Kaikki loppuu aikanaan, niin myös Uuteen Seelantiin suuntautunut matkani. Matkaa ennen odotin ja odotin, laskin öitä ja keräilin mukaan lähteviä tavaroita. Pinoja ja muistilappuja. Sitten olin vihdoin matkalla, tyttäreni Toyota Corsalla enkä laskenut yhtään mitään. Ehkä vähän budjetissa pysymistä, mutta nautin ja elin hetkessä. Kunnes päivät alkoivat salakavalasti vähenemään ja ymmärsin vetää happea kitusiin vieläkin syvemmin. Vuorten ja merten tuoksua. Niinkuin viimeistä päivää. Aloin tarkkailemaan ympäristöä ja paikkoja erityisellä tavalla. Miten lampaat liikkuvat laumoissa tai pilvet muodostavat pitkiä valkoisia pötköjä. Miten uusi-seelantilaiset taitavat enemmän kuin tavanomaisen small-talkin.

Loppureissusta joutuu toteamaan että muutaman päivän päästä mikään ei olisikaan itsestäänselvää. Että olin viimeistä kertaa juuri sillä rannalla, keräilemässä ja pinoamassa sinne muistoksi jääviä kivipaasia. Yhtäkkiä syötkin viimeistä illallista. Siemailet viimeistä kertaa paikallista viiniä paikalliseen hintaan. Jännität vielä yhden rugby-ottelun TV:n välityksellä. Ennen nukkumaan menoa vielä kerran tarkistat että sähköpatja on varmasti pois päältä.  Sitten onkin jo aika hypätä lentokenttätaksiin ja vastata kuskin ystävälliseen keskusteluun. Kertoa ties monennen kerran lyhyt historiikki tänne asti tulon syistä ja reissun kestosta. Finlandiasta asti totta vie. Otsa kiinni taksin ikkunassa yritin painaa ohikiitävät maisemat tarkasti muistiin. Väreilevän järven pinnan Lumihuippuiset vuoret. Koiran kanssa pyöräilevän miehen. Koulupuvuissa, jopa shortseissa talviaikaan kulkevat lapset. Helikopterin kodikas ääni taivaalla. Aurinko paistoi niin että jouduin siristämään silmiä ja mietin salaa kuinka onnellinen on tuo nainen joka ripustelee pyykkejä tuolla parvekkeella. Onnellisia kaikki kun saavat asua täällä. Viehättävässä alppikaupungissa vuorten ympäröimänä.

Roadtripin jälkeiset päivät Queenstownissa kruunasivat koko reissun. Ihanat päivät ehkä yhdessä kauneimmista kaupungeista joissa olen koskaan käynyt.  Kaupunki joka jäi syvälle sykkyrälle sydämeen. Ihanaksi voimavaraksi ja ajatusten ankkuriksi. “ No worries, no worries at all! ”. Erityisen ystävällistä ja hyväntuulista kansaa, ei voi muuta sanoa. Hyvillä mielin halasin kaupunkiin jäävää lastani, nousin koneeseen ja näppäsin tällä erää viimeisen kuvan tästä maasta. Oranssinpunaisen auringonlaskun, joka sekään ei jättänyt kylmäksi.

Sitten kiepaus kodin kautta seuraavaan. Kuumaan ja kosteaan, lähes 50 asteiseen Abu Dhabiin jossa meneillään oleva Ramadan kuukausi loi ilmoille  juhlavaa tunnelmaa kaikkine hienoine koristeineen ja iftar-illallisineen. Muutama päivä ihania koti-iltoja, asioidenhoitoa, “heippa nähdään kesän jälkeen” treffejä ja uusien pinojen kasaamista. Rakkaat levällään eri aikavyöhykkeillä, totaalisen erilaisissa kulttuureissa. Yksi siellä, toinen tässä ja kolmannen luokse lähdössä. Lähdössä omaan Pohjolan kotiin, jonka pieniä kesäpuuhia on jo suunniteltu. Tarkoituksella siirretty ajatukset seuraavaan.

Onneahan tämä on, sitä ei käy kieltäminen. Vaikka joskus toivoisinkin koko pesueen olevan ihan vähän lähempänä.

Ramadan kareem - Happy Ramadan

Nina

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram