Ihmiset listaa aina elämänsä tärkeimmiksi asioiksi perheen, terveyden, työn... no ainakin noi kolme. Jotta tärkeät asiat pysyvät, niiden eteen pitää tehdä töitä. Muistatko sinä skarapata, tsempata ja panostaa niihin jokapäiväisessä elämässä? 

Minun tärkeiden asioiden listaan kuuluu samat asiat.

Perheeni eteen väitän kyllä päivittäin tekeväni paljonkin, osa asioista tulee luonnostaan, osaan joutuu käyttämään enemmän ajatuksia ja energiaa, mutta silti joka päivä sen eteen panostan. 

Terveyteni eteen en tehnyt mitään ikävuosien 15-25 aikana. Söin epäterveellisesti, nukuin huonosti, käytin alkoholia ja annoin lenkkareiden pölyyntyä nurkassa. Tuona aikana jäsenyyttäni liikuntakeskukseen ei juurikaan kulutettu. Satunnaiset spinning-puuskat tulivat ja menivät. Onneksi kuitenkin esikoisen syntymän jälkeen aloin huolehtimaan itsestäni. Nyt kuitenkin herää kysymys, että aloitinko liian myöhään. 

Minulla diagnosoitiin jouluna 2014 krooninen sairaus, jonka olen pitänyt visusti sisälläni. Enkä vieläkään ole valmis siitä kaikkea kertomaan, koska prosessoin asiaa vasta nyt kunnolla, ensimmäistä kertaa. Taudin syntyperää ei tunneta, eikä ole todistettua, että rehvakas elämäntyylini olisi sitä minulle tuonut, mutta jossain on mennyt pieleen, kun nykyään iltaisin niin usein itken. 

En saisi syyttää itseäni, enkä niin teekään. Mietin vain että miksi, miksi ja miksi? 

Nyt tekisin mitä vain terveyteni eteen. Ja niin joudunkin tekemään uusien, päivittäisten rutiinien merkeissä, jotta pysyn menossa mukana. Se tuntuu kuitenkin vaikealta. Vaikealta tuntuu myös se, että olen nyt tullut sairauteni kanssa tienristeykseen ja vaihtoehdot ahdistavat minua. Kuristavat kaulaani.

Tärkeiden asioiden listalla seuraavana on työ. Työn merkitys on valtava. Ja kaikki kolme yllämainittua kulkevat käsi-kädessä. Mikään niistä ei toimi yksi, ainakaan hyvin. Työhöni olen myös panostanut paljon. Olen ollut motivoitunut, sitoutunut ja olen onnistunut. 2/3 on siis osallani mennyt ihan hyvin. Harmi vaan, että terveydellä on ehkä merkittävin rooli noiden kahden onnistuneen menestyksekkääseen jatkumiseen. 

Miksi ihmisen pitää ensin aina menettää ennenkuin ymmärtää sen arvon. Miksi kuljetaan naama leveellä "like there is no tomorrow" kunnes pläjäytetään betoniseinää päin?

Minun maanpäällinen helvettini on tullut takaisin. Pidä huoli, ettei omasi tule. Tai tee ainakin jo nyt kaikkesi, että vastoinkäymisten tullen voit sanoa yrittäneesi. Vaikka fyysisesti pärjää, henkisen puolen voimat saattavat loppua;

`I´m just so awsome, I can look this way and be chronically ill`

 

Maikku

Kommentit (1)

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram