No niin, vihdoin tuli hetki, jolloin maltoin istua alas koneen eteen ja tehdä tätä. Tasan viikko sitten muuttohommat olivat jo kovassa vauhdissa ja minä olin väsyneempi kuin koskaan. Tai ainakin sillä hetkellä tuntui siltä. Olen syönyt kortisonia jo kuukausia ja kun se tekee unettomuutta jo muutenkin unettomalle ihmisille on homma kokolailla selvä. Siihen lisättynä vielä lasten öiset flunssaitkut, niin olin aivan sekaisin sinä aamuna. Vein lapset hoitoon ja yritin tehdä jotain järkevää muuton eteen, mutta lähinnä pyörin ympyrää. Onneksi meillä on ihania ystäviä jotka riensivät sankoin joukoin apuun kun sitä tarvittiin. Erityismaininnan saa myös isäni joka tekee hommat kuin hommat ja on aina valmiina, kun jotain tapahtuu. Tavarat saatiin ennätystahdilla sisälle ja pääsimme viettämään ensimmäistä yötä uudessa kodissa heti sinä päivänä. Etukäteen pelkäsin lasten tunnelmia, mutta se pelko oli turhaa. Vanha unissareagoija esikoisemme nukkui paremmin kuin pitkään aikaan ja se on jatkunut koko viikon. Pienemmällä tauti vaikutti ensimmäisiin öihin, mutta nyt hänkin jo vetää tuttuun tapaan 12h unia inahtamatta. 

Tunnelma uudessa kodissamme on rauhallinen ja pliisu. Pliisulla tarkoitan meillä vallitsevaa beigeä värimaailmaa, joka toisaalta ärsyttää mua, mutta toisaalta uskon sen kestävän aikaa. Ja se sopii minulle, koska en ole idearikas sisustaja. Fiilikset täällä ovat olleet hyvät. Ja olen saanut niitä rauhallisia aamuja yksin, kun muut ovat vielä nukkuneet. Laskeudun alakertaan, tänne ihanaan keittiööni hiiviskellen, etten vaan herättäisi muita jotta saisin viettää tovin itsekseni. Kuva tuossa ylempänä on otettu tämän hetkisestä lempipaikastani, eli lieden edestä. Siinä seison ja katselen. Katselen lapsiani syömässä tai ohikulkevia ihmisiä tai aamuaurinkoa. Tässä keittiössä tunnen olevani onnellinen. Vaikkei kaikki pinnat ole unelmieni köökistä tai tasojen korkeus minulle optimaalisin niin silti, nautin jokaisesta silmäyksestä. Tässä keittiössä on kodintuntu ja se iski heti tänne tultuani. Kodin toiminnalliset ratkaisut tuntuvat hyviltä ja päivä-päivältä olen varmempi tästä. Muutimme kauemmas ytimestä, kauemmas kaikesta, mutta se mitä sillä muutoksella saimme korvaa kaiken. Tämä on kunnon Wisteria Lane ja odotan jo kotirouvien draamoja. 

Vaikeuksien kautta voittoon -sanotaan, ja ehkä se onkin niin. Kuukausi sitten asiat olivat täysin erilailla, hyvä kun jaksoin tyttöäni nostaa syliin ja nyt taas jo kannan multasäkkejä ja istutan minkä kerkiän. Olen myös rakastunut keskuspölynimuriin ja entiselle imuroinnin vihaajalle joka päiväinen imppaushetki tuntuu käsittämättömältä, mutta niin hyvältä. Aikamoista. 

Ihanaa viikonloppua!

Maikku

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram