Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Ai luoja.. Tiedättekö mikä on saamattomuuden huippu? No se, kun keräät roskia kasaksi paketissa tönöttävän roskakorin viereen!

Siitä on varmaan jo pari viikkoa, kun kauppareissulla Tommi muisti, että "hei, sinne kylppäriin tarvittais vihdoin roskis!". Sopiva pönttö löytyi välittömästi ja kotiin päästyämme nakkasin vaan paketin kylppäriin ja jatkoin purkamaan ruokakasseja. 

Äsken sitten suihkussa käydessä alkoi ihan helvetisti naurattamaan, kun tajusin tilanteen. Että ei ole kahden viikon aikana kumpikaan meistä saanut otettua tuota hökötystä ulos laatikostaan, mutta tyhjiä shampoopulloja, meikkipakkauksia ja pumpulipuikkoja ei myöskään oltu saatu vietyä mihinkään muuhunkaan roskikseen. Mutta nätisti niitä oli kasailtu kuitenkin pinoksi, etteivät nyt ihan ympäriinsä loju. :D

Joskus ne vaan on arjessa just ne kaikista pienimmät ja alle minuutin vievät hommat niitä, jotka jää aina jalkoihin ja hoitamatta. "Mä teen ton ihan kohta", on ajatus, jolla on helppo sivuuttaa asia jos toinenkin.

"Laitan pyykit kuivumaan sitten, kun tulen suihkusta", mutta suihkun jälkeen onkin jo mielessä naaman rasvaus, tukan harjaus ja nälkäkin ehti jo tulla. "Vien roskat sitten samalla, kun lähden töihin", mutta lähtiessä onkin jo ihan hirveä kiire eikä jaksakaan enää kiertää takapihan kautta. Ja siitähän se kaaos sitten pikku hiljaa syntyykin.

Nytkin tiskipöytä on täynnä astioita, kamerakamat lojuu ruokapöydällä, keräyspaperikassi on taas ääriään myöten täynnä ja pyykkiteline on jostain syystä taas eteisessä. Mutta, ton kylppärin roskiksen mä nyt vihdoin viimein otin käyttöön heti tämän kuvan näpättyäni! 

Kommentit (10)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niinpä! On lohdullista tietää, ettei ole vajavaisuuksiensa kanssa yksin. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Alina

Myös säilytettävät paperit, kuitit ja muut vastaavat lippuslappuset jää tönöttämään kansion viereen, lainkaan älyämättä reijittäytyä ja siirtyä sinne kansioonkin saakka. Onhan ne toki tuossakin tallessa...

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mun kuitit on ihan yhtä laiskoja ja tökeröitä, eivätkä ymmärrä itse itseään pistää järjestykseen. Usein kaivelen kuun lopussa taksikuittikasan jostain takin taskusta setvittäväksi. Mutta onhan sekin arkistointijärjestelmä. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Itselläni on nyt vessassa tilanne, että roskis on täynnä, joten eilisillan pumpulitupot töröttää nyt lavuaarin laidalla... :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Antsu

No tuo on just tuota, meillä aika usein tapahtuu juuri vastaavanlaista, valitettavasti😝

Veera
Liittynyt2.9.2015

Thank God, joku muukin tunnustaa tätä tapahtuvaksi! :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Oveliaana

Itse en voisi elää tuollaisessa sotkussa :D olis kyl mahtavaa mut en vaan pysty. ennen ei ollut niin väliä mut lapsiperheessä ei vaan voi jättää roskia lojumaan; ne olis leikeissä hyvin nopeasti :D. Lapsuudenkodissa oli koira, joten siellä ei jätetty lattialle mitään (koira söi kaiken). Miehen lattialle jättämät sukat ihmetyttää toistuvasti, voiko noinkin toimia :D.

Mies on myös aika tarkka järjestyksestä, lähinnä siitä että tavarat on paikoillaan. Jos mun rojut lojuu pari päivää esim olkkarin pöydällä niin palautetta kyllä tulee :D. Välillä ärsyttää mut tykkään kyllä itsekin ettei tasoilla ja pöydillä ole mitään ylimääräistä. Kaikelle paikka jne.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin me vaan ollaan erilaisia. Itselleni kun tää ei siis oikeastaan ole edes kummoinen sotku. Noi roskat nyt totta kai on sotkua, mut noi meikit nyt lojuu välillä tuossa kylppärin tasolla miten sattuu, kun niitä kuitenkin päivittäin käytän.  

Meillä on onneksi miehen kanssa hyvin samanlainen sotkunsietotaso, joten ei tuu aiheesta erimielisyyksiä. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram