Tämä aihe ehdotettiin minulle, toivottavasti osasin tuoda asiaa yhtään sillä tavalla esiin, kuin toivoit! Kyseessä on siis ne jutut mitä kaikilla on, mutta mistä kaikki ei puhu. 

Se, että aloitin kirjoittaa näitä ajatuksiani julkisesti kertonee siitä, että olen luonnostaan avoin ihminen. Luotan ja avaudun, se on mun hyve mutta samalla luonnevika. Aika ajoin suu saisi olla supussa. En siltikään ymmärrä ihmisiä jotka puhuvat vaan lämpimikseen.  

EEEI MUA VÄSYTÄ
Pienten lasten vanhempia väsyttää, ihan varmasti väsyttää eikä mielestäni ole häpeällistä sanoa sitä! Miksi olisi? Tuntuu, että osa, varsinkin äideistä kuvittelee saattavansa itsensä huonoon valoon jos valittaa. Että hänet leimataan heti huonoksi ja tehtävässään epäonnistuneeksi. Mä ajattelen väsymyksestään puhuvasta, että HIENOA kun osaa puhua ja ehkä pyytää myös apua. Se tarkoittaa, että pää toimii ja osaat ajatella lapsesi ja itsesi parasta. Ja oon aika varma, että kelle tahansa maistuisi yksi hotelliyö tässä elämänvaiheessa.

NO PIENTÄ ITKESKELYÄ ON OLLUT
Jos lapsi itkee paljon, niin tiedän kokemuksesta, että se raastaa mieltä! Kun lapseni itki, minäkin itkin lähes joka päivä, ainakin kerran. Olisin mielummin valvonut yöni syötöillä, kun kuunnellut sitä sydäntä riipivää itkua. Se teki pahaa, edelleen tekee. Mutta minusta tuntuu, ettei kenenkään muiden lapset ole koliikkeja, kun ei kukaan puhu siitä. Ei se ole vanhempien vika, jos vauva on siitä syystä itkuisa. Eikä tarkoita, että haluat palauttaa vauvan jos puhut asiasta. Ei ole kyse vähäisestä rakkaudesta, vaan huolissaan olemisesta! 

MEIDÄN PIKKU UHMIS<3
Uhma, lempiaiheeni. Ennen tätä on pakko kirjoittaa, että on käynyt omassakin mielessäni, että mitähän te lukijat mietitte minusta, kun kirjoitan niin paljon uhmaikäisestä lapsestani "negatiiviseen" sävyyn. Minulla on maailman ihanin poika, joka on tunteita täynnä! Hänen uhmansa kertoo hienosta luonteesta ja siitä ettei jää jalkoihin. Hän on solidaarinen ja reipas poika. Hän on täydellinen, mutta silti uhmakas ja hyvin huomionkipeä. Minä uskallan puhua tästä, koska se täyttää elämäni tällä hetkellä. Ja aina, kun puhun asiasta on mahdollisuus, että saan vinkkejä tai vähintäänkin henkistä apua. On toki käynyt myös niin, että saan sääliviä katseita elämästäni vaikean lapsen kanssa. Silloin tajuan, ettei tätä tajua kukaan muu kuin samassa tilanteessa elävä. Ja luojalle kiitos, minulla  on "kanssaeläjä". Hän ymmärtää jos itkettää, hän ymmärtää jos naurattaa. Hän ymmärtää mitä tarkoitan, kun vasta aloittelen lausetta. Kiitos M että oot! 
Tuon pienen johdannon jälkeen.. Uhma on raastavaa. Se voi olla tavaroiden heittelyä, nimittelyä rikkinäisiä laseja ja paaljon itkua. Ja hei! Vaikka myönnät uhman, et ole silti tukiryhmäkamaa. Ja kyllä, pinna kiristyy ja volyymit nousee. Se kuuluu asiaan. Mutta itse olen ainakin huomannut, että onneksi uhmakkaita jaksoja on niin paljon koska itse petraan aina seuraavalla!

En ymmärrä miksi pitää yrittää pitää kultaisia reunuksia elämässä. Eikö rehellisyys olis paljon helpompaa. Toivottavasti jokaisella vanhemmalla olis edes yksi ihminen, kenelle voisi puhua suoraan asioista. Niin, että saa puhuttua suunsa puhtaaksi. Mua ainakin vaan naurattaa ne, jotka sanoo kaiken vaan olevan hyvin koko ajan ja eikä mikään ole muuttunut lasten myötä. Hohhoijaa! 
 
Avoimuus maan perii! Älkää yrittäkö olla supersankareita, jos paikka olis olla jotain vähän vähemmän, koska ne lapset imee teistä ne kaikki supervoimat kuitenkin. 
 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram