Meidän naapurin herra, kreikkalainen kesällä eläköityvä lentäjä on iloinen ja hassu mies. Sellainen mies, jonka kanssa pienetkin hetket tekevät hyvälle mielelle ja jättävät hymyn huulille vielä tapaamisten jälkeenkin. Hauska ja hämmästyttävä ja vaikka hän niin hulvaton onkin, en ole varma haluaisinko koskaan kuulla olevani lennolla jossa hän toivottaa matkustajat tervetulleeksi. Tuo hupsu mies nimittäin puhuu niin paljon ettei muista tai pysty tekemään mitään muuta samanaikaisesti.

Mr. Michaelin ääni on matala ja samalla kun hän puhuu hän heittää nopeita kysymyksiä kuuntelijalle, jättäen ehkä noin 2 sekunnin vastaus ajan tuohon nokkelaan arvoitukseen johon hän hetken päästä vastaa itse. Tiedättehän nämä tyypit jotka kysyvät sinulta jotain sellaista mistä sinulla ei voi oikeasti olla pienintä aavistusta, kuten....

” Quess how many dogs we have in Greece?...ööö, arvaan että viisi koiraa....?

” No! We have eight dogs and quess how many of our dogs sleep in our bed?”

....No arvataan vaikka että kaikki?....

”No! Four is sleeping with us...and quess what my wife said about your dog....?”

Tottakai Vicky-vaimoa säälittää meidän pikkukoira pilvenpiirtääjässä, sillä heidän kaikki kahdeksan koiraa saavat kuulemma vapaasti vaeltaa heidän kotonaan ihanassa Kreikassa ja Mr. Michael onkin positiivisen yllättynyt ja iloinen kuullessaan että kyllä meidänkin koira pääsee ulos joka päivä ja vielä monta kertaa!

Ja sitäkin Vicky on kuulemma monesti miettinyt että meidän hauvalle voisi tuoda jotain herkkuja  terveisenä heidän onnellisilta maalaiskoiriltaan. No mietinpä vielä niiden herkkujen vastaanottamista kun pihamme linnutkin ovat yllättäen alkaneet pudota pesistään.

Toisaalta eilinen käytävä kohtaaminen kyllä vahvisti kreikkalaisten naapureidemme eläinrakkautta. Mr. Michaelin ilme nimittäin kirkastui kovasti ja suu aukesi välittömästi kun hän havaitsi että olimme menossa samaan hissiin.

“Hello, how are you, quess what my wife Vicky did today in the pool area?”

No en osaa kyllä yhtään arvata...?

Vicky oli kuulemma salaa syöttänyt pihan pikkulintuja ja Mr.Michaelin pienellä demonstraatiolla ymmärsin että leivän murusia oli tosiaan pienessä etukumarassa salaperäisesti kaivettu takin alta.

“Vicky loooves birds...” ja Vicky itse vahvisti asian vienosti hymyillen, ehkä hieman kiusaantuneena salaisuuden paljastumisesta. Samanaikaisesti Mr. Michael, (huom lentäjä) oli epähuomiossa ja höpötyksen puuskassaan painanut hissin hätänappulaa ja vartijoiden tiedustellessa tilannetta hississä, Mr. Michael oli hieman hämmentynyt vartijan keskeytyksestä ja kuittasi hätänapin painalluksen olleen silkka vahinko.

Ja tähän väliin sain tilaisuuden kertoa omista lintuhuomioistani samalta päivältä, nimittäin linnunpoikasten ennenaikaisen kuoleman jota olin aamupäivällä ihmetellyt yhdessä filippiiniläisen uimavalvojan kanssa. Uimavalvoja epäili varpuslintujen sukuun kuuluvien peippovauvojen pesästä putoamisen johtuvan tämän kevään poikkeuksellisista säistä, tuulista ja sateista. Pieni karvaton, n. kahden sentin mittainen täydellisesti kehittynyt lintusikiö herätti huomioni pihakivetyksellä ja tästä ihmetyksestä ehdin kertoa kreikkalaisille naapureille vain alun kun Mr. Michael huudahti kauhistuneena…

” Vicky, did YOU poisoned the birds?”

Yritin kiireesti kertoa mistä ilmiö mahdollisesti johtui, mutta seuraava hämmennys oli jo päässyt syntymään sillä, hissin saapuessa meidän määränpäähämme, Mr. Michael (huom lentäjä) vaimoineen huomasi että he eivät olleetkaan etukäteen valinneet omaa kerrostaan, joten hissistä ulos ja uudelleen tilaamaan kuljetusta kerrosten välillä. Näin meidän tornin hissit toimivat. Toivotimme hyvät illat ja toivon että he pääsevät illanviettopaikkaansa asti kohtaamatta matkalla kovin monia tuttuja tai puolituttuja!

Kulttuurien kohtaamisia oli tarjolla myös viime sunnuntai-illan konsertissa, arabialaiseen tapaan upean loistokkaassa Emirates Palacessa. Virolaisen kapellimestari Paavo Järven johdolla Pariisin sinfoniaorkesteri tarjosi mielenkiintoisen yhdistelmän tsekkiläisen Smetanan, venäläisen Tsaikovskin ja suomalaisen Sibeliuksen tuotantoa. Illan pääsolisti, armenialainen viuluvirtuoosi Sergey Khachatryan tarjosi kuulijoille henkeäsalpaavan kaunista ja herkkää taiturointia. Todella upeaa kuunneltavaa! Ja paikalliset kultahippukahvit taatelin kera oli tietenkin ihan pakko kokea.

Suomalaisena sääntöfriikkinä sain hetken totutella esityksen aikana liikkuviin, tuleviin ja meneviin ihmisiin. Jopa itse AbuDhabi festivaalien taiteellinen johtaja, upea ja ylväs, nutturapäinen Ms. Hoda al Khamis-Kanoon liihotti paikalle kesken tervetuliaispuheiden ja ilman huolen häivää  kätteli, halasi ja suukotteli yksi kerrallaan lähes kaikki eturivin tärkeät tuttavuudet.

Ja jos naapurin kreikkalainen Mr. Michael puhuu taukoamatta, virolainen kapellimestari Paavo Järvi sen sijaan ei sano sanaakaan ja tekee uskomattoman montaa asiaa samanaikaisesti. Mr. Järvi johtaa nimittäin kokonaista orkesteria ja saa sen jokaisen jäsenen, koneiston osasen, toimimaan ja soimaan haluamallaan tavalla. Tämä mies saa Sibeliuksen musiikin eloon ja luo sen kautta vahvan mielikuvan suomalaisesta luonnosta ja sielunmaisemasta. Ja tämäkin mies saa minut hymyilemään. Tarkkailen lintujen lentoa palmusta toiseen ja hyräilen konsertin encorea, Valse Tristea vielä monta päivää myöhemmin.

Nina

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram