Kirjoitukset avainsanalla Historiallista

Sana selfie on kenties vakiintunut käyttöömme vasta viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta toiminta sanan takanahan on toki jo paljon vanhempi juttu. Robert Cornelius nappasi Philadelphiassa meitsien jo vuonna 1839 ja minäkin tulin harrastuksessa heti kohta perässä n. 165 vuotta myöhemmin. 

Mulla on albumissa tallessa selfieitä aikäväliltä 1998-2005 tai -06. (Se on siis ihan oma erillinen selfiealbumi!) Ja siitä eteenpäin kuvatut omakuvat puolestaan täyttävät erinäisiä cd-levyjä ja kovalevyjä. Muistan ottaneeni ekat käden mitan päästä napatut oman pärstän kuvat jo yläaste-ikäisenä, eli välillä -94-97. Niitä ihan ekoja en kuitenkaan valitettavasti ole vuosiin nähnyt, vaan ovat jossain tiukassa tallessa.

Omakuva-albumin eka kuva on huhtikuulta 1998.

Tuolloin parikymmentä vuotta sitten nämä selfiet liittyivät aina selkeästi filmirullan vaihtamiseen. Sattui olemaan just vielä yksi ruutu jäljellä, mut halusi jo saada filmin matkaan Ifolorille ja uutta kameran sisään. Niinpä se viimoinen ruutu tuli usein tuhlattua omaan naamaan.

Kuten kuvasta näkyy, ei kuvan kanssa voinut tuohon aikaan olla yhtä kranttu kuin nykyään. Se oli se yks kuva, tuli mitä tuli. Vaikka kuinka oli mököttävä ilme, epäterävä otos ja karmea kaksari, niin se ruutu oli säilyttämisen arvoinen. Toista se on lapset nyt älypuhelin-aikana! :D

Osa näistä kuvista on saattanut joskus jo blogissa vilahtaa, mutta tuskinpa haittaa. Tässä siis vahvaa selfietoimintaa vuosilta 1998-2006 tai ehkä 07. Albumissa loppuu aikamerkinnät kesken. Kuvat ovat samalla mahtava katsaus mun nuoruuden tukkahommiin!

Se oli tuolloin alkuaikoina näköjään vähän vakavampaa hommaa nuo selfiet. Mut hei, mörrimöykyllä on tiara!


Uu, toukokuussa -99 valokuvauksen harrastaja Korhonen on oikein hullutellut tuplavalotuksella. Olin tainnut juuri saada mun ekan oman järjestelmäkameran.

Pitkän punaisen kauden jälkeen päädyin mustaan hiusvärin ystäväni nähtyä unen, jossa minulla oli musta tukka. "No kävikö se musta mulle?", kysyin kaveriltani ja sain myöntävän vastauksen. Seuraavalla välitunnilla käveltiinkin jo kauppaan tukkaväriostoksille. 

Vuoden 2001 kuvista ekassa on mutrusuu lähdössä baariin ja toisessa kuvassa poseeraa pörrötukkainen ja väsynyt ripari-isonen. 

Eka opiskeluvuosi Porissa. Tiukka rokkimimmi-kuva otettu Kotiteollisuuden keikalla ja hymyilevämpi otos ekan oman kodin sohvalla. Jälkimmäisestä kuvasta muistan äidin todennenn, että "en tunnistanut sua tästä kuvasta!"

EDIT: Tässä kohti muuten vaihdetaan näköjään filmistä digiaikaan!


Tästä tukasta lähti vuonna 2002 mun ja kampaajani Maikun yhteinen taival. Melko monta kertaa on sen jälkeen tullut istuttua Hiusmuotoilukeskus Glazessa hänen käsittelyssään. Kuva on otettu opinahjoni SAMKin silloisen uudisrakennuksen avajaispäivänä. Luokkamme toteutti kemuista suoran tv-lähetyksen paikalliskanavalle ja minä olin yksi illan juontajista.


Alkuvuodesta 2003 tukka oli kuosissa, mutta muija ei muuten niinkään. Painoa oli muutamassa kuukaudessa pudonnut jopa lähemmäs parikymmentä kiloa ja puntari näytti huonoimmillaan 47 kg. 


Baarilookeja marras- joulukuulta 2003

Kesällä 2004 tukka oli superlyhyt!

Loppukesästä 2004 jännitin Helsingissä puistonpenkillä hetken päästä edessä olevaa harjoittelupaikan työhaastista. Sain paikan! Ja syksyllä sitten puuhailinkin Maikkarin studiolla Suoraa Huutoa talk shown parissa.

Taisin joskus väittää, etten oikein rusketu, mutta kesällä 2005 asia oli toisin. Tässä kuvassa näytän mielestäni kyllä ihan vieraalta. 

Joskus 2006-2007 vuosien tienoilla selfiekuviin tuli näköjään mukaan tissit!

Tästä eteenpäin olenkin sitten taltioinut itseäni ahkerasti tänne blogiin. Ei siis yksikään ihana tai kamala meikki- tai tukkatyyli ole jäänyt vuosien varrella ikuistamatta! :D

Kommentit (4)

Varpuslintu // viikarivartti.b...

Haha, tätä oli tosi hauska selata! :D Vaikka olenkin elänyt vain vähän aikaa filmikameroiden valtakaudella ja sain ensimmäisen digipokkarin jo vähän päälle kymmenvuotiaana, muistan kyllä paljon siltä ajalta, koska meillä kotona kuvattiin aina ahkerasti. On hassua, miten nopeasti oman naaman kuvaamisesta käsi pitkänä on tullut trendikäs ja niin sanoakseni siisti juttu. Muistan nimittäin vielä hyvin, miten se oli aikanaan hurjan noloa. :D Minullekin usein naurettiin, kun kuvasin erinäisillä reissuilla tuon tuostakin omaa naamaani, että saisin muistoksi pelkkien maisema- ja tilannekuvien ohelle myös pari ruutua itsestäni. Se oli noloa, koska "itse itseään kuvaavat vain ne, joilla ei ole kavereita", ja minä tietysti olin aina siinä määrin "yksinäinen", ettei minulla tosiasiassa ollutkaan ketään sellaista kaveria, joka olisi ottanut niitä kuvia puolestani. Jos tältä 2000-luvun alun tietopohjalta lähtisi selaamaan Instaa, löytyisi sieltä aika monta muutakin "yksinäistä, josta kukaan ei ota kuvia"... :''D

Veera
Liittynyt2.9.2015

No mullahan nykyään nimenomaan on lähes aina kuvissa hammashymy. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Mamma rimpuilee -blogin Laura heitti muille bloggaajille haasteen esitellä vanhat FB-profiilikuvansa ja hihiteltyäni arkistojen aarteille mm. Asikaine ja Tämän kylän homopoika -blogeissa päätin kaivautua myös omaan naamakirja-historiaani.

Olen liittynyt Facebookiin lokakuussa 2007, eli sielläkin on vierähtänyt jo lähes vuosikymmen. Blogini olin ehtinyt aloittaa jo saman vuoden maaliskuussa, joten vuodesta 2007 lähtien on kyllä tullut tykitettyä internet aika täyteen omia kuvia. FB-profiilikuvien suhteen kuulun niihin huomionkipeisiin narsisteihin, jotka vaihtavat kuvaa vähän väliä. Mutta kun koko ajan tulee napsittua lärvistään uusia toinen toistaan upeampia ja kauniimpia otoksia, niin onhan ne nyt kaikelle maailmalle jaettava! Profiiikuvakansiostani löytyi kaiken kaikkiaan 158 ruutua, eli vaihtuvuus on todellakin tiuhaa. :D

En sentään koko arsenaalilla teitä tylsistytä, mutta kokosin pienet otannat jokaiselta feisbuukki-vuodeltani. 

2007

Oi että mikä baby face näissä ihka ekoissa profiilikuvissa hymyileekään! 

2008

Alkuvuodesta 2008 aloitin valokuvausopintoni ja samalla työskentelyn valokuvaamossa. Tämä näkyi jonkin aikaa myös profiilikuvassa. Järkkärin kanssa hymyilevää valokuvaajaneitokaista on uusein oppien avulla tokikin myös melkoisesti photoshopattu. Muute keskityin profiilikuvissa hymyilemään nätisti ja näyttämään hieman tissivakoa.

2009

Vuoden 2009 kuvista löytyy mm. kummipojan vaippa päässä poseeraava riemuidiootti sekä koulun workshopissa luokkakavereiden minusta ottama irvistelevä eskimo -otos. Muuten ei tuona vuonna kauheasti kuvissa näköjään hymyilty.

2010

Vuonna 2010 on tukka näköjään ehtinyt taas kokea melkoisen monta mittaa ja sävyä. Kesäisen kosteaan kuvaan on päässyt mukaan myös rakas Mikki-sateenvarjoni, jonka kanssa olemme taivaltaneet yhdessä vesisateissa jo vuodesta 1989 lähtien. 

2011

Keväällä 2011 pääsin Satakunnan Kansan Virta -liitteen kansikuvatytöksi paperinukkemuodossa ja tokihan siitä piti profiilikuvakin tehdä. Myös työkaverin ysäriteemaisilla synttäreillä napattu ruutu, jossa päässäni komeilevat tukkapinnit suoraan vuodelta 1997 tuntui esittelemisen arvoiselta.

Vuodelta 2011 oli ehdottomasti otettava mukaan vielä tämä 30 vuotis syntymäpäivilläni napattu upea päivänsankarin muotokuva.

 

2012

Vuonna 2012 tehtiin kaverin kanssa radio-ohjelmaa paikalliskanavalle ja ohjelman promokuvauksissa tuli poseerattua mm. kenkä korvalla. Perus. Halloweeninä tuli nopea lähtö naamiaisiin ja väsäsin itselleni naamion Iinan pitsirintsikoista. Eihän nyt sellaistakaan kuvaa voi jättää facessa käyttämättä!

Yksi vuoden 2012 profiilikuvista on samalla myös yksi koko blogihistoriani merkityksellisimmistä kuvista. Meikitön Naked truth -kuva blogipostauksineen otti siivet alleen ja toi sen vuoden marraskussa blogiin yhden viikon aikana yli 100 000 uniikkia kävijää ja lärvini koristi useammankin lehden sivuja.

2013

Vuosi 2013 on selkeästi ollut erilaisten päähineiden aikaa! Kulmakarvojen meikkaaminen on tuolloin ollut vielä tuntematon ajatus.

2014

Ja sama tukan piilottelu hattujen ja huivien alla jatkui myöse seuraavana vuonna. Alhaalla vasemmalla päässäni huivi, jonka pääsin itse suunnittelemaan osana Lenorin kanssa tehtyä blogiyhteistyötä.

2015

Tältä vuodelta profiilikuvista nousi esiin juhlimisen teema. Ekassa kuvassa vedän silmät kierossa skumppaa Tamperella blogityttöjen seurassa ja toisessa kuvassa on suuntana Tommin 40v -kemut.

2016

Viime vuonna profiilikuvissa näkyi usein erilaiset EVEK-lookit. Ai että, olipas niin mahtavaa, että pääsi senkin duunin tekemään!

2017

Kuluvan vuoden kuvat ovatkin sitten jo hyvinkin tuttuja täältä blogista. Oikean puoleinen kuva koristaa profiiliani tälläkin hetkellä ja sama otos pääsi myös tuoreisiin käyntikortteihini.

 

Ei nyt mitään hirveän hauskoja tai muuten mielenkiintoisia kuvia ehkä, mutta olihan tää ihan hauska katsaus esimerkiksi hiustyylien evoluution kymmenen vuoden ajalla. Ja kyllähän kuvat kertovat paljon muutakin.Tällaisella pikaisella vilkaisulla 10 vuoden FB-kuvat kertovat minusta mm seuraavia asioita: 

- valitsen profiilikuvakseni useimmiten jonkin perusnätin kuvan, mutta toisinaan kaavan rikkovat esimerkiksi skumpanhuuruiset örvelöintikuvat

- Siinä missä alkuvuosina selfieissäni saattoi joskus olla oikea poski kameraan, on viime vuosina vasen puoli valikoitunut ns. parhaaksi puolekseni, jota innokkaammin työnnän kohti kameraa

- Tykkään itsestäni selkeästi erityisen paljon silloin, kun päässäni on jotakin. Olipa se sitten huivi, hattu, kissapanta,rintaliivit tai vaikka vaippa. Ja nämä tilanteet on tietenkin ikuistettava. 

 

Kommentit (3)

hannamariavv

Tästähän hauskan postauksen tekee se, että muistajoitakin noita kuvia jo vuodelta 09 ja muistan ton vuoden 2008 järkkärikuvankin joskus jossakin vilahtaneen :D Ihan hullua miten kauan on tullut seurattua sua ja blogia, tässä rupee tunteen ittensä vanhaks! Niin ja saamattomaks, oma blogi kun on vielä melko nuori!

hanna

www.hannamariav.com

saya

Hauska postaus! En edes oo tajunnut että tuosta naked truth -postauksesta on noin kauan, olen ilmeisesti jo yli viisi vuotta seurannut sun blogia! :o

Tasavallan presidentti Mauno Koiviston tämän iltaisen poismenon kunniaksi haluaisin jakaa yhden muiston häntä koskien.

En itse muista hetkeä mistä tarina alkoi, mutta vanhempani ovat kertoneet kuinka viisi vuotiaana katselin televisiossa esiintynyttä Presidentti Koivistoa ja kysyin heiltä miksi mies näyttää niin surulliselta. Äiti ja isä selittivät, että presidentti on varmaankin huolestunut, kun hänellä on niin paljon asioita, joista hän on vastuussa. 

"Ilahtuisikohan Manu, jos saisi kirjeen tällaiselta pieneltä tytöltä?", olin minä mietiskellyt ja yhdessä oltiin arveltu, että kyllä hän varmaan ilahtuisi. Ja niin käytiin hommiin. Itse kirjeen kirjoittamisesta minulla onkin jo hämärä mielikuva. Sanelin haluamani tekstin äidille, joka kirjoitti minulle mallin ja minä sitten omalla käsialallani "puhtaaksikirjoitin" kirjeen.

Kirjeessä kerroin presidentille mm. siitä, että aina itsenäisyyspäivänä me juhlimme päivällä ensin minun syntymäpäivääni ja sitten illalla katselemme, kun hän juhlii Tellun kanssa linnassa. Kirjeen lopussa lähetin myös "rouvalle terveisiä".

Voi sitä suunnatonta iloa ja riemua, kun joulun alla postilaatikosta löytyi tuo kuvan joulukortti. Presidentin linnan kuva, hieno Suomen leijona, sinivalkoinen punottu nauha ja presidentin oma nimikirjoitus! Kortti oli viisi vuotiaan Veeran mielestä jotain ihan käsittämättömän hienoa. Ja suurta ihmettelyä aiheutti se, että presidentin posti näytti kulkevan ilman postimerkkejä. Mutta miksipä ei kulkisi, niin isosta pomosta kyse.

EDIT: Äiti laittoi viestiä ja tarkensi, että kortti ei suinkaan tullut postilaatikkoon, vaan postinkantaja oli tullut ovelle sakkaa ja ojentanut sen minulle henkilökohtaisesti. Kuinka arvokasta!

Kortti oli minulle lapsena yksi tärkeimmistä aarteistani ja esittelin sitä kaikille kodissamme vierailleille. Tuo joulukortti on minulle edelleen tärkeä muisto tuosta lempipressastani. On niin ihana tarina, että pieni tyttö halusi ilahduttaa surulliselta näyttänyttä presidenttiä ja päätyikin itse ilahtumaan ihan monin verroin.

Lähetin Koivistolle postia toisenkin kerran hänen täyttäessään 75 vuotta. Ja tälläkin kertaa saapui virallinen joulukortti. Tuumasin kahta 12 vuoden välein saamani korttia ja tuumasin, että "tässähän ollaan Manun kanssa jo ihan kirjeenvaihtokavereita".

Enää ei Manulle posti kulje, mutta vilkutan pilvenreunalle ja toivotan lempipressalleni hyvää taivasmatkaa. 

Kommentit (3)

Pääsiäisen kotireissulla tuli tongittua vaatekaapin lisäksi myös äidin kasaamaa "lapsuuslaatikkoa", joka oli täynnä kaikenlaisia aarteita ajalta, kun suussani oli vielä maitohampaat. Tsekatkaa esimerkiksi Instgramista mun ekat bikinit!  (kuva 1 ja kuva 2.) Aina ne vaan noi bikinikuvat uppoo, jälkimmäinen taitaa olla tän vuoden tykätyin kuva mun Instassa. :D

Esineiden ja mun askartelujen ja kirjallisten tuotosten lisäksi laatikosta löytyi tietysti myös iso läjä valokuvia enkä voinut vastustaa kiusausta koota pientä tyylikatsausta teidänkin nähtäväksenne. Äidilläni oli mun lapsuudessa vaatekauppa, joten voitte uskoa, että minun vaatekaappini pullisteli jo tuolloin. Isä onkin joskus todennut minusta, että "lapsi on lumpulla läkkäytetty". Eli suomeksi sanottuna tukehdutettu vaatteilla. Jos nyt en ihan läkähtynyt, niin kyllä mun vaateintoilun juuret on ehdottomasti jo siellä lapsuudessa. 

Näin hienosti poseerasin Kodin Kuvalehdessä vuonna -82. Tässä on kyse jo toisesta mallikeikastani, ensimmäisen tein jo sen ikäisenä, etten vielä edes istunut. Vuonna -83 valloitin myös kyseisen aviisin kannen. 

Tässä äidin kanssa tyylikkäänä saapumassa ystävän syntymäpäiville. Huomaa etenkin äidin näyttävästi päähäni sitoma silkkihuivi! Eipä ihme, että erilaiset turbaanit ja muut huiviviritelmt ovat kiinnostaneet minua myöhemminkin. Ja mammalla kiltti niin kuin tuolloin kasarilla hyvin useasti. Muistan äidin omistaneen kilttejä lähes kymmenessä värissä. 

Kuvassa minulla on siis edelleen ulkotakki päällä, joten varsinainen juhla-asu jää mysteeriksi. Mutta ruskea vsamettikauluksinen tweddtakki on oikea klassikko. Tuo mummin minulle ompelema takki kulkee perheemme tarinoissa nimellä "sotaorvon pomppa", kuten isäni sitä nimitti.

Tässä tyylilyylillä on päällän samanlainen Miraakkelin haalari, joka nähtiin edellisessä kuvassa isommassa koossa ystävälläni Markuksella. Kyseistä lastenvaatemerkkiä oli äidilläni myynnissä ja tämä unisex flanellihaalari oli kuulema oikea hittituote.

Tico tico! Isosiskon hameesta ja parista satiininauhasta/huivista syntyi upea flamencoasu. Vain kastanjetit puuttuvat.

Ai että, Lacosten villatakki ja makea muotibloggariposeeraus. Tuo ranskalainen krokotiililogolla varustettu vaatemerkki muodosti lapsuuden vaatekaappini pohjan vuosikausia. Syynä jälleen se, että äiti myi merkin tuotteita. Piirsin viisivuotisneuvolassa kuvan perheestämme ja siinä oli tärkeänä yksityiskohtana se, että piirsin kaikille meille krokotiilit rintaan. 

Tässä minä ja paras ystäväni Piia juhlimme minun 4v-synttäreitäni syksyn -85 hittimateriaalissa, sametissa. Omassa mekossani helma on vielä siveellisen mittainen, mutta Piia vilauttaa rohkeasti valkoisten sukkahousujen verhoamaa reittä. Taustalla isosiskoni upeassa kasaripermiksessään. Ja hei, näenkö oikein, että kädessäni on tutti?! Mä tosiaan taisin mussuttaa sitä aika pitkään. Loppujen lopuksi päädyin luopumaan siitä niin, että ilmoitin haluavani lähettää tuttini köyhille Kiinan lapsille.

Sporttityyliä kasikytluvun puolivälistä. "Hiihtoasu" - Teelikamentten. Ekat sukset puolestaan olivat merkiltään Karhu.  Päässä Lacosten pipo (mitäs muutakaan) ja kädessä kauniisti kirjaillut nahkarukkaset. (Mä niin muistan uittaneeni noita kyseisiä rukkasia rapakossa edellä nähdyn ystäväni Piian kanssa.) Ja entäs toi iskän pipo (ja koko tyyli) sitten! :D

Ruutumekkoiset leidit ratsailla Italiassa. Serkulta saadun mekon tyyliä täydentää valkoiset nahkakengät kera pitsisukkien. 

Prinsessahommat ovat selkeästi olleet lähellä sydäntäni. Äidin minulle prinsessahetkiin ompelema pitsi-tylli -unelman alle puettiin luonnollisestikin Lacosten pikeepaita!

Ja mikäs se ois hieno neiti ilman koruja. Muistan saaneni joltakin lahjaksi setin, jossa oli tuollaisia muovikoruja monessa värissä. Klipsikorviksien lisäksi myös tarrakorvikset olivat tuolloin erittäin pop! Kuvan mekko samaa merkkiä kuin postauksen alun flanellihaalarit, eli Miraakkeli.

Nättejä mekkoja, pitsisukkia, Lacosten pikeepaitoja ja neuleita, mm. niistä oli mun lapsuuden tyyli tehty!

 

Kommentit (7)

Vierailija

On tosi mukavaa lukea ja katsoa kuvia nykypäivästä ja menneestä. Kiitos kun jaksat kirjoittaa näin mukavaa blogia. Hyvää viikonloppua!

emiliamaria

Ihania kuvia! :) Oma kasarilapsuus tuli vahvasti mieleen! Sotaorvon pomppa ja silkkihuivi päässä, kuin suoraan Pariisista! <3 

Vierailija

Lacoste-villatakkikuva vois olla minun pojastani. Paljon samaa näköä; hiukset, sama villatakki ja alla valkoinen poolo :)