Arki voi olla aika mukavan värikästä ja kumpuilevaa kun poikkeaa sellaisille sivupoluille joista aikaisemmin ei tiennyt yhtikäs mitään. Niinkuin yksi ystäväni kerran totesi minun olevan aika taipuisa, niin sitä todella. Mieluummin sitä kuin kaavoihin kangistunut. Tarvittaessa taipuisa ja notkea muuttamaan ammatti-identiteettiä. Senhän voisi lisätä vaikka CV:hen. Ja tähän pieni tarkennus, että kukin tyylillään. Kotirouvana olo on ollut yhtä ihanuutta ja ajan nautinnollista törsäystä suorastaan. Leppoistakin leppoisampaa oman ajan hallintaa sekä perheeni ja itseni hemmottelua. Mutta myös sitä ehdottoman tärkeää, täällä olemisen mahdollistamista ja asioiden hoitoa. Etätöitä ja expat elämää. Monenlaisia ratkaisuja elää tätä elämää.

Mutta silti. Mikä lie synnynnäinen ja sisäänrakennettu tarve mennä töihin. Pakata työlaukku ja silittää työvaatteet. Edellisenä iltana on kiva kokata lounasherkut eväsrasiaan  ja laittaa kello soimaan 5.45. Aamutoimien jälkeen onkin hauskaa astua hissiin ja arvuutella mihin kukakin on suuntaamassa. Taksijonossa minäkin näytän työläiseltä enkä paljastu aamupäivän melontaharrastukseen suuntaavalta. 

Ulkomailta tulleena työnhakijana työnhaku ja työnsaanti voi täällä  olla aikamoinen prosessi. Vaatimuksia riittää. Vaaditaan papereita, todistuksia, lupia. Käännöksiä arabiaksi, poliisin leimoja ja tottakai mieheni kaikki mahdolliset dokumentit. Rouvan omat referenssit ei nyt riitä. Ja sitten se isompi asia! Ammattitaitoa ja koulutusta vastaavan työn sisältö, työaika ja palkkaus. Ne kaikki tai jokin niistä voivat Suomesta tulleelle näyttäytyä aika ylivoimaisen erilaiselta kuin mihin on tähänastisen elämän aikana tottunut.

Vaikka kuinka verovapaata tuloa, niin miltä kuulostaisi esim. siivoojien, palvelusväen, rakennusmiesten tai vaikkapa vartioiden 10-12 h työpäivät kuutena päivänä viikossa muutaman satasen palkalla (euroina). Onneksi sentään asunnon, terveydenhuollon ja lentolippujen kera. Tai taksikuskien työaika. 12 h työtä ja 12h lepoa. Joka päivä. Paitsi yhden kuukauden ajan jolloin heillä on vihdoin mahdollisuus vuosilomaan omassa kotimaassaan. Tapaamaan perhettään ja lapsiaan joille he lähettävät palkastaan joka kuukausi kelpo osan. Jotta lapset saisivat käydä koulua. Paremman tulevaisuuden takia.

Viime viikkoina olen pohtinut vapaa-ajan ja työstä maksettavan korvauksen suhdetta toisiinsa. Johtuen synnyinmaastani, olen tottunut maailman lyhyimpiin työaikoihin ja pisimpiin loma aikoihin. Ammattiliittojen aikaansaamia etuoikeuksia, joista ääneen puhuminen saattaa joissain yhteyksissä kuulostaa uskomattomalta. Pilalle hemmotellulta suorastaan. Varsinkin uudessa työpaikassani jossa olen saanut tutustua useaan erittäin ahkeraan ja työteliääseen naiseen, joista jokainen heistä tekee viikon aikana reilusti enemmän työtunteja kuin minä. Reilusti pienemmällä palkkapussilla kuin minä. Elävät erossa pienistä, isovanhempien hoivissa olevista lapsistaan. Tällä hetkellä jokainen heistä odottaa kesää ja todellakin ansaittua vuosilomaansa Filippiineillä.

Erilaisista yrityksistäni huolimatta en onnistunut löytämään itselleni sopivaa paikkaa. Kunnes tuli päivä jolloin minuun otettiin yhteyttä ja löysin itseni työhaastattelusta jostain ihan muualta kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Työni päiväkodissa, 2-3 vuotiaiden opettajana on tehnyt minusta entistä taipuisamman. Ammatillisesti. Liikunta varhaiskasvatuksen välineenä oli aikaisemminkin tuttua, mutta nyt saan oppia pienen ihmisen aivoitusta vähän syvemmin. Ruokailu, vessa ja nukkumistottumukset on jokaisella omanlaisensa ja omien lasten vastaava aika on lähiaikoina hauskasti pulpahdellut ajatuksiini. Nyt lauletaan, leikitään, sylitellään ja halitaan. Reiden ympärilläni roikkuu tahmaisia käsiä ja lattioilta löydän erinnäisiä eritteitä ja ylläreitä. Kimeät kiljahdukset ja maailman hurmaavimmat hymyt kuuluvat nyt jokaiseen työpäivääni. Kuudentoista lapsen ja kahden avustajan kanssa 7 tuntiset työpäiväni kuluvat vauhdilla. Piippolan vaarilla oli talo ja monet muut lasten laulut sujuvat pikkuhiljaa myös englanniksi.

Old MacDonald had a farm, E-I-E-I-O (ii-ai-ii-ai-ou) !

 

Aurinkoa

Nina

Ensimmäinen kuva Kipinä nurseryn sivuilta http://kipinakids.com

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram