Kun kesäkuussa lähdin UAE:sta maassa vietettiin Ramadania, ja nyt kun palasin, käsillä oli muslimien toinen pääjuhla Eid al-Adha. Ja se tarkoittaa lomaa ja perheen yhteistä aikaa. Sen lisäksi että aamut on lomalla ihanan leppoisia niin nyt oli myös aikaa lähteä katsastamaan Arabian Norjaksikin kutsuttua Omanin pohjoiskärkeä ja sieltä löytyviä kauniita vuonoja. Keväällähän me käytiin Omanin itärannnalla ja sen pääkaupungissa Muscatissa. Tästä pääsee lukemaan edellisestä reissustamme.

Tuttuun tapaan herätys klo 03.00 ja matkaan reilusti ennen auringon nousua. Tätä voin ehdottomasti suositella kaikille, sillä lähes tyhjillä teillä ja aamu-unisilla rajatarkastusasemilla matka taittuu niin paljon jouhevammin. Toista oli sitten paluumatkalla,illansuussa, kun rajaa ylittäviä ja moottoriteillä kulkevia oli jo suurkaupunkien malliin. Raja-asemien toiminta oli verkkaista, mutta loppujen lopuksi oikeinkin toimivaa. Joka tapauksessa, näihin passintarkastus ja lomakkeiden täyttö toimintoihin kannattaa varata aikaa ainakin puolesta tunnista tuntiin.

Aikaisin kun lähdettiin niin aikaisin oltiin myös perillä. Abu Dhabista Dubain ohi Sharajahiin ja Ras Al Khaimanin rannikkoa pitkin kohti pohjoista. Vuoria ja pikkukyliä. Omanin puolella teillä ja kaduilla vaeltelevia mustia, ruskeita ja valkoisia vuohia. Kaukaa katsottuna erehdyttävästi kuin kulkukoiria. Mitä lähemmäksi niemen pohjoisinta kärkeä ajettiin, sitä hienommaksi maisemat muuttuivat. Kirkkaan sininen auringossa välkehtivä meri, jyrkästi suoraan tien vierestä nousevat kalliovuoret ja vaihtelevat korkeuserot. Meren pinnasta korkealle vuoren huipulle ja takaisin alas mutkittelevia, mutta ihan kelpo kunnossa olevia asfalttiteitä. Henkeäsalpaavan ajomatkan päätteeksi löysimme määränpäähän, pikkuruiseen Khasabin kaupunkiin joka sijaitsee Hormuzinsalmen rannalla.

Tässä kohteessa on ehdottomasti mentävä veneretkelle viettämään päivää kirkkaissa vesissä pullonokkadelfiinejä ihastellen, snorklaten ja uiden. Veneretkeilyä varten tarvittiin reissuja järjestävä firma ja sellaisia oli tarjolla ja monta. Varauksen voisi tietysti tehdä myös etukäteen, mutta me kurvasimme autolla ensimmäisen sopivalta vaikuttavan matkatoimiston eteen ja ilmoittauduimme 9.30 lähtevälle retkelle. Maksut käteisellä ,Omanin valuutalla eli rialeilla, aurinkorasvaa pintaan ja perinteisen arabialaisen purjealuksen, dhow-veneen kyytiin.

Veneretkeä edelsi kuitenkin pieni hämmennys kun mieheni yritti urheasti nostaa rahaa vaikka automaatti ei suostunut vaihtamaan kieltä arabiasta englanniksi. Joku kiekura kirjain jäi ilmeisesti vähän epäselväksi, koska automaatti imaisi pankkikortin sisuksiinsa keskellä pikkuruista arabikylää. Hämmentävä hetki tosiaan. Sinne meni kortti ja laivareisulle piti lähteä 10 minuutin päästä.

Inshallah. Ihan iisisti vaan.

Muutaman kylänmiehen ystävällisellä avustuksella saimme selville että pankinjohtaja oli lomien vuoksi poissa kaupungista ja kortti oli ja pysyi koneessa. Jo veneen irroittauduttua laiturista retkeilyn järjestäjä huusi vielä perään  että älkää suotta huolehtiko, selvittelen asiaa sillä välin kun nautitte päivästä. Ja niin me nautittiinkin. Kortin kuoletus onnistui kuitenkin puhelinsoitolla ja uusi pitäisi saapua kotiin kuljetettuna jo 4-5 pvän kuluessa. Onneksi matkassa oli myös toinen kortti ja kaupungissa toinenkin automaatti joka suostui antamaan valuuttaa in english.

Matka moottoroidulla dhow-veneellä Khasabista kohti Khor Sham vuonoa oli erityisen ihana. Merituuli tuntui raikastavalta,vaikka olikin ihmeellisen lämmin. Venepojan tarjoamat hedelmät, virvokkeet, hunajalla maustettu tee ja mausteinen kahvi maistui myös tavallista paremmalta. Samoin uinnin jälkeinen suola huulissa.

Ympärillä suuri luonto, korkeuserot ja vuoristomaisemat. Pullokuonodelfiinien loputon leikittely veneiden ympärillä ja snorklaus kirkkaassa vedessä kruunasi veneretken.

Meri-ilma teki meidät kaikki tosi nälkäiseksi. Ennen kotiinpäin lähtöä käytiin syömässä vielä ravintolassa nimeltä “Telegraph Island” joka on nimetty alueella toimineen, Britti imperiumin aikaisen lennätinaseman mukaan. Merenalaisen kaapelin avulla viestejä Intian ja Englannin välillä läheteltiin jo 1860-luvulla. Ei ehkä samalla nopeudella kuin tänä päivänä, mutta olipahan aikaa odotella vasta viestiä. Näissä maisemissa voisin odotella vähän pidempäänkin.

Tämä retkipäivä oli samalla myös Abu Dhabissa lomailevan vanhemman tyttömme, Noran 20-v. synttäripäivän toivelahja. Minä taas sain blogilahjakseni todella taidokkaalla silmällä otettuja kuvia tuosta upeasta, hätkähdyttävän kauniista maailmankolkasta. Noran kuvia voit löytää lisää http://peppiina.wixsite.com/eranpalo

Aurinkoa

Nina

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram