Voi olla, että ammun tällä tekstillä itseäni nilkkaan, mutta toivotaan, että kaikki osaa lukea tämän vauvahuuruisten lasien kanssa. 

Ennen ensimmäistä lastani olin nuori, mutta erittäin kunnianhimoinen tyyppi. Olin 21v. kun minusta tehtiin esimies ensimmäisen kerran. Ennen sitä olin tehnyt jo varmaan vuoden töitä sen aseman saavuttamiseksi. Oli selvää, että halusin olla POMO. Siitä pestistä lähdin hieman takki auki ihan eri maailmaan, lähdin kokeilemaan josko minusta olisi johonkin muuhunkin. Pääsin töihin nykyiselle alalleni ja sielläkin hommat lähti käyntiin aika kivasti. Äitiyslomalle jäin niissä tunnelmissa että "palaan pian". Ajattelin kotona ollessani, että tiskirätti kädessä en elämääni elä. Ja palasinkin aika pian työelämään, vaihdoin vain firmaa mammalomaillessani. 

Uudet työt maistuivat, mutta kun aloin odottaa toista lastani, uuden muotoiset palaset elämässäni loksahtivat paikalleen. 
Olen ollut nyt noin vuoden jo kotona, enkä voisi olla iloisempi. Vaikka käteni kesivät jatkuvasta pesuveden lotraamisesta, silmäpussukat ovat vakiinnuttaneet paikkansa kasvoillani ja kuljen tuulihousuissani Prismassa, niin silti menee hyvin. Ja olen vielä hyvin tyytyväinen elämääni. Olen kotiäiti, kotirouva! Voin kuvitella miten nuo termit tuovat kylmätväreet toisten iholle, mutta ihan sama. Tää on paras palkkasin duuni ever ja on meinaan liukuva työaika ja taukoja saa pitää rajattomia määriä. Ja mikä parasta, näille asiakkaille voi joskus sanoa ihan mitä sattuu, tai vaikka vastata kysymykseen vaan "no siksi". En olis uskonut, että viihdyn näin hyvin kotona, mutta niin se vaan on. Ja on tietysti helppo viihtyä, kun lapset ovat helppoja (for now). 
Ei kotiäitejä saa pilkata tai väheksyä. Ei ne oo mitenkään huonompia tai laiskempia. Me ollaan vaan ymmärretty, että elämä ei ole tuulihousuja vakavampaa. Ja hei, täältähän ne tulevat työläiset tulee. Ne jotka sitten palvelee meitä ympäri vuorokauden siellä kauppojen kassoilla, koska ihmisille täytyy luonnollisesti antaa mahdollisuus käyttää hypermarketteja myös keskellä yötä, ei ilman jatkuvaa makkaransaantimahdollisuutta voi elää. Hei haloo,

Make babies, not war!
Maikku

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram