Olen aina kuvaillut itseäni itsenäiseksi, enkä koskaan (!) tule sanomaan, että olen riippuvainen kenestäkään. Paitsi lapsistani. Yritänkin aina mieheni ollessa työmatkoilla nauttia "yksinolosta" ja tehdä paljon. Olen myös huomannut, että koti on paljon siistimpi koko ajan, kun olemme lasten kanssa kolmistaan. Kaikki rutiinitkin sujuu lähes aina (ei todellakaan) ongelmitta ja minäkin tunnun olevan aika tehokas niinä hetkinä, kun se on todellakin mahdollista. 

Siisteys ehkä johtuu siitä, että en oletakkaan kenenkään muun keräävän rojuja, joten teen sen mukisematta itse aina kun tarvis. Rutiinit pysyy hyvin, kun järjestän ohjelmaa tauotta. Iltapala syödään jo klo 19 jälkeen ja nukkuun asappina sen jälkeen. Olen natsi, myönnän. Mutta tänään kun molemmat lapset nukkuivat jo sikeästi ennen klo 20, niin hyppäsin sisäpyörän selkään ja poljin yhden Greyn Anatomian verran, ja kun tulin suihkusta kello oli vasta 9, SIIS vieläkin iltaa jäljellä, upeeta.

Tottakai odotan mieheni paluuta aina kuin kuuta nousevaa, mutta paremmin menee kun on positiivinen mieli. 

Yhdessä asiassa en kuitenkaan tahdo olla kauhean hyvä, varsinkaan yksin. En osaa pysyä rauhallisena, jos hätätilanne iskee. 

Esikoisemme kohdalla olimme todella varovaisia ruokien suhteen. Muussasin kaikki vimosen päälle sileeksi, eikö hän saanut syödä tuoretta porkkanaa varmaan kuin vasta 2-vuotiaana. Sama meno on kyllä jatkunut nyt kakkosenkin kohdalla, mutta ehkä inasen lievempänä. Natseiluun on kuitenkin syy. 

Isänpäivänä 2013, poikamme söi tuoretta ruisleipää ja se juuttui kurkkuun. Ja se juuttui todella. Minä hakkasin selkää ja huusin. Menin aivan paniikkiin siinä kakomisen keskellä, ja ne sekunnit tuntuivat pitkiltä. Onneksi mieheni oli kotona ja hoiti tilanteen, koska minä vaan huusin ja tärisin. Sen jälkeen loppui ruisleivän syönti ja varmaan kaiken muunkin kiinteän. Kun hän aloitti hoidon pari kuukautta tapahtuneesta, sanoin hoitotädille etten halua lapseni itse syövän mitään kovaa. Hän ymmärsi minua. Onneksi. 

Tänään kävi vastaava tilanne nuoremman kanssa. Hän ei vaan syönyt mitään sillä hetkellä vaan yhtäkkiä alkoi kakomaan. Näin hänen suussaan pilkahduksen jotain, mutten ymmärtänyt ottaa sitä pois heti. Kun tilanne meni ohi, lähes hyperventiloin ja aloin itkemään. Näin hyvin mulla menee. Eikä tän päiväinen ollut mitään verrattuna siihen esikoisen caseen. Se marraskuinen päivä palaa mieleeni aina, enkä näköjään pääse siitä yli. 

Olen ymmärtänyt, että lapsen oma suojelumekanismi tekee tehtävänsä tarvittaessa, mutta kuinka vanhempi pystyy rauhallisena katsomaan kakovaa lasta ja miettimään, että "kyyyyllä se lopulta oksentaa". Hyhhyh!

Toi tukehtumisasia on mulle jotenkin superarka aihe. Mä en ole kiinnostunut konttauskypäristä ym turvalaitteista, mutta ruoan koostumus syynätään tarkkaan. Ainakin taas nyt hetken.

Osaisitko elvyttää tai auttaa tukehtuvaa lasta? Ja onko kukaan muu yhtä natsi ruokien suhteen? 

maikku

Ps. nyt esikoisemme saa syödä ihan normaaleja ruokia. Ja ihan itse. Pähkinää tosin olemme antaneet vasta nyt lähiaikoina maistaa, koska pelkäsin niiden liimautuvan henkitorveen välittömästi. 

Kommentit (2)

moukee

Ei ole turhaa pelkoa tukehtuminen, vasta Ruotsissa tukehtui 2v makkaraan päiväkodissa, Suomessakin lyödään grillattu hiillosmakkara usein pienen käteen kuorineen, että alahan syödä, itsekin olen usein purrut makkarakuorta ja melkein kakonut sitä kun tarttuu kurkkuun, meidän 2, 5 vuotiaalle en ole vielä uskaltanut antaa raakaa porkkanaakaan, odotan, että kasvaa rauhassa isommaksi. Leipä on kans sellainen kamala, painan rasvaa aina veitsellä mahdollisemman syvälle jottei olisi niin kuivaa, ruisleipään ainakin. Näitä sattuu Suomessakin usein muttei niistä uutisoida.

maikkuy
Liittynyt22.10.2015

Joo uutisointi aiheesta on kyllä vähäistä. Ja itsekin kyllä ennemmin olen "liian" varovainen, kuin riskeeraan..
Ihanaa kevättä sinulle:)

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram