Pinkki teeppari vähän jo hihitytti. "Ei, ei oo mun juttu. Ei väri eikä frilla".

Joulutontun punainen ja kimaltava kasarihenkinen frillahörhellys sai mut jo ihan repeemään. "Ei luoja, en kyllä pystyis!! Minkä kans tällaisen muka yhdistäisi??"

Jo henkarissa nähtynä tää läpikuultava leopardipoolo sai mut räkättämään ihan hulluna: "Ai luoja, miten Riitta Väisästä!! En pysty!" Junarosen Heidi kuitenkin houkutteli mut sovittamaan ja mä taivuin. Ihan huumorimielessä tietenkin.

Ja siinä mä sitten napsin kuvia ja hetken päästä huomasin katselevani niitä kameran näytöltä päästäen samalla suustani sanat: "aika jännä... ei tää näytä päällä yhtään niin pahalta. Toi röyhelökään ei niin kauheesti korostu.. Itse asiassa aika cool yhdistelmä näiden housujen kanssa!" 

Suostuin sovittamaan vielä tätä frillahihaista mekkoa ja sen kohdalla jouduinkin jo myöntämään, että röyhelövastarintani on lyöty. Kuten jo aiemmassa Junarose-mekkopostauksessa sanoin, tykästyn mekkoon koko ajan enempi. Eli ostoslistalle menee.

Ja niin muuten menee tuo Riittaväisäs-paitakin.

Ei kyllä mitään sais tuomita sovittelematta. Sitä joutuu sitten nöyränä syömään sanojaan. 

Kaikki kuvien vaatteet Junarosen syysmallistoa, eli tulossa myyntiin vaatteesta riippuen akselilla elokuu-lokakuu.

Mites sulla, pitääkö röyhelövastarinta, vai alatko taipua?

Kommentit (13)

Alina

En tykännyt pienenäkään kun yöpaidan hihoissa oli röyhelöt, samalla linjalla siis edelleen :'D toisille käy, esim toi "riittaväisäs"-paita on kyllä hyvännäköinen päälläsi! Sama on itsellä oikeastaan noissa eläinkuoseissakin, ei vaan jotenkin taivu pistämään pilkkua päälle vaikka muilla näyttää törkeen päheeltä!

P

Luin juuri aikaisemmasta postauksestasi että olit käynyt kuvaamassa rakenteilla olevaa Suviseura-aluetta. Miltä siellä sinun mielestä vaikutti, ootko käyny aijemmin?:) Ite olin siellä nyt viikonlopun ajan.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kävin parilla juttukeikalla siellä ja olihan se monin tavoin hieman hämmentävää. Etenkin se hillitön lapsien määrä. Mut noin niin kuin tapahtumajärjestämisen näkökulmasta aika ensiluokkaisen näköistä ja hyvin hoidettua!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hei! Kävin suviseuroilla, ja tunnelma oli minusta hieno ja leppoisa. Järjestely ja seuravieraiden asenne huippua, jonotukset ja muut hyvässä sovussa ja iloisella rennolla mielellä. OIkein hyvin järjestetty ja jäi vähän sellainen mielikuva, että alueelle tuskin jää roskiakaan vieraiden lähtemisen jälkeen.

jury

Täytyy ihmetellä nuorempien ihmisten heikkoa suomen osaamista, kuten myös englannin käyttöä samassa tekstissä.   Hienoa ?  Ehkä joskus, ei enää. Kaikkihan sitä osaavat. 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mikäs nyt noin harmittaa? Kirjakielelläkö pitäis nämäkin blogitekstit suoltaa? :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

PiP

Tykkään röyhelöistä ynnämuista, oon aina tykänny oli muotia tai ei! Varsinkin päärynävartaloiselle ne sopii hyvin tasapainottamaan alavartaloa ja on vaan niin söpöjä :-) Toi mekko on ihana.

Vierailija

Löytyykö Junarosen vaatteita muualta kuin netistä? :) mäkin aina oon vieroksunu noita röyhelöitä, mut ehkä sitä jollain asteella alkaa jo lämpeen

Veera
Liittynyt2.9.2015

Löytyy jostain kivijalkakaupoistakin. Ainakin Stockmann myy Junarosea.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Kävin viime viikolla tekemässä jo lähes perinteeksi muodostuneen tulevan malliston sovittelureissun Junarosen showroomille ja nappailin tietenkin kuvia kokeilemistani asuista. Tässä ekassa postauksessa muutama mekko/hame ja myöhemmin tulossa toinen postaus, jossa housuja ja yläosia. Kaikki postauksen vaatteet siis tulossa myyntiin vasta syksyllä.

Trumpettihihainen printtimekko yllätti minut ihan täysin. En olisi osannut tarttua tähän kaupassa, mutta päälle kiskottuani totesin tosi kivan näköiseksi. Mekon malli  oli itselleni just nätti ja imarteleva myös sivuprofiilista. Pituus oli mallikappaleessa hieman nafti, mutta asiasta lähtikin heti viestiä merkin päämajaan, että josko myyntiin tulevaan lopulliseen versioon saataisiin jokunen sentti mittaa lisää, niin menisi hieman pidemmillekin mimmeille.

Tämän kurkimekon malli oli hihoja lukuunottamatta aika samanlainen edellisen kukkamekon kanssa. Laskeutui tosi nätisti ja ns. vartalonläheisesti hinkeistäni huolimatta. 

Punaista näkyi todella paljon ensi syksyn mallistossa. Tätä pliseerattua hieman trumpettihihaista mekkoa tulee myyntiin luonnollisestikin myös mustana.

Tämä mekko nauratti mua röyhelöhihoineen ihan hirmuisesti henkarissa ja olin ihan varma, että ei oo todellakaan mun juttu. Mutta minut houkuteltiin kuitenkin sovittamaan ja niinnhän siinä kävi, että päällähän se oli ihan eri näköinen kuin henkarissa roikkuessa.

Ikiaikainen pelkoni kaikkia röyhelöitä kohtaan alkaa hieman murenemaan ja mitä enemmän tätäkin mekkoa katselen, sitä enempi siihen tykästyn. Little black dress with a twist. 

Pitsi on ollut jo pitkään yksi suosikkimateriaaleistani mitä tulee juhlamekkoihin. Puen tosi usein esimerkiksi häihin. Tämänkin punaisen hieman A-linjaisen leningin voisin hyvin kuvitella itselleni johonkin suht klassista pukeutumista vaativiin juhliin. Punainen väri kuitenkin tuo mekkoon kivaa sähäkkyyttä. Tämä mekko tulee löytymään syksyllä kaupoista myös mustana ja tummansinisenä.

Tulossa on jälleen myös pitkiä leninkejä. Tämä pitsiyläosainen maksimekko on tyyliltään aika samanlainen kuin minulla viime syksynä nähty Elloksen mekko.  Juuri sellainen mekko jollaisia on hyvä löytyä kaapista ainakin yksi kappale.

Jos kaikki edellä nähdyt asut voisinkin kuvitella päälleni, niin loppukevennyksenä yksi, jota en voisi. Lintuneule ihan jees vaikkapa farkkujen kaverina, mutta tämä kokonaisuus ei ehkä ole ihan mun juttu. :D

Omat suosikit ehdottomasti eka trumpettihihainen kukkamekko ja röyhelöhihainen pikkumusta. Saatan joutua hankkimaan!

Kommentit (6)

Katjuska

Nättejä mekkoja ja tuo kurkimekkoa kohtaan etenkin heräsi kiinnostus. Yksi juttu näin yleisesti kyllä hieman ihmetyttää minua ja ne on nuo kaula-aukot. Pyöreä ei sovellu parhaalla mahdollisella tavalla oikein muuhun kuin t-paitaan (mielestäni). Mekoissa olisi kiva nähdä vähän epäsymmetrisyyttä noissa kaula-aukoissa pitkästä aikaa. Ei siis pelkästään pyöreitä ja putousmallisia kaula-aukkoja, vaan selkeitä graafisia ja epäsymmetrisiä leikkauksia, joilla saadaan vähän yksityiskohtia ja skarpimpaa otetta arkisempaankin mekkoon. :)

koiris

Mekot oikein kivan näköisiä, ja hei - a little black dress with SLEEVES! Rimpsuhihat on tosi kivat, harmittaa usein kun kaikki kivat mekot ovat hihattomia, mikä ei aina toimi. Nyt on nättejä vaihtoehtoja, juurikin noi sun suosikit siis.

Mä tajusin aamulla, että herranjestan, mä en ole vielä aloittanut nahkarotsivuodenaikaa! Mä olen niin innolla käyttänyt sitä vihreetä bomberiani, että rotsit ovat saaneet vielä pönöttää kaapissa. No, eipä nuo kelitkään nyt vielä ole niin mahtavia ollut, että montaa kertaa olis kannattanutkaan lähteä liikkeelle avonaisella nahkatakilla. (Kun minähän en niitä rotseja kiinni pistä vaikka sattuis mahtumaankin.) Eli eiköhän mun rotsit vielä anna mulle anteeksi, mutta kyllä ne siellä jo malttamattomana odottaa kevätaurinkoon pääsyä.

Itselläni on käyttökelpoisia nahkatakkeja kaapissa kolme kappaletta, mutta jos jolta kulta vielä puuttuu, niin tässä muutama pluskoon rotsivinkki.

 

1. Tumamanharmaa biker - Asos Curve, koot UK 18-28, hinta 200,00 

2. Tikattu bomber - Junarose, koot 42-50, hinta 239,95 

3. Mustaa vinolla vetskarilla -Junarose, koot 48-54, hinta 274,95

4. Sinisen sävyä - Mango Violeta, koot S-XXL (n. 42-50), hinta 149,99

5. Brodeerauksia ja niittejä - Asos Curve, koot UK 18-28, hinta 266,66 

6. Röyhelöhelmainen biker - Ellos, koot 34-50, hinta alessa 60,00

 

Itsellä käytössä nämä kolme rotsia

 

Joko sulla on alkanut nahkarotsivuodenaika?

Kommentit (7)

Niinuke

Itseltä löytyy useempi rotsi kaapista, ja uusin tulokas on juurikin tuo Elloksen biker. Sitä on ollut pakko ulkoiluttaa uutuuden huumassa. 😎

S1

Toi sun punanen rotsi on ihana!
Itellä on yks musta nahkarotsi, joka löytyi aikoinaan Liettuan reissulla kirpparilta ja nyt luottorotsi jo vuosia. Tollanen punanen silti mahtuis kyl kaappiin.

jenniwhere

Rakastan nahkarotseja yli kaiken, mutta koska en käytä nahkaa on aina haasteellista löytää takki, joka ei hiostaisi ihan hirveästi. Itselläni on muuten vaatekaapillinen mustaa (paria hassua vaatetta lukuunottamatta), mutta jostain syystä viime vuonna kaappiini eksyi hennon roosa (!) Zizzin keinonahkarotsi... tänä vuonna sinne eksyi Zizziltä musta, paksumpi rotsi, joka mahtuu jopa kiinni ja jolla tarkenen jo nyt :) Voisikin laittaa sen tänään päälle...