Uuden opettelu on varmaan jokaisesta ihmisestä joskus tuskallista. Eihän kukaan halua olla rookie. Asiantuntijan rooli maistuu varmasti kullekin paremmin. 

Nyt kun tuon pikkulikan kaksivuotissynttärit lähestyvät, on aika opetella uusia juttuja. Pottailut aloitimme jo hyvissä ajoin, siinä yksvuotissynttäreiden aikaan, kun hänellä oli selkeä rytmi niissä hommissa. Päätimme kokeilla onnistuisiko asiat myös pottaan, ja kyllähän ne onnistui...varmaan osittain myös siksi ettei uhri osannut vielä kävellä silloin, joten ei myöskään hiffannut, että miten siitä noustaan pois. 

Sitten lähdimme pariksi viikkoa reissuun ja hän unohti pottataidot sinä aikana eikä suostunut edes katsomaan sitä päin varmaan puoleen vuoteen. Tää meni siis just niinku piti. 

Ja kyllä, olen lukenut että jos sen aloittaa liian aikaisin, niin voi käydä just näin. Eli tein kuten on kielletty, so what. 

Eihän tällä asialla varmaan iän puolesta olis vielä kauhee kiire, mutta mä olen NIIN kyllästynyt tohon kakkavaippabusinekseen, että sen takia asia on nyt to do-listalla ykkösenä. 

Nyt me ollaan siis ahkerasti ja vähemmän ahkerasti koittaneet saada hommat käyntiin uudelleen jo tovin, mutta ei tule mitään. Ei sitten yhtään mitään. Ja kuka (ja miks) on joskus sanonut, että tytöt oppii sen(kin) taidoin poikia nopeammin. Ei meillä ainakaan. Poikamme oli tässä vaiheessa jo varsin pro tässä pottailussa. 

Nykyään istutan pikkurouvaa potalle rusinoilla lahjoen ja lupaillen kuut taivaalta jos pissa tulee, mutta vastaus on aina "ei ei". Kyllä hän kuitenkin aina siinä istuu aikansa, heilutellen jalkojaan, napostellen niitä rusinoita ja sitten nousee vähin äänin ja juoksee johonkin nurkkaan pissalle ja/tai kakalle.

Kerran kävi niinkin, että säikähti tulevaa tavaraa niin paljon, että ponkaisi potalta ja juoksi olkkarin vaalean maton poikki keittiöön ja jatkoi eteiseen kertomaan isille mitä oli käynyt. Reitti tuli meille selväksi, koska koko matkalla oli tasaisesti pökäleitä, ikäänkuin johtolankoina! Pöntöllekin ollaan yritetty nostaa, mutta siitä seuraa pakokauhu. Luottaa siis selkeästi vanhempiinsa, koska luulen hänen ajattelevan, että tiputamme sinne jos pissaa ei tule.

Ehkä tässä ei auta muu kuin ottaa oppia perheiltä joiden tuorein perheenjäsen on koira. Eli rullata kaikki matot pois ja levitellä sanomalehtiä vauvaa eniten miellyttävimpiin paikkoihin. Stay tuned! 

Maikku

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämän mutkia ja äitiyden vaiheita. Tässä blogissa pohdiskellaan elämää sieltä ja täältä, tuu mukaan!

Hep! Löydät minut myös Facebookista; Tunteita ja Tuulihattuja, menkääs tykkäileen :)

contacts: maikku.y@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

Instagram