Me tehtiin se, vaikka etukäteen jännitti ja mietitytti aika lailla. Lennettiin koiran kanssa matkustamossa, Arabian niemimaalta Keski-Euroopan kautta aina Helsinkiin asti. Kaksi lentoa, välietappi Amsterdamissa ja kokonaisaika kodista kotiin yhteensä 17 tuntia. Koiran kantokassi lattialla, jalkojen välissä, economy-matkustamossa, tilaihmeessä jossa ilman koiraakin saa asetella jalkoja ja kankkuja moneen kertaan. Vinkki vastaavaa suunnitteleville. Varaa yölento, se kannattaa. Kaiken rimpuilun ja sätkimisen jälkeen koira rauhoittui välittömästi moottoreiden käynnistyessä ja oli lähes aloillaan koko seitsemäntuntisen lennon ajan. Paitsi ihan lopuksi. Viimeinen lentotunti kului toinen käsi kassin sisällä koiraa rapsuttaen ja toisella kädellä lentokone aamupalan kanssa taiteillen. Toinen vinkki. Jos mahdollista, älä matkusta yksin. Tarvitset vieruskaverin apuja näppärien tarjoiluastioiden ja folioiden avaamiseen ja  aamupala munakkaan ja kahvin särpimiseen. Yksi kätisenä siis. Vasta viimeisen lentotunnin aikana kanssamatkustajien yllättyneet  huudahdukset ja päiden kuikkimiset meidän suuntaan alkoivat lisääntyä.

“There is a dog in a plane?” Siihen asti olimme onnistuneet olemaan aika hiljaisia.

Kun syksyllä aloitin selvittelemään koiran vientiä Suomesta Arabiemiraatteihin, sain nopeasti todeta että vaihtoehtoja ei olisi kovinkaan montaa. Oikeastaan vain kaksi. Joko lentää koiran kanssa ensin esim. Keski-Eurooppaan ja hankkia sieltä eläinten kuljetuksiin erikoistuneen kuljetusfirman avut. Tai toinen vaihtoehto, johon päädyimme. Ottaa kuljetusfirman tarjoamat eläinten kuljetuksiin erikoistuneet rahtipalvelut jo Helsinki-Vantaan lentokentältä. Hinnasta huolimatta. Vaikka koira on pieni, nousivat rahtikulut pilviin kaikkine palveluineen. Rahasta en varsinaisesti välitä puhua, mutta tiedän, olisihan sillä summalla voinut tehdä aika paljon muutakin kivaa. Mutta perheenjäsen kuitenkin. Mitä ihmeen muita vaihtoehtoja oli edes olemassa? En keksinyt syksyllä enkä tänä keväänä. Tiedän kyllä että esim. Abu Dhabissa monet koiranomistajat käyttävät kennelien tai  kodinhoitajien palveluita kesälomien aikana. Meillä haukku kulkee toistaiseksi mukana ja niin se nyt on. Ei siitäkään sen enempää.

Se että EU-alueelta poistuttaessa ja sinne takaisin palattaessa vaadittiin papereita ja leimoja  niinkin paljon, tuli pienenä yllätyksenä Vastaanottava maa saa asettaa omat sääntönsä ja tässä tapauksessa koiraa ei ollut luvallista tuoda Arabiemiraattien rajojen sisäpuolelle laillisesti millään muulla tavoin kuin rahtina. Kuljettavan firman nettisivujen selailu antoi kyllä lohtua ja vastinetta tililtä lähteville rahoille. Tämä firma pystyisi hoitamaan minkä tahansa eläimen siirron, tiikerin, hevosen,harvinaisen kalan tai sitten vaikka meidän pikkukoiran. He vakuuttavat huolehtivansa eläimistä ihan asiantuntijoiden voimin. Uskottavahan se on. Ei muuta kuin oikean kokoisen kuljetuslaatikon hankintaan ja kunnallisen eläinlääkärin puheille. Yksityisen eläinlääkärin valtuudet eivät pelkästään riitä leimaamaan lentämiseen vaadittavia terveystodistuksia ja passiin merkittyjä rokotuksia. Tietyt rokotukset, niiden vahvistukset, laatikon tilaus eläinkaupasta ja viimein lennon varaus hoituivat yksi kerrallaan, asiansa osaavien ihmisten avulla. Jokainen asianhaara oli omalta osaltaan yhtä tärkeä ja kriittinen. Minua neuvottiin ja vinkattiin. Varoitettiin myös erityisen tarkasta syynistä vastaanottavan maan suhteen.

Joulukuun 18. päivänä, sydän jäädytettynä jätin koiran Helsinki-Vantaan rahtikylään ja lähetin viestin miehelleni Abu Dhabiin. Sinne jäi. Haukkuen ja perään katsoen. Noin puolentoista vuorokauden mittaisen reissun aikana en voinut muuta kuin seurata lentojen kulkua reaaliaikaisesta lentotutkasta ja toivoa että kuljetusfirmasta ei tulisi soittoa. Rahtireittinä Helsinki - yö Frankfurtissa eläinterminaalissa -Dubai. Vain komplikaatioiden esiintyessä minuun otettaisiin yhteyttä. Mietin lapseni sanoja ja pohdintoja: “Äiti, mitä jos se menee sekaisin? Mitä jos siitä jää sille ikuinen vaurio?”. No soittoa ei tullut ja koira saapui Dubaihin väsyneenä mutta hyvässä kunnossa. Mies ja molemmat tyttömme olivat haukkua vastassa.

Kuljetuslaatikon päälle oli liimattu tarra: “ I had a great time in Frankfurt Animal Lounge”. Kaikki meni hienosti. Turhaan jännitin.

Eli sinnepäin rahtina ja nyt viime viikolla Suomeen matkustamossa. Ja mikä parasta, tämän matkustamokyydin hinta on vain murto-osa arvokkaasta rahtikyydityksestä. Meillä on nyt  onnistuneet kokemukset molempiin suuntiin lentämisestä koiran kanssa välillä FIN-UAE-FIN.

Suosittelen tarkkuutta ja erityistä huomiointia ajankohtaisten säännösten ja vaatimusten selvittämiseen. Ajoissa ! 

- Tarkista molempien maiden lähetystöjen sekä Eviran ja MOEV:in tuoreimmat ohjeistukset.

- Suomessa tarvitset kunnallisen eläinlääkärin neuvot ja avut!

- UAE:ssa tarvitset sekä kunnallisen että yksityisen eläinlääkärin neuvot ja avut!

Nämä kaikki kun huomioi, homma hoituu kuin itsestään.

Jälkikäteen ajateltuna, takaisintulo reissun vaikein osio oli varmastikin koiran saaminen kantokassin sisään. Ajatuksena oli tehdä tuo kassiin sujautus vähän niinkuin ohimennen. Mahdollisimman myöhäisessä vaiheessa ja vasta sitten kun oli ihan pakko. Juuri  ennen koneeseen astumista.

Loppujen lopuksi teimme tuon sujautuksen kahden ihmisen voimin, kyykyssä lattiatasolla pienen ja vahvan koiran ympärillä. Mikään kaunis pyyntö tai käsky, “Ole hyvä ja mene kassiin” tai “NYT kassiin”...tai mikään muukaan sanallinen neuvo ei toiminut. Tämä oli nyt hoidettava päättäväisesti ja lempeästi, ns. niska-takalisto otteella. Miten viisikiloinen koira voi hetkessä saada sellaiset voima ja nopeus ominaisuudet? Liukas ja hankala käsitellä kuin saippuapala. Toinen meistä työnsi koiran pääedellä kassiin ja toinen veti vetoketjun kiinni mahdollisimman nopeasti. Koira levitti kaikki raajat ja kynnet, pakitti ja jarrutti ja viimein kassin sisällä käännähti salaman nopeasti työntäen suipon kuononsa vetoketju aukosta. Kassi syliin ja hyssyttelyt. Ei ollut kivaa. Kunnes mamman käsi työntyi kassin sisälle ja rapsutti ja rapsutti kunnes koneen moottorit käynnistyivät.

Nyt noista viimeisimmistä lennoista on vierähtänyt jo runsas viikko ja lentomatkailu koiran kanssa on hetken aikaa pelkkä muisto vain. Hyvin sujunut ja onnistunut muisto.Kesän koira jahtaa kärpäsiä ja teutaroi omalla pihalla. Kiehnää etanoissa. Ei paljon mieti lentoaikatauluja. Eikä onneksi osaa stressata tulevaa lentoa kesän lopulla. Sellaista voi olla expat-koiran elämä.

Hauskaa juhannusta

Nina

p.s Hyödyllisiä linkkejä koiran kanssa matkustettaessa

http://www.travelcargo.fi/fi/elainkuljetus/

https://www.klm.com/travel/fi_fi/prepare_for_travel/travel_planning/pets...

https://www.evira.fi/elaimet/tuonti-ja-vienti/

http://www.moccae.gov.ae/en/our-services/animal-wealth/permits/importing...

http://www.finland.ae/public/default.aspx?culture=fi-FI&contentlan=1

http://www.uae-embassy.ae/Embassies/se/Content/5433

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram