Hoh hoijaa, sitä tämä nyt on. Expat-elämää naurujen ja kyyneleiden kera. Elämää jossa jatkuvalla syötöllä tavataan uusia ihmisiä, tutustutaan, pidetään hauskaa ja sitten vietetäänkin jo läksiäisiä ja yhteisiä viimeisiä hetkiä. On nostettu maljoja, halailtu ja harrastettu. Yhdessä viimeisiä kertoja. Kyyneleitä on valutettu. Lyhyessä ajassa on otettu irti kaikki mahdollinen. Eletty ja käyty asioita läpi pikakelauksella. Välillä syvemmin ja välillä kevyemmin.

Luotan siihen että hyvät asiat eivät tästä maailmasta katoa. He ketkä herättävät  hyviä ajatuksia ja tunteita, heidän luokseen voi aina palata. Tänään viimeksi vietin inspiroivan aamupäivän ihanan naisen luona, jonka maalauksista ja teoksista huokuu tämä koko ihmeellinen maailma. Jotenkin tutun tuntuisia paikkoja ja ajatuksia. Täältä ja kotimaasta. Ja joita voi ihailla lisää täältä. Niinkuin alla olevassa teoksessa, meillä jokaisella on omat ajatuksemme ja tallennetut tiedostomme. Jotkut näkyvissä ja toiset syvällä mielemme sopukoissa, maailman merillä mukana kulkiessamme.

 Tiina Salo-Devries      "Connected" 2016 / "Hidden parts" 2016 / "Stored" 2016                                  

Tammikuussa, ensimmäisessä blogissani tunnustelin elämääni uutena “house wife” tulokkaana, kysellen kokeneemmilta elämänkulusta juuri tässä kaupungissa.  Ja nyt, noin puoli vuotta myöhemmin elelen ja oleilen täällä jo taksikuskia neuvoen. Puolitoista, neljä tai kymmenen vuotta. Ja kaikkea mahdollista. Erilaisia ajanjaksoja ja erilaisia suuntia mistä on tultu ja mihin ollaan menossa. Ihmisiä ja perheitä seilaa ja kulkee näillä maailman merillä ja me täällä muiden mukana. Tavarat kulkevat konteissa ja muistot mielessä. Ja vaikka usein toistuva kysymys kuuluu ”Kuinka kauan TE olette vielä täällä?, ei sitä kukaan näytä tarkasti tietävän. Kaikki riippuu niin monista eri asioista. Olosuhteista. Taloudesta. Rakkaudesta lajiin. Aika nostaa kytkintä muuten vaan. “Aikansa kutakin”, kai tulee itsekin välillä tokaistua.

Vastauksia ja päätöksiä janoava suomalainen ajatuksenkulkuni on väistämättä muuttunut. Jo näin lyhyessä ajassa. Kevään aikana väkisinkin tarttunut lausahdus “insallah” pulpahtaa suusta jo aika luontevasti. Eikä vain lausahdus, vaan myös sen oikea merkitys. Täällä asiat tapahtuvat jos ja kun “jumala suo”. Aikanaan Espanjassa opittu,hieman maallisempi  “manana” lupasi sentään jotain, huomiselle tai ylihuomiselle. Ehkä.

Täällä tapahtuu jos on tapahtuakseen. Ei koskaan tai hyvinkin nopeasti.

Jotain erityisen tarkkaa täällä on kuitenkin tällä viikolla tapahtunut, sillä virallisen kuu-havainto-komitean sunnuntai iltana havaitsema, oikealle pullistuva kuunsirppi merkitsi Ramadanin, muslimien pyhän kuukauden aloitusta kesäkuun 6.lle päivälle. Islamilaisen kalenterin, kuun kiertoon siis perustuvan ajanlaskun mukaan, yhdeksäs kuukausi on pyhä ja paastolle pyhitetty. Pyhitetty myös hyville teoille ja ajatuksille. Vähempiosaisten auttamiselle. Yhdessäololle, perheille ja joka iltaisille illallisille, Iftareille. Ramadanista lisää voit lukea myös ystäväni Annan blogista.

Pyhä kuukausi lyhentää koulu-ja työpäivien pituutta. Kahviloiden ja ravintoloiden aukioloaikoja. Purkan mäyhääminen, juominen ja syöminen yleisillä paikoilla on nyt unohdettava. Ja jos “ei-muslimien” pukeutumiskoodit on täällä aikojen kuluessa aika reippaasti vapautuneet, niin Ramadanin aikana suosituksia vedetään vähän takaisin päin.  Ja itseasiassa se tuntuu hyvinkin luonnolliselta. Ihan vaan kuumana porottavan auringonkin kannalta hieman peittävämpi asu ei todellakaan ole huono idea.  Näissä lämpötiloissa ei paljon kannata itseään käristää. Ystävällinen, täysissä pukeissa oleva  nainen tokaisi ohimennessään meille pihalla bikineissä aikaamme viettäville että,  “D-vitamin is good in the morning, but after 12 o’clock the sun is dangerous!”

Mutta nyt on siis Ramadan ja ihan silkasta uteliaisuudesta ajattelin elää ainakin yhden päivän siihen liittyvien ohjeiden mukaisesti. Ihan vain että tietäisin mitä mielenkiintoista päässäni paaston aikana liikkuu. Tavoitteena on olla syömättä ja juomatta auringon noususta aina laskuun asti. Ajattelematta jääkaapin oven avaamista tai viileän veden hörppimistä. Kokeilen ehkä huomenna. Tai ylihuomenna. Vaikka eihän yhdessä päivässä pitäisi olla ongelmaa, sen verran hyvin olen kerännyt vararavintoa lähiaikoina. Vaikka rajultahan se äkkiseltään kuulostaa, varsinkin juomattomuus näillä keleillä. Että lukisin aamu-uutiset ilman kahvia ja jogurttia? Vaikka toisaalta voinhan herätä syömään jo klo 04.00 ja pistää sen jälkeen pään takaisin tyynyyn. Piilotan taatelit ja hedelmät. Ja laitan kädet korville kun koira lipsuttaa vesikupilla.

Viime perjantain hulvaton brunssi isolla porukalla ja pitkällä kaavalla vaihtui heti lauantaina kevyempään avocado-salaattiin Dubai Marinassa. Lapsen tämän kevään viimeiset uimakisat käytiin kunnialla hoitamassa Dubain Hamdan Sport complexissa. Kohta on aika pakata pikkukoira pehmokassiin ja lentää kesäksi Suomeen. Koirankuljetukseen liittyvästä byrokratiasta ja asianhaaroista myöhemmin lisää, kun asiat on varmasti sujunut niinkuin tällä hetkellä oletan niiden sujuvan. Nyt vielä muutama päivä tunteikkaita hetkiä  ja hyvän jatkon toivotuksia.

Maa al salama

Go with peace

Nähdään taas

Nina

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram