Tossa taannoisen matkamme aikana aloin miettimään sitä työarkea joka koittaa ensi vuonna. Näillä näkymin palaan "oikeisiin" töihin vuoden päästä elokuussa. Vielä on siis pitkä matka edessä. 

Kun päätimme, että olen kotona nyt tällä kertaa pidemmän pätkän, niin en osannut odottaa tällaisia tunteita joita nyt tunnen. 

Esikoisen äippälomalta palasin töihin hänen ollessa 1v2kk. Se kotona vietetty aika meni hujauksessa ja viimeset kuukaudet olivat jo "tulevan odottelua". 

No entäs nyt! Nyt töihinpaluu on koko ajan vaan tosi kaukana, enkä osaa ajatella asiaa realistisesti.

Maailmankuvani on alkanut vääritysmään. Se kuva alkaa näyttämään siltä ettei töitä enää muka tarvitsisi tehdä. Koska mieheni työ ja perhe on pääpiirteittäin abroad, niin näen jotenkin itsenikin abroad koko ajan. Tanska sekoitti pääni niin tyysti, että katselin siellä myynnissä olevia taloja. Mitäköhän helvettiä mä siellä tekisin. Söisin niitä Fru Nielsenin sämpylöitä, koska niiden tilaamiseen mun kielitaito riittää ja niihin se myös loppuu. Mutta kun tuntuu niin mukavalta suunitella matkoja ilman lomalistoja ja sopia lounastreffejä ilman aikatauluja.

Olen kyllä mielestäni yksi järkevimpiä ihmisiä ketä tunnen, mutta alkaako kotihommat pehmentää päätäni? Koulustakin !hitto soikoon! heittivät pihalle, vaikka tein hommia kuin viimesen päälle hikari. En siis saanut suorittaa opintoja, kun en ole työelämässä tällä hetkellä. Diilaan sen tutkinnon loppuun sitten vuoden päästä. 

Mutta onko niin että pitkien mammalomien aikana se pää alkaa miettimään pysyvää "lomailua". Äidit ihan oikeasti vieraantuu aikuisten maailmasta. Jos tässä onkin se selitys miksi liian monet äidit jäävät kotiin vähän laittoman pitkäksi aikaa ja sen takia valtio painostaa tukitoimin takaisin työelämään??!

Omalla kohdallani ajatus pysyvästä kotirouvaelämästä ei kuitenkaan houkuta, kun sitä oikein pysähtyy miettimään. Tai sitten lapsien määrä pitäisi ainakin tuplata, että olisi jotain tekemistäkin. Pääni on siis sumentumassa hiljaista vauhtia, tällä hetkellä en osaa kuvitella itseäni töihin ja mutta en pysyvästi kotiinkaan. Mihin minä kuulun? 

When in doubt, bake!

Eilen leipasin pullia, joihin tulee ihana kaneli-sokerivoi sydän. Tein vain puolikkaan taikinan, että pulleroiset tekevät kauppansa ennen kuin minä sulattelen niitä pakkasesta salaa iltaisin. 

pullataikina

5dl maitoa

2dl sokeria

50g hiivaa

200g voita

2rl kardemummaa

2tl suolaa

15dl jauhoja

1 muna 

Sekoita hiiva lämpöiseen maitoon, lisää sinne kaikki muut paitsi jauhot ja voi ja sekoita. Sitten puolet jauhoista ja paat vaivaten. Lisää loppujen jauhojen jälkeen voi ja vaivaa vielä lisää. Itse käytin nyt monitoimikoneen leipämodea taikinan vaivaamiseen, olen niin laiska tekemään sitä käsin tarpeeksi kauan. Sitten nousemaan ainakin puoleksi tuntia. 

Tee sillä aikaa alla oleva voimössö. Pehmennä voita ja sekoita muut siihen. Mössö jääkaappiin odottamaan pyöriteltyjä pullia. 

kaneli-sokerivoi

100g voita

2rkl sokeria

2tl kanelia

1rl vaniljasokeria

Kun pullat on valmiina pellillä, niin paina niihin sormelle reikä keskelle ja lusikoi täytettä niihin. Uunissa viihtyvät n. 8min. 

 

Sekavin ajatuksin uuteen viikkoon, mutta ainakin pulla maistuu! 

Maikku

 

Kommentit (2)

Elli

Voi että, sun ajatukset on niin samoja kuin omani olivat äippälomalla :) Se on ihan totta, että maailmankuva jotenkin muuttuu, avartuuko se vai suppeneeko, sitä en osaa sanoa. Mutta tietynlainen kupla siitä tulee. Kun aikaa on olevinaan rajattomasti ja mihin vaan voi lähteä, jos siltä tuntuu (ja rahat riittää). Ajatukset ehkä avautuu näkemään elämän erilailla ja miettimään, että mitä haluaisi tehdä. En yhtään ihmettele, että monet vaihtavat työpaikkaa tai alaa kotiäitiyden jälkeen. Eihän sitä ehdi miettiä asioita samalla tavalla silloin kun on töissä. Itse palasin töihin ihan mielelläni, työpaikan näki hetken aikaa jotenkin ihan ruusunpunaisten lasien läpi ja kaikki oli kivaa ja rahaakin tuli. Nyt vuoden jälkeen jalat on taas laskeutunut maan pinnalle ja muistelen kotiäiti aikaa vähän haikeudella. Ihan parasta olisi, jos pystyisi vaikka tekemään puolet vuodesta töitä ja puolet olemaan kotona :D Silloin voisi vaikka vaihtaa maisemia/maata osaksi vuodesta :)

maikkuy
Liittynyt22.10.2015

Minäkin huomasin ensimmäisellä mammalomalla sen, että elämän palaset loksahtelivat uusiin asentoihin ja ymmärrän siksi myös työpaikkojen- ja alanvaihtajat. Elämässä mennään vaiheittain, nyt tämä, kohta toinen. Noiden lasten kanssa se konkretisoituu hyvin, kun aina uuden kehitysaskeleen tullessa alkaa uusi vaihe. 

Jos vaan muistaisi nauttia jokaisesta vaiheesta täysillä! Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan..

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram