Noniin, taas tämä jokavuotinen tammikuu. Kaiken aloittaja. Tammikuu on mulle tärkeä, koska jokaisena vuonna vanhenen tammikuussa. Tänä vuonna tuo pikkuhiljaa lähemmäksi hiipivä päiväni on erityisen merkityksellinen, koska silloin pamahtaa käyntiin viimeinen nuoruusvuoteni, ennen vuoden päästä alkavaa keski-ikää. Tulen siis satsaamaan tähän vuoteen kaiken, siis kaiken.    

Viime vuoden loppu meni aika sumuisissa tunnelmissa. Se siitä. Joulua vietimme lastemme toisessa mummilassa Ateenassa, jossa aurinko paistoi ja päivät olivat kuin meidän hellekesän parhaimmistoa, eli n. +18 astetta. Anoppi hoiti kaiken, joten minä keskityin siihen itsekkäänä olemiseen. Ja sainkin monena päivänä nukuttua päikkärit, jos toisetkin. Kohteeseen päästyäni huomasin muuten olevani todella väsynyt. Myös 550 sivuisen kirjani luin, ainakin puoleen väliin siellä. Päätökseen tuon eepoksen sain eilen kotona. Miten hienolta sekin tuntuu. Eilen kävin myös KUNTOSALILLA, ja voin teille ilokseni kertoa, että viime kerrasta on enemmän kuin 365 päivää aikaa. Ja siltä tää äässi näyttikin, kun sen sulloin trikoiden sisään.. mutta jumankekka tätä urheilijaelämää. On niin komeeta! Kaivoin aamulla ruokavaa´ankin esiin, jotta pääsen oikein kunnolla vauhtiin. Ainoa harmittava asia tässä on vaan se, että miks tuloksia ei näy jo kerran jälkeen. Eli menneiden kolmen viikon aikana on tapahtunut valtava harppaus henkisen hyvinvoinnin saralla. Syön siis sanani, siitä etten ehdi tehdä jotain. Ehdin lukea kirjaakin. Ja mennä salille. No, ei mun päivään tietenkään yhtään lisää tunteja ole tullut vaan tiedätte varmasti kaikki mistä ajasta se on pois; no siitä parisuhdeajasta tietenkin. MUTTA mulla on tähänkin ratkaisu. Koska olen tarmoa täynnä, niin aion jaksottaa elämäni niin, että puunaan, riehun, pyykkään ja kokkaan 3 viikkoa täysiä jonka jälkeen pidän viikon loman. Silloin, en tee kuin pakolliset hommat eli ruoan. Meidän vaatteet ei lopu vaikken pyykkäisi viikkoon, joskus on saattanut mennä pidempikin aika imuroimatta ja pintoja ei kukaan tule näkemään, koska tällä viikolla en kutsu ketään kylään. AAH! Ja tällä lomaviikolla sitten istun mieheni kanssa sohvalla niin että takapuoli puutuu. Eikö olekin briliantti ajatus?

Olen siis yksi heistä. Heistä jotka lupaavat aina vuoden alussa tehdä sitä ja tätä. Mennä ja laihtua. Joka toinen lupaaja lopettaa jo varmaan ennen helmikuuta ja toiset jaksaa ehkä pääsiäiseen asti. Itse ajattelin tarkastella tilannetta juhannuksena, ja tehdä siitä seuraavan puolen vuoden pläänin ennen megalomaanisia kolmekymppisiäni. Katotaan miten mun käy:)

Nyt on mun mielestä hyvä aika nostaa suupielet ylös, kuunnella vaikka Jonnen version Jippikayjeistä ja kääriä ne hihat ylös. Ei jäädä vatvoon mitään tissikohuja eikä valiteta pakkasesta.

Ylipirtein terveisin,

Maikku

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram