Olin jo keväällä päättänyt että kun pääsen Abu Dhabista Suomeen kesälomalle, niin ainakin yksi juttu on ihan pakko mahduttaa aikatauluun. Ja nyt se on tehty. Nimittäin vierailu Majan ja Anna-Liisan luona Ruotsissa.

Olen ainut lapsi ja ehkä siksi niin kiinnostunut sisarusten välisistä suhteista. Ehkä myös siksi olen “adoptoinut” yhden pikku serkuistani siskokseni, koska välimme ovat juuri sellaiset joiden sisarusten välisten suhteiden kuvittelen parhaimmillaan olevan. Että voi höpötellä tietenkin ihan mistä vaan ja pitää hauskaa. Itkeä ja nauraa. Voi luottaa toiseen ja avautua ihan reilusti. Vähän niinkuin huippuystävä mutta vielä enemmän. Meitä yhdistää yhteiseen sukuun kuuluminen ja yhteisen suvun tunteminen. Halusimmepa tai emme, meitä yhdistää yhteisen historian jakaminen jo paljon ennen omaa syntymäämme.

Isäni puoleinen suku on jo 50-luvulta alkaen asettunut Suomen lisäksi myös Ruotsiin ja Ahvenanmaalle. Isän äiti, famu, kasvoi kymmenpäisessä katraassa ja tästä 1910-20 luvuilla syntyneestä sisaruskaartista elossa on vielä kaksi reipasta isotätiä, Maja ja Anna-Liisa. Oman famun kaipuuseen ja hänen tarinoiden kuulemiseen liittyen oli nyt lähdettävä Ruotsiin. Ei muuta kuin siskon kanssa reput selkään ja Tukholman kautta Fagerstaan ruotsalaisen pikkuserkun perheen luokse täysihoitoon.

Sisaruus voi olla sitä että 95- ja 91-vuotiaana asutaan samassa vanhainkodissa, eri kerroksissa. Voidaan tavata jos huvittaa tai vain soitella toisillemme.  Sisaruus voi olla sitä että vaikka toisen pää on vanhuuttaan päättänyt asettua hieman kallelleen ja toisen selkä vahvaan etukumaraan,niin silti voidaan yrittää halata. Tasapaino voi vähän heittää ja kuulokaan ei ihan aina ole myötä, mutta vierekkäin voi olla kiva vain olla ja ihmetellä.

Muistin pettäessä, sisaruutta voi olla hissiseikkailu pyörätuolilla ja rollaattorilla retki vanhainkodin käytävillä tai iltapäiväkaffet ulkona, säistä piittaamatta. Pieni tuuli eikä ajoittainen auringon porotus tunnu häiritsevän, kun sisaruksille on saapunut vieraita Suomesta asti. Ja siinä me sitten olimme kaikki yhdessä. Kaksi yli 90v. isotätiä ja kolme heidän sisarustensa lastenlasta.

Kahvia, keksejä ja punssileivoksia. Ja se tuttu huumori. Sisaruutta voi olla se että samanlaiset vitsit, skoijaukset ja huumori kestää iästä huolimatta. Se voi naurattaa aika paljon että punssileivos  juuttuu ylähuulen alle tai että lapsuudessa opitusta runosta tulee koko iltapäivän hokema. Sisarelle ja muillekkin ympärillä oleville voi myös kovaan ääneen lällätellä jos he eivät Ruotsissa vietettyjen vuosien jälkeen enää osaa suomea. Tai vaikka vähän testata että osaako? - “Mitä sä muija höpiset!?” voi 96v. sisko huudahtaa toisellensa vaikka kesken kahvittelun.

Ikä voi tehdä muistille kepposia mutta tällä 95-vuotiaalla suomen kieli aktivoitui lähes heti meidät nähdessään. Runoja, sananparsia ja hokemia. Ja pieni lällättely laulu kaikille ympärille oleville ja vanhainkodin asukeille “ Noi toiset ei ymmärrä suomea….noi toiset ei ymmärrä suomea…” käynnistyi vierailumme aikana.

Tuliaisiksi tuomamme liköörikonvehdit olivat selvästikin mieleisiä. Kumpikin vahti tarkasti omaa rasiaa ja tunnelma yltyi hetkellisesti lähes hulvattomaksi. Toisen mielessä konvehtirasia muuntautui kokonaiseksi punssi pulloksi.

Maja: “ Vet du Anna-Lisa vad kommer vi att görä på kvällen?” “Vi ska supa och göra staden osäker”!

Anna-Lisa : “ Juu-u, jag tror att jag börjar dansa redan nu. Till mig det räcker att det står “likör!”

Sisaruus voi olla sitä että vanhat “hurjat ajat” tulevat kummankin mieleen samanaikaisesti. Tanssia ja hurvittelua. Ajatuksissa nämä yli 90-vuotiaat sisarukset olivat hetken aikaa nuoria ja vetreitä. Hetken aikaa laittamassa koko kaupungin sekaisin.

Vaikeinta oli hyvästellä ja vastata kysymykseen että milloin tulisimme taas uudestaan.

Kotimatkalla Suomeen vietimme iloisen mutta vähän mietteliään päivän Tukholmassa. Wanhassa kaupungissa kaffet ja herkut ja keskustassa sukulaistyttöämme tapaamassa “Sally&systrar”- vegeravintolassa. Taas kerran Ruotsi näytti parhaat puolensa. Iloisen ja välittömän, niin rakastettavan ja ystävällisen ilmapiirinsä. Mietin ja muistelen iso-tätien ilmeitä ja sanoja.

Milloin taas tavataan?

Vaikea vastata, mutta ajatuksissani tulen olemaan tuossa iltapäivässä vielä uudestaan ja uudestaan.

Nina

 

 

 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram