Selasin tuossa joutessani kaikki vuoden asuuvat läpi ja tein aiheen tiimoilta hieman poimintoja, että mitkäs ne olivatkaan pukeutumisen suuntaviivat allekirjoittanella vuonna 2016. Melko selkeitä teemoja tuntui löytyvän.

FARKUT

Vaikka farkut ovatkin kuuluneet vaatekaappiini oikeastaan aina, niin tänä vuonna farkkutyttö minussa tuntui nostavan päätään entisestään. Ja suuri muutos entiseen oli, että nyt suosikkifarkkuni olivatkin vaaleita! Vielä jokunen vuosi sitten en olisi uskonut vaaleita denimejä jalkaani kiskovani.

NAHKAROTSIT

Mun luottovaate vuodesta toiseen. Ilman nahkarotseja ei vaan voi elää. Se hetki, kun keväällä ekan kerran laittaa rotsin päälle ja takin omiksi muotoutuneet hartiat putoavat juuri oikeille paikoilleen, on huumaava. 

PITKÄT NEULETAKIT

Pitkät neuletakit valtasivat vaatekaappini toden teolla viime talvena ja niiden voittokulku jatkuu kirkkaana myös tänä talvena.

MUUT PITKÄT TAKIT JA HUITULAT

Tämä pitkiin takkeihin ja neuleisiin koukuttuminen on selkeä muutos, sillä aiemmin liputin vahvasti lyhyempien yläosien puolesta. 

RENNOT TRIKOOPÖKSYT

Suosikkimalli on ehdottomasti yläosastaan rento ja kapenee hieman lahjetta kohti, mutta kesällä tuli testailtua myös hulmuavampia lahkeita. Lempimalliin kuuluu ehdottomasti taskut.

PELLAVAPAIDAT

Vuosikausia pelkäsin valkoisia paitoja, mutta tänä vuonna vihdoin tajusin kuinka mahtava vaate raikas valkoinen pusero onkaan. Lemppariksi nousivat etenkin huolettoman ryppyiset pellavapuserot. 

LYHYET HELMAT

Tuntuu, että pukeuduin tänä vuonna aiempaa vähemmän mekkoihin ja hameisiin, mutta edelleen omin helman mitta on lyhyt. 

PUNAISEN SÄVYT JUHLAPUKEUTUMISESSA

Vartalonmyötäisiä ovat juhlakolttuni aina olleet, mutta tänä vuonna huomasin suosineeni ainaisten mustien juhla-asujen sijaan erilaisia punaisen sävyjä.

PITKÄT MEKOT

Pitkät helmat olivat edelleen hyvin marginaalisessa osassa pukeutumistani, mutta nämä pari asua piti nostaa esille ihan vaan siksi, että tykkäsin niistä niin kovin.

HAALARIT

Olin jo vuosia ehtinyt kuvitella, että haalarit eivät vaan ole minun juttu, eivätkä sovi lainkaan pötkylävartalolleni, mutta tänä vuonna selvisi, että olinkin vain aina sovitellut ihan vääriä yksilöitä. Kun oikea malli löytyi (kietaisuleikkaus selkeästi toimii), ilmestyi kaappiini lyhyellä aikavälillä kolme haalaria! Kuvissa esiintyvien lisäksi minulta löytyy siis vielä musta kokopuku. 

BOMBERIT

Tässä toinen vaate, jonka olin pitkään ohitellut ihan suosiolla, koska tuntui että ei ne vaan tällaiselle tissevälle omenalle sovi. Mutta sama homma kuin haalareiden kanssa, piti vaan löytää ne oikeat yksilöt (pitää olla aika suora malli, helma ei saa pussittaa liikaa) ja nyt olen aivan hurmaantunut. Näitä varmaan kevättä kohti tulee hankittua jokunen lisääkin.

 

 

Kommentit (12)

Vierailija

Oot kyllä niin valloittavan ihastuttava aina kuvissa! Arvostan kovasti monipuolisesti valittuja kuvauspaikkoja. Vaatteet ja ympäristö kuvissa natsaavat hienosti yhteen. Sinä ja asut olette aina niin vimpan päälle hyvin. Tunnelma kuvissasi on jotenkin ihan huippu. Vietän usein pitkiä aikoja kuviasi ihaillen. Sun hymyilevät kasvot on niin kauniit.

Kaikkea hyvää uudelle vuodelle Veera <3

toivottaa Oikeasti aikuinen

Veera
Liittynyt2.9.2015

Musta itsestä taas tuntuu, että mun kuvat on aina samoissa tylsissä paikoissa otettuja! :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

koiris

Tosi kivoja asuja! Tykkään etenkin kuviotrikoopöksyistä, pitkä neuletakki -comboista ja karvaliivi-nahkatakkiyhdistelmästä. Hyvää alkanutta vuotta!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Aika samat on myös omia lemppareitani! 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Didgeridoo

Niin ihania asuja, täysin mun mieleen lähes jokainen :) etenkin vaaleat farkkuasut niin raikkaita& arkisiakin, vaan ei tylsiä! Myös toi oranssi nahkahameasu on täys 10!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Pitääkin muistaa ottaa toi nahkahame taas käyttöön, kunhan näistä pakkasista päästään!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

-sini

Hurmaavia asuja monet näistä - päätynee jokin omaankin kaappiin.. Mut mitkä on noi täydelliset farkut ekassa kuvasarjassa? Roosan vesiputoustakin ja valkoisten tennareiden kanssa?

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ne on HM:n äitiysfarkut ja aivan huiput. Itsektä löytyy ne kahdessa eri koossa. Löysemmät töissä rymyämiseen ja kireemmät vapaalle. :D  Tämä taitaa olla sama malli, mut vähän tummempana. Omani on ostettu jo pari vuotta sitten, niin ei just ehkä samaa sävyä ole saatavilla. http://www.hm.com/fi/product/38337?article=38337-E

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram