Kirjailija on pitänyt vähän hiljaiseloa, kun meinaa taas tämä fyysinen kunto pettää, miltei siinä samassa henkinenkin. Monimutkaiset ajatukseni ja suuri suuni ovat väkisinkin hiljentyneet, mutta tästä tulevasta halusin kuitenkin vähän päästä teille kertomaan.

Sain mielenkiintoisen yhteydenoton edellisviikolla, kun eräs Elina Helminen pyysi minua esittelemään kotiamme Sinun arki- blogisarjassaan. Elinalla on yritys Suunnittelutoimisto Muutosarkkitehdit, ja heidän palveluihin kuuluu mm. palvelumuotoilu, tila- ja sisustussuunnittelu ja tuotesuunnittelu. Elinan pitää sivuillaan myös blogia jossa käsitellään laajasti eri aiheita. Blogiin pääset tutustumaan tästä: https://www.muutosarkkitehdit.fi/blogs/news

Innostuin yhteydenotosta kovasti, koska meidän koti on nimenomaan tällä hetkellä mielessäni jatkuvasti, sattuneesta syystä. Oli kiva päästä kertomaan kodistamme ja arjestamme kuvien kera. Samalla oli kiva pohtia itsekseen kodin merkitystä ja mitä asioita vaalin.

Koti on turvapaikka ja rauhottumisen tyyssija. Kodissa pitää olla hyvä tunnelma ja sitä pitää kunnioittaa ja hoitaa. Ihan niinkuin kaikkea rakastamaansa. Minä olen kotihiiri ja voisin viikottain pitää illalliskutsuja ja laittaa paikat koreaksi. Viihdyn kotona yksin ja yhdessä. Nykyisin kaipaan sitä yksinoloa aika-ajoin enemmän, silloin makaan sängyssäni ihan hiljaa ja tuijotan kattoa tai Gilmore Girlsejä tai Modern Familyä.

Lapsilleni haluan myös opettaa kodin merkityksen ja sen että kotia arvostetaan. Haluan ylläpitää avointa tunnelmaa, tunteita saa ja pitää näyttää ja kaikesta voidaan puhua. Koti on se paikka jossa seinillä ei ole korvia ja siellä on aina hyvä olla. Meidän vanhempien pitää kaikki edellämainittu luoda jotta jälkeläiset voivat sen oppia. Eli itseäni saan syyttää jos unelmani eivät toteudu. I love Koti!

 

Käy lukemassa haastatteluni Elinan blogista huomenna iltapäivällä..

 

Maikku

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram