En ehkä ole ollut ihan rehellinen teille ja kertonut kaikkea siitä uudesta työstäni. Tai kertonut lähinnä mieleeni pulpahtaneita ajatuksia, joita tämä uusi työ minussa on lähiviikkoina herättänyt. Siitä minkä piti alkaa lokakuussa ja nimenomaan piti alkaa.

Asia kun on niin, etten ottanut paikkaa vastaan. Kyllä, luitte oikein. Valitsin ihan tietoisesti sen, että joudun tämän päätökseni takia karenssiin. Mutta, niin hullulta kun se kuulostaakin, oloni ei ole yhtään pelokas tulevaisuuden suhteen. Ei taloudellisesti tai nyt muutenkaan. Turha stressaaminen tai asioista vatvominen kun ei yleensä auta, saatika tuo mukanaan mitään hyvää. Vaikka olenkin pettynyt ja tietyt asiat harmittavat, on oloni jostain kumman syystä helpottunut. Nyt se nyrkin kokoinen möykky on lähtenyt pois rinnastani, joka on vellonut siellä jo muutaman viikon. Aiheuttanut samaa aikaa iloa ja intoa tulevasta, mutta samaa aikaa sellaista kuristavaa tunnetta, joka ei ole tuntunut hyvältä.

" Trust the vibes you get. Energy doesn`t lie. " Pidän paljon tästä sanonnasta, sillä tämä pitää niin hyvin paikkansa. Olen elämässä aina uskonut siihen, että vähän kaikella on tarkoituksensa ja asiat tapahtuvat juuri tietystä syystä. Olen lukemattomia kertoja saanut todistaa tuon lauseen voimakkuuden ja luottanut aina siihen sisältäni kumpuavaan ääneen. Vähän ehkä jopa sellaiseen lievän hulluun spontaanisuuteen. Rohkeuteen kuunnella omaa itseään, päätöstensä takana seisomiseen ja " nyt tehdään eikä meinata! " -  ajattelumalliin. Usein päätökseni on vienyt mut oikeille teille, tuonut mukanaan paljon hyvää, uusia kokemuksia ja uusia tärkeitä ihmisiä.

Monet pitävät mua varmasti hulluna. Tehdä nyt tällainen päätös kahden pienen lapsen äitinä ja taloprojektiin kahliutuneena.

Pidän tätä kuitenkin  mahdollisuutena itselleni katsoa jotain täysin uutta alaa. Nyt jos koskaan koen, että on mahdollisuuteni lähteä kokeilemaan mihin kaikkeen musta oikein onkaan! Sillä mustahan on, vaikka ja mihin! Jokaisesta meistä on!

Vähän siis kuin vahingossa, mutta ei sitten kuitenkaan olen tällä hetkellä kotona lasten kanssa. Ajatus tuntuu kivalta, mutta saa nähdä mitä se todellisuudessa onkaan pitkän tauon jälkeen. Nyt se on ollut parin päivän ajan ( unohdetaan se, että syyskuun piti olla loma ennen uuden työn alkua... ) pyykinpesua, riitojen selvittämistä viiden minuutin välein, petaamattomia sänkyjä, kiireettömiä aamuja, autoleikkejä, kauppaleikkejä, päätöntä säätämistä, leipomista ja miehen suuressa villapaidassa asumista.

Kyllä kaikki järjestyy. En ole yhtään huolissani.

Ja muistakaa yksi asia. Kunnioittakaa itseänne, sillä te olette se jonka kanssa saatte/joudutte elämään koko teidän elämänne. Älkää aliarvioiko itseänne, ammattitaitoanne ja osaamistanne. Ja se tärkein: Älkää antako kenenkään muunkaan tehdä sitä teille! <3

Kuullaan taas, pus!

__

Kommentit (0)

Seuraa 

Siitä se idea sitten lähti. Ihan kamalan suuresta kriisistä ja pohjamudissa rypemisestä. On todella vapauttava tunne kun yht`äkkiä tajuaakin, että on Täysin OK olla sitä mitä on.

Ja siksi kirjoitankin juuri siitä.

Ja vähän myös talomme rakentamisesta, juoksemisesta, lukemisesta ja taivaanrannan maalaamisesta.

Ota yhteyttä:

taysinokblogi@gmail.com

 

Instagram