Musta on tullut kierrätyshullu. Olen aiemminkin tasaisin ajoin ottanut kirpparipöydän ja myynyt `turhat`tavarat kaapeista pois, koska saan paniikkihäiriöitä pursuavista kaapeista. Tänä vuonna olen vienyt tämän vähän pidemmälle. Ehkä hienoisesti häpeän myöntää, että ensimmäisen lapseni kohdalla en (juuri) lainkaan ostanut käytettynä mitään. Ehkä se on joku uutuuden viehätys, siis siinä äitiydessä ja siksi halusin ostaa kaikki pakasta vedettynä. Nyt kun lapsia on kaksi, eli kulujakin luonnollisesti vähän enemmän, niin olenkin alkanut kytsimään kaikki kirpparisivut ja putiikit. Ja olen tehnyt hemmetin hyviä löytöjä!! Nyt viimeisimpänä pistin mun rakkaat vaunut kiertoon, tai siis vaihtoon. Vaihdan nuo ihanaakin ihanemmat tuplat saman merkin sinkkuvaunuihin. Löysin sopivan `vaihtokumppanin`eikä yhtään sademetsää kuollut, kun ei kummallekaan meistä tarvinnut lennättää uusia ulkomailta! Tämän takia voi vaikka palkita itsensä punkkulasilla tänään. Toisen punkkulasillisen saan sen takia, että tilasin meille tänään biojäteastian. Olen siitäkin aivan innoissani, koska saan paniikkihäiriöitä myöskin täynnä olevasta roskilaatikosta. Me ollaan nyt jo kierrätetty kaikki kartongit, mutta sekään ei ole auttanut sekajäteastian täyttymiseen. Innostuin tästä asiasta enemmän viime viikon Aamulehden kansijutusta, jossa kerrottiin mitä tapahtuu, kun me tyhmät ihmiset heitämme ruoat sekajätteiden mukaan.

Tulee väkisinkin mieleen, että onkohan tämä sitä aikuistumista?  Ei meinaan citysinkkumaikkua paljoo kiinnostanut mihin sen tyhjän skumppapullon tai pizzalaatikon laitto (sori äiti). 

Onko kierrättäminen nyt trendikästä? Koska yhdenkin sosiaalisenmedian pioneerin kirpparisivustoilla mimmit käy pikkasen kuumana yhden sortin tupsupipoihin ja raita-asuihin. Voi tietty olla, että koska itse olen uusi siellä, niin tajuan vasta nyt sen väenpaljouden tai sitten kulutustavaramme ovat tällä hetkellä niin ylihinnoiteltuja, että jos haluat esim. `parempaa seppälää`lapsillesi niin ne on ostettava käytettynä. 

Ehkä siitä trendistä kertoo myös isojen entisaikojen huipputavaratalojen tyhjät hyllyt ja kadonneet myyjät. Kaikkialla on hiljaista. Me kaikki olemme heränneet henkilökohtaiseen deflaatioon, eikä kukaan enää osta mitään, ainakaan normihintaan. Ei se kannata, kun ensi viikolla alkaa kuitenkin jotkut tarjouspäivät. Minäkin hamstrasin ensi talven vermeet nyt loppuuneesta alesta, koska kaikki olivat -60%! Miettikää, miinus 60%!! Lapsettomat, käykääs katsomassa mitä maksaa kotimaiset talvihaalarit ja jokakelin kestävät hanskat, SAATIKA kengät! Toi -60% houkuttelee sitten raikkaasti! Ainakin mua!

Olen sitä mieltä, että näihin juttuihin kannattaa uhrata muutama ajatus!

Minä Maikkeli Maikkelström, olen siis nykyään kierrätyshullu ja tarjoushaukka, ja hemmetin ylpeä siitä!:)

Tänään meillä on ohjelmassa flunssaista kiukuttelua, ainakin kolmelta eri taholta ja eipä varmaan paljon muuta. Huomiseen aikatauluun olenkin budjetoinut tapetointia ja suursiivousta. Näillä eväillä viikonloppuun! 

Maikku

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram