En tosiaan ajatellut tehdä itsestäni sen suurempaa sankaria yhdestä kokonaisesta paastopäivästä, mutta pikkuisen täytyy kehua että eihän se tehnyt tiukkaakaan. Emiraatti ystäväni kannusti minua kokeilemaan paastoa pienissä erissä ja ennen Suomi-lomaa ehdin juuri sopivasti kokeilla yhden päivän aidossa ympäristössä. Voihan sitä moni ihmetellä ja kummastella että miksi joku päättää olla syömättä ja juomatta noin äkkiseltään. Kun ei ole edes pakko. Mutta minäpä kysyn että miksipä ei?

Viime viikonloppuna laitoin siis herätyskellon soimaan klo 04.00. Nousin ylös, laitoin villasukat jalkaan ja hipsin keittiöön. Pistin kanamunat  kiehumaan, pilkoin hedelmät ja sekoitin inkivääriä jogurttiannokseen. Kääräisin juustoa ja paprikaa ohuen, täysvilja chapatin väliin ja puristin tuoremehua. Aamukahvia join vain puoli kuppia sen nestettä poistavan vaikutuksen vuoksi. Ja sitten takaisin nukkumaan.

Söin paastopäiväni aamuaterian eli “suhoorin” hiljaisuuden ja omien ajatusten parissa, mutta en yksin.  Asuntomme pikkuruisessa keittiössä pystyy nimittäin helposti  harrastamaan tavaksi tullutta huviamme, naapuri torneihin kiikarointia. Monet muutkin näyttivät olevan hereillä. Tai oikeastaan vielä valveilla ja kohta vasta nukkumaan menossa. Ramadanin aikainen vuorokausirytmi on toisille aivan omanlainen. Kauppakeskukset ja jopa jostain kumman syystä meille tuttu osoite, autokorjaamo, saattaa tässä kuussa pitää oviaan auki päivä aikojen lisäksi myös yöllä, klo 21-02.00 välillä. 

Näillä eväillä nukuinkin sitten aamu puoli kymmeneen. Heti herättyäni laskin, että saisin odotella seuraavaa syötävää tai juotavaa 9 ja ½ tuntia. Eli nyt kannattaisi elellä säästöliekillä. Ei että olisin pelännyt totaalista sammahtamista, vaan ihan siitä ilosta että vietin paastopäivää. En luonnollisesti voinut lähteä koiran kanssa kävelylle enkä astua keittiöön. Ulkona oli ihan liian kuuma ja keittiössä ihan liian paljon syötävää. Olisi parempi vain hissutella ja lueskella. Ihan rauhassa oleskella  ja säästellä voimia. En langennut miehen ehdottamiin pikkusuolaisiin, enkä välittänyt hänen huokailuistaan minulle kuuluvien tehtävien äärellä. Päätös mikä päätös! Paasto pitää!

 Välttelin janoisuutta aiheuttavia toimintoja ja liikuin tarkoituksella vähän hitaammalla vaihteella. Ei ongelmia kunnes iltapäivällä lapseni muistutti minua että paastoni kestäisi vielä noin viisi tuntia. Kieli ja suu olivat jo kohtalaisen kuivat ja tyttäreni oli saanut jostain nerokkaan vinkin että huulten nuoleminen voisi auttaa. Ja uskomatonta kyllä! Syljeneritys kostutti suun ja taas pystyin ajattelemaan jotain muuta kuin vettä. Sehän se oli se perimmäinen tarkoitus. Keskittyä olennaiseen. Miettiä ja pohtia. Myötäelää vähempiosaisten puolesta. Ajatella jotain muuta kuin näitä jokapäiväisiä.

Mutta mitä muuta päässäni sitten pyöri sen lisäksi että olisin halunnut kostuttaa suuta muutenkin kuin vain huulia nuolemalla. Ainakin sen huomasin, että vaikka olen tottunut kohtalaisen tasaiseen ruokarytmiin ja ateriointiin noin 3-4 h välein, niin vähemmälläkin näyttäisi pärjäävän. Veren sokeripitoisuuden lasku aiheutti kylläkin pientä kärsimättömyyttä ruokakaupassa, mutta muuten rauhallinen oleskelu ja hissuttelu tuotti tulosta ja ajatukset pysyivät oikeinkin terävinä. Viimeiset kaksi tuntia kuluivat lueskellessa ja auringon laskua odotellessa. Onneksi täällä sitä ei tarvitse liian kauan odotella.

Näillä leveyspiireillä jo klo 19.13 suurmoskeijan pihalta kuuluvat tykinlaukaukset ilmoittavat oikean ajankohdan jolloin on aika aloittaa Iftar-ruokailu. Aika hörppäistä hieman vettä tai jogurttijuomaa ja mutustella muutama taateli. Vatsanpohjalle vähän keittoa ja sitten pikkuhiljaa hitaasti kypsytettyjä lihoja, riisiä, kasviksia ja kymmeniä erilaisia salaatteja ja lisukkeita. Riippuen keittiöstä. Tällä kertaa valitsimme arabialaisen ja kansainvälisen menun yhdistelmän.

Mitään suurta en paastopäiväni aikana keksinyt, mutta jotain hetkellistä viisastumista oli ilmassa. Luulisin. Aistien terävöitymistä? Hetkeen keskittymistä? Erilaisten tapojen ymmärrystä?

Se on kuitenkin varmaa, että en muista milloin vesi olisi maistunut niin taivaallisen ihanalta ja taatelit mehukkailta. Jokainen kanuunanlaukausten jälkeinen suupala tuntui jotenkin erityisen herkulliselta ja täyteläiseltä. Ja vaikka pöydät taas kerran notkuivat, onnistuin helposti välttämään tyypillisen ähkyyntymisen tämän kaiken runsauden edessä.

Seuraavalla kerralla voisin paastota ehkä kaksi päivää? Ehtisinkö vielä tänä vuonna, ennen heinäkuun kuudetta, ennen Ramadanin loppua?

No katsotaan. Voi olla että paastokokeilut jäivät nyt toistaiseksi tähän, sillä nyt on vähän toisenlaista. Aistit on tosi terävinä muutenkin.

Kaikki lapset kasassa. Ruohon tuoksu ja uudet potut. Olen Suomessa!!!!

Aurinkoa

Nina

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Utelias

Löysin blogisi vahingossa, selatessani Me naisten nettisivuja. Uppouduin teksteihin täysin, sekä kuvat valloittivat minut. On mielenkiintoista lukea erilaisesta kulttuurista ja elämästä ulkomailla. Tarinoista välittyy innostus ja ilo asua uudessa ympäristössä. Olet hienosti kirjoittanut, huumorilla maustettuna arkisista asioista, joista välittyy jopa lukijalle aidosti tuoksut ja maut.

Toivottavasti jatkoa seuraa!

SunTowerLife
Liittynyt28.1.2016

Kiitos paljon viestistäsi! Ihanaa kuulla että kirjoitukseni viihdyttävät ja kyllä vaan, jatkoa on tulossa:). 

Aurinkoista kesää sinulle!

Nina

Nina

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram