Meidän telkkarimme meni rikki tämän vuoden maaliskuussa, eli puolisen vuotta sitten ja olemme siitä asti olleet ilman telkkaria ( tai periaatteessa olemme ja sitten taas emme, sillä yläkerran tietokoneen saa viritettyä myös telkkariksi, mutta sitä käytetään yleensä vain viikonloppuaamuisin... ja suoraansanottuna sen mahdollisuuden välillä unohtaa ) Teimme kuitenkin miehen kanssa yhteistuumin päätöksen siitä, että yrittäisimme jatkossa elää ilman, tai että ainakaan tähän nykyiseen kotiimme emme tulisi enää telkkaria hankkimaan. Siitä lähtien olohuoneessa on vallinnut ihan kamala kaaos, sillä tv-taso on edelleen paikoillaan, mutta vain ilman sitä telkkaria. Voitte kuvitella, että taso kerää päälleen kaikenlaista turhaa krääsää ja pölyä sekä lasten mielestä se on mitä parhain paikka ninjahypyille. Mulla on vaikka ja mitä suunnitelmia tuolle seinustalle, mutta ensin pitäisi päästä eroon tv-tasosta ja löytää jostain sopuhintainen talonpoikaiskaappi.

Myönnän. Aluksi ajatus hieman hirvitti ja ajattelin, että miten ihmeessä tulen koskaan tottumaan siihen ajatukseen, ettei meillä enää ole telkkaria. Mistä katson sarjoja? Entä uutiset? Pikku Kakkosesta nyt puhumattakaan. Lopulta huomasin, että enhän edes seuraa mitään sarjaa kovin aktiivisesti. Uutiset kuulen päivittäin radiosta sekä selaten kiinnostavimmat ja puhutuimmat puhelimesta. Ja jos ja kun olemme kotona Pikku Kakkosen aikana, katsovat lapset sitä yläkerran tietokoneesta. Tämän kesän aikana näitä kertoja on ollut naurettavan vähän, sillä lapsia on kiinnostanut enemmän ulkoleikit ja pihamaan kaverit.

Huomasin myös, että itselläni on ollut todella ärsyttävänä tapana pitää telkkaria vain auki, ilman että kukaan on edes katsonut sitä. Telkkarista tullut taustahälinä teki mulle sen tunteen, etten ollut kotona yksin. Vaikka enhän ollut koskaan edes yksin, sillä lapset pyörivät jaloissa koko ajan ja pitävät sen päiväistä ääntä, että joskus täytyy jopa pyytää heitä pitämään pienempää meteliä.

Kuinka turha ja raivostuttava tapa!

Myönnän myös sen, että telkkari toimi välillä arjen pelastajana. Oli naurettavan helppoa laittaa lastenohjelmat päälle, istuttaa lapset sohvalle ja hyödyntää itselleen tai kotitöille ylimääräinen puolituntinen. Niin helppoa, että välillä on jopa hävettänyt se ja olen myöhemmin ajatellut katselivatko lapset telkkaria jopa liikaa.

Vaikka toisaalta, eihän se väärin ole. Varastaa nyt itselleen hieman aikaa hektisen lapsiarjen pyörteistä. Nyt olen kuitenkin huomannut, että sen voi tehdä muillakin tavoilla. Kaikista kivointa on ollut huomata se kuinka lapset ovat suhtautuneet siihen, ettei olohuoneesta enää löydykkään telkkaria. Sitä ei edes kaivata, eikä sitä osata vaatia. Se ei ole enää itsestäänselvyys, joka oli koko ajan päällä pitämässä ärsyttävää taustahälinää.

Olen jopa miettinyt, etten pistäisi pahitteeksi ollenkaan jos tulevaisuuden kodissakaan meillä ei olisi telkkaria. Sitä kun ei oikeasti tarvitse mihinkään, se kerää paljon pölyä eikä se ole koskaan näyttänyt sisustuksessa kovin hyvältä. Kaikenlisäksi aikaa on jäänyt todella paljon kaikkeen muuhun. Kuten vaikka lukemiseen ja valitsen paljon mielummin jännittävän kirjan, kuin kanavasurffaamisen.

Tiedän, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta juuri nyt tuntuu tältä. Oli hyvä päätös, ettei hankittu uutta telkkaria.

Nyt suuntaan miehen kanssa saunaan, kuullaan pus!

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Jenna, kahden pienen lapsen äiti. Samaa aikaa myös avovaimo, sisko ja ystävä. Juoksija, bloggaaja ja lukutoukka. Koiranomistaja. Kaksikerroksisen rivitalokolmion sisustaja. Omakotitalosta haaveilija. Viherkasveihin hurahtanut joka haluaisi oman puutarhan. Taivaanrannanmaalari ja oman elämänsä supersankari, joka haluaisi tehdä vaikka ja mitä.

Ota yhteyttä:

taysinokblogi@gmail.com