Meidän perheessä alkoi tänään joululoma. Sairastelut ovat varjostaneet tätäkin viikkoa ja jouduttiin hieman jännittämään, että meneekö lomasuunnitelmat täysin uusiksi. Onneksi kuitenkin plan b:tä ei tarvinnut ottaa käyttöön ja kohta rentoudutaan. 

Mulla ei ole tänä vuonna itse joulusta mitään stressiä. Stressaan vaan lähinnä siitä, että kuka on seuraavaksi kipeä ja miten selvitään kaikesta, kun koko perhe on nukkunut jo kolme tai neljä viikkoa huonosti. Itse näytä tällä hetkellä NIIIIIIN kotiäidiltä joka harmaantuu alle kolmekymppisenä. Tukkani pesin joskus, en edes muista koska. Ripsivärit saattaa olla toissapäiväiset, sukat on sentään samaa pari, mutta olo on suhteellisen raihnanen. Kävin tänään kaupassa  ja vedin pipon niin syvälle päähän, että tuli hirvee hiki. En vaan voinut hellittää, koska mun otsassa kasvava `pykimä`olis kumonnut vastaantulijat. Hittolainen, ei paljoo positiivisia asioita ole mielessä tällä hetkellä. Nytkin, kun pitäis jo nukkua, niin istun tässä ja kuuntelen, kun vähän väliä joku parkasee sängyssään. Jes! Onneks on tätä Fazerin Lontoonraesuklaata tässä edessä. 

Mä oon miettinyt viime kirjoituksen jälkeen aiheita, mutta tiedättekö, kaikki aloittamani tekstit ovat alkaneet kokolailla näin: olen väsynyt, väsyttää, vihaan uhmaa, uhma, uhma, uhma. Olen siis jättänyt ne kirjoitukset kirjoittamatta. Edelleen elän tämän saman synkän pääni kanssa, mutta jotenkin tämä lomapostaus oli tultava tekemään. 

Joulu on tänä vuonna erilainen, ja odotan sitä kovasti. Aion olla itsekkäämpi kuin koskaan, nukkua päikkäreitä, lukea kirjaa ja olla vaan. Aion myös panostaa ehdottomasti tuohon rakkaaseen uhmaikäiseen, koska viime päivät eivät ole olleet helppoja. Mä aion kerätätä voimia ensi vuoteen ja laatia toimintasuunnitelman meidän perheelle. Muutoksien tuulet puhaltaa!:)

Pidän radiohiljaisuutta täällä blogissa nyt, ainakin tuonne välipäiviin asti. Saattaa venyä jopa ensi vuoden puolelle. Kaiken tämän muun hässäkän lisäksi, en pysty tuottamaan sellaista tekstiä jota haluaisin, joten puhallan pilliin. Sallittakoon se. 

Ihania joulukiireitä kaikille! Loppuun vielä pienehkö riimiruno;

`Olin joskus iloinen ja paljon pienempi kiloinen. Nauruni oli vinkuva ja mieleni aina jotain hinkuva. Juoksin paljon ulkona, moni mua katseli mulkona. Elämä ei ollut epävarmaa, mutta nyt välillä mieleni on harmaa. En tiedä mitä teen, tai minne aina meen. Koti tuntuu kyllä kodilta, kumpa lapseni säästyisi sodilta. Yritän nauttia hetkestä, tästä elämän mittaisesta retkestä. Toisiaan tuntuu, että tarvitsen apua, välillä neuvojat saisivat olla yhtä kaukana kuin Lapua. Kaikki on kuitenkin hyvin, kai..ja uskon edelleen että Joulupukki suukon sai. ` 

ahahhahaah:)

rakkaudella Maikku

 

ps. kuva on uhmaikäisen kolmevee kuvauksista

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram