Luin yhden tuoreen julkkisäidin kommentteja miten elämä vastasyntyneen kanssa ei olekaan ollut sitä mitä kuvitteli, siis ettei vauva nukukkaan koko ajan eikä pysty tekemään suunnitellusti asioita. Yritän palauttaa mieleeni esikoisen syntymän jälkeiset ajat. 

Kirjoitin siihen aikaan päiväkirjaa, nyt en kuitenkaan onnistu paikallistamaan sitä, se on jonkun siivousvimmani päätteeksi päätynyt varmaan paikkaan. Muistan kuitenkin kirjoittaneeni, että "olenko huono äiti, en muistanut syödä, maitoa ei taida tulla riittävästi". Muistan mieheni varpajaisiltana lapsemme itkeneen enemmän kuin koskaan, ja kuinka itkin samalla itsekin kun väänsin pannukakkua uuniin, että saisin jotain syötävää. Muistan, että mietin vaippaa vaihtaessani etten jaksa lirkutella vauvalle niinkuin mieheni jaksaa aina, tykkääköhän vauva musta siis ollenkaan. Tisseistäni se ei tykkää kun niistä ei tule mitään, alkaa siis ehkä kohta vihaamaan mua kokonaisuutena. Muistan kuinka ylikuormitin itseni vierailla, ja itkin heidän lähdettyään, kun olin niin poikki. Toisen lapsen synnyttyä en kokenut vastaavia tunteita, ne kuuluvat ekaan kertaan. 

Vaikka odottaisit tupla-ajan ensimmäistä lastasi, et siltikään tiedä mitä sieltä iskee. Ei siihen voi valmistautua. Nyt, kun elämme kolmenkympinaikoja niin ympärille putkahtelee lapsia tuon-tuosta. Kuuntelen aina mielenkiinnolla uusien äitien kokemuksia, ja ajatuksia. Nyt viime aikoina olen joutunut miettimään, että meneekö terveydenhuollon suositukset äitien henkisen hyvinvoinnin edelle? Koska uudet äidit ovat maailman eniten ihmeissään tapahtuneesta, ovat myös maailman eniten haavoittuvaisia niinä hetkinä, niin ajattelisin että pieni suodatin kaikessa ja kaikkialta voisi olla paikallaan. 

Tuore äiti on juuri repinyt itseään kahtia, ihmettelee rinnoissa vaanivaa valtavaa kipua, tuntee edelleen supistuksia, valtavaa väsymystä ja on epävarma osaako pidellä omaa lastaan rikkomatta sitä ja siinä samalla hetkellä hänelle kerrotaan mitä SAA ja mitä EI saa tehdä lapsen kanssa. Tottakai kaikki tarvitsee apua ensikertalaisina, mutta lähestymistapaa kohtaan tässä protestoin. 

Käsittääkseni vauvalat poistettiin sairaaloista, jotta äidit ottaisivat lapset heti osastoilla omaan hoivaan ja oppivat itsenäiseksi. Miksi sitten kautta-aikojen vauvojen hoitoon liittyviä asioita ja esineitä KIELLETÄÄN heiltä uhkaillen pilaavansa jotain, eihän se ole mitään itsenäisyyteen potkimista vaan päinvastoin. Kyllähän lapsen vanhemmat tuntevat ja tietävät oman lapsensa parhaiten eikä ne oppikirjat. 

En siis ymmärrä miksi tutista on tehty koko universumia uhkaava vihollinen. Minun molemmat pallerot ovat saaneet ekat tutit jo kätilöiltä sairaalassa, ovat syöneet tuttipulloja (erilaisilla tuttiosilla) ja syöneet rintakumilla sekä ilman tissiä. OH MY GOD, ei se imuote mennytkään vituralleen. 

Mulla on myös nyt kuulopuheiden perusteella sellainen mututuntuma, että vinkkejä ja faktoja ei kuitenkaan sitten ammuta kuin tykin suusta, verrattuna tuttien/rintakumien/pullojen ym vastaiseen mielenosoitukseen. Miksei äideille kerrota, miksi heitä väsyttää ja vituttaa, ja että se on tosi ok tuntea niin. Miksi tisseihin sattuu ja niihin tosissaan sattuu siinä alussa, ihan valtavasti. Mitkä ovat imetyksen aakkoset ja miten joku toimii toisella ja toinen toisella, mutta väärää tapaa ei ole. Mitä ne jatkuvat synnytyskivut on vaikka vauva on jo sylissä. Jippoja, vinkkejä, tipsejä ja pointteja, niitähän ne itseään syyllistävät mamit kaipaa, ei kieltolakeja. 

On vähintäänkin yhtä hämmentävää olla vastasyntynyt äiti kuin vastasyntynyt vauva. Elämän uudet äänet, valot ja tunteet ovat outoja ja ihmeellisiä. Mikään ei ole enää entisellään. 

Jos jotain voisin itse tehdä niin tekisin. 

Hei siis te kaikki tulevat mammalaiset, nyt jos vauva on vielä masussa ja päänuppi toimii hyvin, niin kirjoita siis itsellesi vaikka post-it lapuille tsemppiviestejä ja ajatuksia ja liimaile niitä ympäri kotia;

 "OLET PARAS", "MUISTA JUODA JA SYÖDÄ", "OLET KAUNIS", "MUISTA PYYTÄÄ APUA", "MUISTA NUKKUA", "KYLLÄ MINÄ OSAAN" ... anna mielikuvituksen laukata. 

Ei se vauvojen hoito ole tekemistä ihmeellisempää, tunteikkaampaa saattaa hetkittäin olla, mutta sekin on molemmissa ihan sallittua. Kaikki menee hyvin, you know when you know!

 

Maikku

Kommentit (6)

5c

Aamen! Tää kirjotus pitäs julkaista niissä oppaissa ja vähintäänkin neuvolan ilmotustaululla!!!

Elli

Just näin. Sitä on niin haavoittuvassa tilassa ja jotkut ihan naurettavat jutut saattaa jäädä mieleen. Erityisen syvälle mielen pohjukoille painuu kätilöiden ja hoitajien katseet tai kommentit. Huh, alkuajat esikoisen kanssa olivat hirveää rämpimistä väsymyksen ja epävarmuuden keskellä. Toisen kanssa pystyi jo nauttimaan niistä ensihetkistäkin. 

maikkuy
Liittynyt22.10.2015

Joo kyllä tosiaan toisen kanssa on jo paljon itsevarmempi ja "maalaisjärjellä" varustettu.. Harmittaa vaan, kun niin moni kokee huonoa omaatuntoa ihan vääristä asioista, koska paineita luodaan ulkoa päin.

Vierailija

Hyvä Maikku..energiatasoni nousi huimasti luettuani juttusi!!
..tissutellut ja hoivaillut 5 "ruttupeppua" aikuisikään"

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram