Kastoin iltapäiväkahviini pullaa. Hyvä ettei ollut sokerinpalaa erillisellä tassilla kahvin ryystämistä varten. `Olenko tullut vanhaksi`?, mietin välittömästi. Noh, ainakin vanhemmaksi ja reilun 3kk päässä tulee vastaan life as we know it-vaiheen päätöshetki. Eli täytän 30v. Life as we know it -sanonnalla tarkoitan sitä, että tämän parikymppisen elämäni tunnen, se on tuttu ja turvallinen. Tuleva on tuntematon, pakollinen paha (kai?). Se kauhistuttaa minua ja te jotka ajattelette, että hohhoh, niin miettikää miltä tuntui täyttää 30!! Eikö muka yhtään kauhistuttanut? ellei, niin uskon teillä olleen elämän siinä tilanteessa, että moni iso asia oli vielä edessä. Minä (hemmetin hätähousu) olen mennyt naimisiin, tehnyt lapseni, hankkinut talon ja farmarin parikymppisenä. En jättänyt mitään elämäni toiselle puolelle. Mitä minä teen kolmekymppisenä??

Otin yhteyden muutamaan tämän virstanpylvään saavuttaneeseen naiseen. Kahdella heistä ei ollut lapsia, aviomiestä ym. kun täyttivät 30v. He kärsivät kriisin siinä uuden ikäpolven kynnyksellä ja heidän kriisinsä koskivat yllä mainittujen asioiden `puuttumista`. Kolmannen naisen täyttäessä 30-vuotta hänen elämä oli täysin samassa tilanteessa kuin minun nyt ja kuinka ollakaan sain kuulla hänenkin kärsineen kriisin, jonka aiheutti kutakuinkin samat asiat jotka minunkin päätä nyt riivaa. Eli naisten kohdalla tulen tulokseen, että kolmenkympin kriisejä on kahden tyyppisiä, joko asiat puuttuvat tai niitä on jo liikaa. Ihmisen yksinkertainen mieli, tai mielenköyhyys tulee siis taas esiin. 

Mielenkiintoinen pointti tuli 30v. täyttäneeltä mieheltä. Hän ei itse kokenut ainakaan sillä termillä kaivanneensa mitään muutosta elämäänsä, mutta pohti, että jos joku mies lähipiiristä olisikin kokenut toisin, tuskin olisivat yhdistäneet tätä muutoshalua mihinkään termiin tai välttämättä ikäänkään. Toinen mies tokaisi miehiseen tyyliin, että `en` (siis kärsinyt 30v. kriisistä) ja `en ole` (koskaan kuullut kenenkään miehen siitä kärsineen). 

Varmaan kuten 9kk raskausaika valmistelee vanhempia tulevaa varten, niin myös tämä viimeinen parikymppisvuosi valmistelee uudelle luvulle kääntymistä varten. Housut alkavat kohota kohti kainaloita, vyön tilalle tulee joustovyötärö, ensimmäisiä harmaita hiuksia alkaa löytymään, aineenvaihdunta hidastuu, palautuminen hidastuu, kaikki hidastuu, partakarvat alkavat paljastaa itseään, anti-aging, lifting, shifting, shaping ja kaikki muut ing-päätteet alkavat olla tuttuja juttuja. Kriisin paikka sanon minä.

Olen koko äitiysurani ajan taistellut vastaan mammaantumista. Olen kauhistellut naisihmisiä jotka lopettavat itsestään huolehtimisen, kun mies on saatu nalkkiin ja yks, kaks tai kolme babyä roikkuu tisseissä. Ja nyt kaikki imettäneet ymmärtävät, että tarkoitan lapsien olevan nilkkojen korkeudella eli roikkuvat tisseissä. Täytyy siis varoa mihin kompastuu. Mammahommissa kriisin puolella taitaa mennä myös tänä päivänä vakavana riehuva trendi lasten ja aikuisten yhtenäisistä trikookuteista. Tai niin ainakin minä näen tilanteen. Jos siis puet itsellesi ja puolivuotiaallesi samanlaiset `pupupöksyt` jalkaan, olisiko hengähdyshetken paikka? VAI onko niin, että jo toistakymmentävuotta lempivaatteenani ollut nahkarotsi vasta kriisivaate onkin. Pidänkö kynsin hampain kiinni jostain joka on jo todella kaukana menneisyydessä. Ei siinä trikoossa taida sittenkään mitään väärää olla. Olemme vain tulossa keski-ikäisiksi. 

Ehkä siis mammaantumisen ja ikääntymisen välillä onkin vaan aika hiuksenhieno ero. Ehkä ne molemmat tarkoittavat sittenkin mukavuuden haluiseksi tulemista ja mitäs pahaa siinä on. Mietin kuitenkin vielä sitä, että pukeutuuko ihminen elämäntilanteen salliessa mukavammin, eli jos palaisit sinkkumarkkinoille, vetäisitkö silloinkin ne `pupupöksyt` jalkaasi? 

Kaikki vaiheet elämässä ovat varmastikin tarkoitettuja ja ne tulee ottaa vastaan sellaisenaan, trikoissa tai ilman. Yritän muistaa tämän. 

Anyway...

Dear 30, 

I`m not waiting for you!

-Maikku 

 

ps. kerro oma kriisitarinasi joko tänne tai Facebookin puolelle!

Kommentit (2)

Anna

Kiva kirjoitus taas. Hommahan menee kuitenkin niin että tämän päivän kolmekymppinen on entisajan kakskymppinen, nelikymppinen on kolmekymppinen jne. Miula ei ole ikinä ollut ikäkriisiä. On vaan silmäpussikriisi joka onneksi ei ole kokonaan iäntuomaa vaan kutsumme vissiinki ruuhkavuosiksi. Lepohetkiä kun ei ole. Tiedät varman tunteen <3 elämä on hyvää ja se paranee vaan kun eteenpäin mennään.

maikkuy
Liittynyt22.10.2015

Kiitos!:) Nää kaikki muutokset (vuodenajat, oma ikääntyminen, lapsetkin vanhenee ym) sekottavat päätäni selkeästi.. hormonipää tähän vielä mukaan niin homma on selvä! Huh!

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram