Eilen päästiin yllättämään meidän hyvä ystävä syntymäpäiväjuhlien muodossa. Oli ihanaa huomata, kuinka kaikki yllätykseen osallistuneet olivat mukana ja jännittivät H-hetkeä. Mun kädet tärisi jo 5min ennen sankarin sisääntuloa. Se oli hauskaa! 

Sankari oli selvästi otettu puolisonsa ideoimasta yllätyksestä ja tuntu nauttivan täysillä tilanteesta. Kukapa ei nauttisi siitä, että lähimmät ystäväsi ovat kokoontuneet kotiisi odottamaan sinua.

Nautin tuollaisista tilanteista, joissa näkee paljon niitä rakkaita ihmisiä yhdellä kertaa. Välillä menee liian pitkiä aikoja, että tapaa heitä eikä useinkaan kaikkia kerralla. Sen takia minua harmittaakin, että niin monet juhlat ovat olleet noita parin tunnin pyörähdyksiä viime vuosien aikana. Ja taas sain lisätä yhdet juhlat siihen listaan. 

Voin muuten ainakin omasta puolestani sanoa, että näin kotiäitinä ystävien merkitys vain korostuu. Tarpeeksi saa viettää aikaa kotona tiskirätti kädessä, tukka pystyssä. Vaikka kivaa sekin on, niin kyllä ne hetket ystävien kanssa on upeita. Ja minä ainakin kaipaan heitä.

Hyvät ystävät voivat olla kuin perhettä. Näen sen konkreettisesti joka päivä. Mieheni on menettänyt isänsä liian aikaisin syövän paskiaiselle ja hänelle `äijät` ovat erittäin isossa roolissa. Luulen, että asioilla on yhteys toisiinsa. Hän on myös elänyt vuosia erossa tästä `perheestään` ulkomailla ja kaivannut heitä kovasti. Minä huomaan kuinka hän arvostaa jokaista tuttavuutta ja haluaa vaalia ystävyyssuhteita. Niin pitäisi kaikkien tehdä. Ei tarvitsisi menettää tai joutua eroon jostain, että osaisi arvostaa ihmisiä elämässään. 

 Kaikkien pitäisi varmaan tsempata ja lähettää vaikka pari sydäntä every now and then ystävilleen, myös miesten. Ei se niin paha homma oo. Mulla on ainakin paaaaljon parannettavaa silläkin saralla.

Mun pitää selkeesti alkaa itselleni life coachiksi, kun täällä oivallan mitä kaikkea voisin tehdä paremmin. 

Sen jälkeen, kun perustin perheen niin tuntuu, että osa ihmisistä muutti asennoitumistaan minuun/meihin, enkä ole ymmärtänyt sitä. Olen ihan sama Maikku edelleen, hieman vastuuntuntoisempi vaan. Suurin muutos, joka minussa on tapahtunut on, että olen rakastunut, rakastunut perheeseeni. Mutta minun kanssa voi edelleen tehdä samoja asioita. En vieläkään koskaan kieltäydy jatkoista ja olen aina valmis syömään hyvää ruokaa ja shoppailemaan. Ja kaikkeen muuhunkin mitä me tehtiin aina ennen. Vaikka kodissani on tällä hetkellä pieniä jalkoja, niin se ei tee musta nynnyä. Sit ku musta tulee nyhverö niin lupaan ilmoittaa siitä kaikille, vaikka Aamulehdessä. Eli ystävät hoi, täällämä oon!

Eilen sain positiivista palautetta tästä blogistani. Tämä ihana tyttö puhui nätisti minulle ja hänen sanat lämmittää mieltäni. Kiitos kaikille teille jotka olette minulle viestiä laittaneettästä aiheesta. Se on pieni teko teiltä, mutta sillä on ollut iso merkitys minulle. Tässä olis nyt sydämen paikka :)

Kommentoikaa enemmän vaan. Mielelläni kuulen mielipiteitä, vaikka anonyymisti tänne.

Nyt, ihanaa sunmuntaita! 

 

`Sunday morning rain is falling, Steal some covers share some skin, Clouds are shrouding us in moments unforgettable, You twist to fit the mold that I am in, But things just get so crazy living life gets hard to do, And I would gladly hit the road get up and go if I knew, That someday it would lead me back to you, That someday it would lead me back to you`

(julkaistu 4.10.2015)

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram