Aloitin aamuni tänään kasvohoidolla. Kosmetologini oli ihanan raikas ja tervetullut positiivinen tuulahdus tähän hetkeen. Mietin siinä makaillessani, että useimmin pitäisi huoltaa itseään tuollakin tavoin. On se vaan niin erilaista olla tunti hiljaa toisen tehdessä taikojaan sun kasvoihin, kuin yrittää kotona nyppiä edes kulmakarvoja, niin ettei joku samaan aikaan työnnä sormiaan sähkörasiaan tai piirrä käsivarsiaan täyteen kuulakärkikynällä. Nautin tästä ulkoisesta puhdistautumisesta aivan täysillä. Sisäistä vielä odotellaan. Tässäkään kauneushoitolassa ei ollut valikoimassa silmäpussien valkaisua, mutta kuulemma muitakin keinoja tilanteeni hallintaan on. Minusta tuli tämän paikan kantis. 

Muistelin siinä samalla myös viimeisintä hierontakokemustani sen parikymppisen poitsun käsittelyssä. Ja hän oli muuten sitten sellainen taikuri konsanaan, koska ei ole ollut yhden yhtä vihlasuakaan selässä sen jälkeen. Vaikka käynnistä jäi muutama hauska tarina kerrottavaksi, niin pakko minun on sinne uudestaankin mennä koska poika hoisi hommansa niin vimosen päälle:)
Tästä eteepäin aion käydä pari kertaa vuodessa laittamassa naaman kuntoon ja vähä useimmin selän.  

Tässä keväässä on paljon hyviä puolia. Tulee siis tarve uudistaa itseään, sisältä ja ulkoo. Joten heitin uudet kesäverhot esiin ja kävin hankkimassa ihanat kukkatyynyliinat sohvatyynyihin. Ne sai välittömästä kuolemantuomion mieheltäni, mutta kattokaa vaan, ne pysyy elokuun loppuun asti esillä. Mä rakastan kevättä, niin että halkeen. Ihan oikeesti, mikään ei tuota vastaavaa raikkauden tunnetta. Nyt, kun on kohta vuosi kulunut tyttäreni syntymästä, niin voin lopettaa selitykset ja alkaa juoksemaan kunnolla. Ja koska minä, jos kuka olen välineurheilija, niin hankin itselleni juoksurattaat. Loppuu se tekosyiden keksiminen viimeistään niihin. Ja niin se nyt on nähtävä, että Wihan kilometrit kutsuu syksyllä. Who's with me? Kävin äsken heittämässä ensimmäisen lenkkini niiden kanssa, ja se ei ollut kaunista katseltavaa. Tuntui kuin olisin työntänyt betoniautoa selkä kumarassa ja näytin varmaankin kirahvilta jääradalla. Pakko myöntää, että totuttelemista vaatii, mutta uskoni ei horju (vielä).

Rakkauteni kevätaurinkoa kohtaan on siis suunnaton, mutta toivoisin pientä vastakaikua myös sieltä sunnalta. Nyt tuntuu taas siltä, ettei siimaa kauheesti anneta vaan loistetaan suoraan kaikista tahmasimpaan kohtaan ikkunoista ja tuodaan esiin joka jumalan pölyhiukkanen mitä koskaan on kotiini eksynyt. Siitä en pidä. Siltä osin suhteemme rakoilee. Muuten olen ollut tänään niin onnellinen, että ostin ruusujakin itselleni. Sekin on muuten tosi jees joskus!

Onnea ja iloa, monta tuhatta kiloa!
Maikku
 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram