Noin viikko ennen joulua mieheni toi kotiin kaksi hienoa hopeatupsuista kutsukorttia. Työkollegalta saaduissa kutsukorteissa oli kaksi eri päivämäärää paikallisiin häihin. Toinen sulhasen ja toinen morsiamen juhliin. Täällä kun molemmat pitävät omat juhlaseremoniansa. Miehen juhlat ovat yleensä vähän pienempi muotoiset, koska niitä saatetaan tanssahdella useamman kerran, sensijaan morsiamen hääjuhlien odotetaan olevan ainutkertaiset ja siksi myös loistokkaat. Olin yhtä aikaa innoissani ja hämmentynyt. Todella innoissani tällaisesta mahdollisuudesta päästä kokemaan jotain paikalliseen kulttuuriin kuuluvaa, mutta erittäin hämmentynyt pukeutumiskoodista?????

Ensitöikseni lähetin viestin viime keväiselle arabian opettajalleni Ms.Mahalle ja sain varmistuksen juhlaleningin helman pituudesta. Eli pitkä pitää olla ja vaikka kuinka avoin ja antava, kunhan pistetään parastamme. Samaa ehdotti erään leninkiliikkeen paikallinen myyjä. Kultaa ja kimallusta, satiinia ja samettia. Sifonkia, sellofaania tai vaikka pelkkää harsoa. Se tuli selväksi että sellaista pukua en ollut koskaan edes ajatellut . Mielikuvat puvusta karkasivat ihan omiin sfääreihin, vaikka tottakai, luonteeni omaisesti mielessä pyöri myös perusjärkevä ajatus jostain käytännöllisestä.

Odotusarvo oli että emiraattinaisten vierellä näyttäisin jokatapauksessa arkiselta. Mikään puku joka miellyttäisi samanaikaisesti sekä silmää että kukkaroa ei missään tapauksessa pystyisi kilpailemaan yhdenkään paikallisen naisen juhla-asustuksen kanssa. Eikä hiukset. Loppujen lopuksi kuitenkin luonnonkiharat, vaikkakin papiljoteilla ja hiuslakalla viimeistellyt hiukseni lässähtäisivät tai hapsottaisivat. Ne eivät ikimaailmassa tulisi näyttämään yhtä upeilta, suorastaan valtavilta mustiin nuttura- ja kimmoisiin korkkiruuvikihara kampauksiin verrattuna. Yhden iltapäivän aikana liikkeitä kierrellessämme ja sovituskopeissa erilaisiin ja erivärisiin röyhelöihin ja makkarankuoriin sukeltaessamme, päädyimme tyttäreni kanssa aika nopeasti ja yhteistuumin luottamaan omaan makuumme ja viihtyvyyteen. Mukaan lähti mustaa ja kultaa. Tytölle pliseerattua koboltinsinistä.

Täällä suomalainen ei myöhästy koskaan eikä myöhästytty mekään. Kutsun mukaisesti saavuimme hääpaikalle, Emirates Palaceen klo 20.00. Emme olleet sentään ensimmäisiä mutta ehkä toisena paikalle tulleita. Ruokatarjoilu alkoi siitä hetkestä kun istuimme paikoillemme ja jatkui siihen asti kunnes hyvästelimme mieheni kollegan, kutsun antajan eli morsiamen siskon. Alkupaloina viininlehtikääryleitä, hummusta, tuorepuristettua mehua ja smoothieta, lämmintä leipää, konvehteja, kahvia, teetä, kanankoipia. Sitä mukaan kun söin sain pyytämättä lisää. Jokaisen pöydän tarjoiluista ja hyvinvoinnista huolehti oma frakkiin pukeutunut naistarjoilija joka iloisesti hymyillen lappasi ruokaa lautasillemme enemmän kuin olisimme ikinä pystyneet syömään. Hääjuhlan tarjoilut kuvastavat tulevan avioparin vaurautta, siksi tällainen ylenpalttisuus.

Pikkuhiljaa sali alkoi täyttyä ja arabialainen musiikki sai morsiamen lähipiirin tanssilattialle. Musiikin desibelit oli huipussaan lähes koko illan ja jostain näkymättömistä (viereisestä huoneesta?) miespuolinen DJ laulatti ja kommunikoi naispuolisen juhlayleisön kanssa. Laulua ja kimakoita kurkkuääniä. Joku hittibiisikin sai naiset laulamaan yhteen ääneen ja tanssimaan pitkissä letkoissa morsiamen istuimen edessä. Viimeiset vieraat näyttivät saapuvan vasta vähän ennen klo 22.00 jolloin morsiamen oli määrä saapua.

Ja sieltä hän vihdoin saapui. Kuin kuninkaallinen valkoisessa helmikirjaillussa hääpuvussaan, jonka laahusta ojenteli useampikin apulainen hänen kulkiessa hitaasti ja keinuvasti läpi juhlayleisöstä muodostuneen kujan, kohti korotetulla lavalla odottavaa istuinta. Ja siellä istuimella morsian sitten istuikin koko illan kuvattavana ja ihasteltavana. Juhlaväki söi ja söi. Tanssi ja tanssi. Mutta morsian istui ja hymyili niin uskomattoman upeana ja kauniina kaikkien katseltavana. Kunnes oli aika vastaanottaa sulhanen ja hänen lähimmät miehensä. Musiikki hiljeni ja muuttui tempoltaan laahaavaksi samalla kun naiset pukivat abayat ja hijabit päällensä. Supernaiselliset juhlamekot, korkokengät ja kampaukset olivat hetkessä peittyneet. Morsiamen kauneus oli enää päällepäin arvailtavissa. Miesten saapuessa juhlat saavuttivat jonkinlaisen kulminoitumispisteen. Ihan aidosti mutta myös symbolisesti. Tunnelma vakavoitui ja saliin laskeutui avioliiton solmimiseen sopiva arvokkuus.

Ainoina länsimaisina vieraina tuntui kuin olisimme olleet verhon takana tirkistelemässä. Todistamassa jotain salaista. Jotain mikä piti tällä kertaa tallentaa verkkokalvoille ja omaan mieleen. Valokuvaus ja videointi ei ollut tällä kertaa meitä, "ei muslimeja" varten. Olinko tosiaan itsekin paikalla vai katselinko kokoillan elokuvaa? Niin epätodellista ja erilaista. Näissä häissä ei juovuttu alkoholista. Ei. Näissä arviolta 300 hengen häissä mentiin sekaisin musiikista, ruoasta, tanssista ja morsiamen kauneudesta. Onnea hääparille ja kiitos tästä mahdollisuudesta. Laitan juhlamekon kaappiin ja odotan seuraavaa kertaa.

Aurinkoa

Nina

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram