Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Mun muru on painanut töitä viimeiset kuusi viikkoa ilman ainuttakaan vapaapäivää. Tänään sitten vihdoin koitti yksi välipäivä töistä. Ja voi raukkaa, kerrankin vapaata, niin kotona ohjelmassa oli siivouspäivä!

Meille tuli tänään kaveripariskunta yökylään, joten minä hääräsin imurin ja pölyrätin kanssa ja mies taas hoiti oman osuutensa siivoamalla kylppärin ja vessan saadaksemme kodin paraatikuntoon. Se on meillä ikiaikainen työnjako, mun ei ole koko yhdessäoloaikana tarvinnut pestä vessaa varmaan kertaakaan! 

Siinä siivoillessa mun yli vyöryi taas hirmuinen onnen tunne. Oli vaan niin ihanaa, olla pitkästä aikaa yhdessä kotona ja puuhailla ihan arkisia asioita. Olen monta kertaa pistänyt merkille, että just tällaiset kaikista ns. tylsimmät ja arkisimmat hetken on useimmiten niitä, on niitä joissa mulla tulee tosi onnellinen olo. Monta kertaa on ihan järkyttävä rakkauden puuska iskenyt esimerkiksi yhteisellä ruokakauppareissulla pakastealtaan äärellä tai yhdessä perunoita valitessa. 

Siivoushetken jälkeen muru nukahti sohvalle päiväunille ja sama onnentunne ja aawwww-fiilis vaan jatkui, kun katselin tuota tuhisevaa tyyppiä. Ihana, että sain sen edes yhdeksi kokonaiseksi päiväksi kotiin. 

 

Kommentit (23)

Vierailija

Mulla ihan sama! Ja siitä tiedän että kaikki on hyvin ja tää suhde kestää. Koska kun arki on parasta ja täynnä rakkautta, niin pohja on kunnossa.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niinpä. Ei ne juhlapäivät tai muutkaan erityisemmät hetket varmaan tuntuis kummoisilta, jos ei yhteinen arki olisi ihanaa.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

No toivottavasti kyseessä on sentään luvalla julkaistu kuva eikä sellaista äxel shit-rakkautta. Itseäni **tuttaisi suunnattomasti jos ei edes tirsoja voisi vetää ilman että on heti sieraimet levällään ja valuttamassa kuolaa suupielestä instassa.

Veera
Liittynyt2.9.2015

No kuule, olepa ihan huoletta, mieheni on kuvan julkaisun ihan ilolla hyväksynyt.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

ihmettelijä

huh...epäolennaista varmaan, mutta onko tuollainen kuuden viikon työputki edes laillinen ?? ja onko siinä mitään järkeä jos nyt sattuukin olemaan?

Veera
Liittynyt2.9.2015

No joskus joissain töissä nyt vaan on tilanteita, että hommia ei voi jättää tekemättä. Tässä on ollut kyse yllättävästä poikkeustilanteesta. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

ei ole sellaisia "nyt vaan sattuu olemaan tilanteita, että teet 6 viikkoo putkeen duunia"...omaa tyhmyyttään jättää vaatimatta vapaapäivät

Veera
Liittynyt2.9.2015

No ei tuon miehen ole tarvinnut millään peruspalkalla tätä putkea raataa, joten hänen omasta mielestään taas olisi ollut tyhmää jättää työt tekemättä. Eli ihan turhaan nyt asiasta enempää tietämättömät vieraat alkaa asiasta huutelemaan.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Voi vikinä

Kyllä niitä vaan on! Tyhmyyttä tai ei, mutta työelämässä ja varsinkin tuottavassa työssä tulee niitä tilanteita, että homma pitää saada tiettyyn päivään tehtyä. Itsekin kunnallisessa "ei tuottavassa" työssä tiedän, että vapaapäivät ja oikeudet tiedetään varsin hyvin eikä joustoa työnantajaa kohtaa ole. Yritysmaailmassa ja varsinkin pk-yrityksissä kilpailukyky ja sitä kautta pysyvät työpaikat syntyvät juurikin joustoista- niin työnantajan kuin työntekijänkin kyvystä joustaa tarvittaessa.
Viisautta on siis joustaa ja tyhmyyttä pitää oikeuksistaan kiinni työpaikan katoamisen uhallakin.

ja turha kitinä

Joissain töissä tuollainen putki voi olla jo työturvallisuusriski. Ja mitä noihin joustoihin tulee, kai niilläkin joku raja on. Eikä tässä kukaan ole mitään huudellut : ) Jos ei halua että asiaa ihmetellään ei kannata putken pituutta mainita. Kyllähän tuollainen väkisinkin huomion kiinnittää. 

ja turha kitinä

Joissain töissä tuollainen putki voi olla jo työturvallisuusriski. Ja mitä noihin joustoihin tulee, kai niilläkin joku raja on. Eikä tässä kukaan ole mitään huudellut : ) Jos ei halua että asiaa ihmetellään ei kannata putken pituutta mainita. Kyllähän tuollainen väkisinkin huomion kiinnittää. 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Miksi tää nyt on asia, josta haluat edelleen vääntää? :D Kun et tosiaankaan asiasta mitään enempää tiedä. 

Enkä mä voi ajatella aina niin, että kaikki asiat pitäis jättää mainitsematta koska joku voi kiinnittää asiaan huomiota, koska sitä ei ikinä voi etukäteen arvata mistä aiheesta joku haluaa tulla pätemään.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

työputkessa

Bloggaajasta kertoo paljon se kuinka kommentteihin suhtaudutaan...kaikki pienikin eri mieltä oleminen on sinulle aika usein esim. juuri pätemistä. Tässä käytiin keskustelua työputkista myös yleisemmällä tasolla, ellet sattunut huomaamaan...Ja ethän sinäkään voi tietää, mitä esim. mä tiedän pitkistä työputkista. Dee.

Veera
Liittynyt2.9.2015

On varmaan parempiakin paikkoja käydä "keskustelua työputkista yleisemmällä tasolla" kuin tää kommentiboksi. Mene vaikka johonkin keskustelupalstalle jakamaan huolesi. Ja kyllä se nyt tympeeltä pätemiseltä vaikuttaa, että tätä asiaa jaksaa joku tulla vatvomaan. Millaista vastausta tähän "ei ole tuollainen työputki laillista, järkevää, mahdollista"-jankkaukseen oikein odotatte? Ja sillä, että "et tiedä asiasta enempää", tarkoitin nimenomaan minun puolisoni töitä, en sun omia kokemuksia pitkistä työputkista.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Tuolla työputken pituudella halutaan ehkä korostaa jonkinlaista vanhakantaista työkeskeistä "miehisyyttä". Usein nuoriin naiiveihin miehiin tehoaa kun vähän päälle kehutaan pomon toimesta että olet sinä kova ukko painamaan duunia ja siinä sitten maataan vähät vapaat kotona munasuorana koomassa työnsankarina. Olen myös samaa mieltä siitä, että moiset työputket ovat terveydelle haitallisia, laittomia jne noihin pitäisi jo työsuojelun sekä liiton puuttua. Nykymaailmassa glorifioidaan joustajia yms ja kun niitä on tarpeeksi työpaikalla niin työnantajan ei tarvitse esimerkiksi palkata uutta työväkeä kun vajeet paikataan näin etc. Kiitokseksi joustoista yleisellä tasolla tulee vielä joku EK:n nuija ja kertoo että tienaat 15 prossaa liikaa.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä luulen että on hedelmällisempiäkin paikkoja tälle keskustelulle kuin mun blogin kommenttiboksi. Kirjoita kuule huolesi aiheesta vaikka jonnekin yleisöosastolle.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Totta. Olen aika aivan varma, että bloginpitäjän sekä puolisona aatesuunta on sellainen, että tällainen keskustelu ei uppoa ns hedelmälliseen maaperään.

Anna

Seuraan aika montaa blogia ja olen harmikseni huomannut että tälläisiin epäoleellisuuksiin tarttuminen niinkuin nyt tässä miehen työputken pituuteen, on lisääntynyt. Postauksen pointti on joku ihan muu, mutta jostain syystä tartutaan johonkin sivuseikkaan. Kyllä mahtaa bloggarinkin asema olla hankala, kun ei tiedä mitä ja miten kirjoittaa, ettei keskustelu lähtisi vellomaan aivan ihmeellisissä sfääreissä😳

Hilus

Kerran sanoin miehelle kesken kauppareissun, että voi kuinka sinua kyllä rakastankaan! Tyyppi tuumasi vaan että "ai miksi...? :D. Koita siinä nyt selittää, että minusta tuntuu vaan niin hyvältä näin tulla yhdessä kauppaan ja valita niitä ruoka-aineita.. Myöskin koska aiemmissa suhteissa harvemmin olen miehen kanssa käynyt yhdessä kaupassa, vaan olen ollut aina se ruokapuolesta vastaava ja hoitanut kaiken itse.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin, jotenkin se perus arjen jakaminen on vaan niin ihaninta. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram