Nyt on sitten arki koittanut. Ja viikonloppuna alkaa jo lokakuu. Jokapäiväinen auringonpaiste on sekoittanut vuodenaika kelloni lopullisesti. Viime viikot menivät kuin siivillä sillä melkein heti tänne tultuani alkoi lomailu ja urheilu. Parhaassa seurassa. Nuoren naisen iloinen pulputus ja tulevaisuuden suunnitelmat. Aikuinen lapsi jolla on oma tahto. Vahvat siivet. Eikö se niin mennyt että jos rakastat jotain, anna sen mennä. Koiralenkkejä, keskusteluja, tennistä ja squashia. Yhteisiä kokkailua ja ruokailuja. Haleja ja käkätystä. Ja jälleen kerran hyvästit lentokentällä. Sitä meillä on harjoiteltu ja paljon. Helpointa on pysähtyä terminaalin eteen ja pikaisesti suukotella autoa parkkeeraamatta. Pohjatyöt on tehty jo aikaisemmin. Tänään tallensin uuden puhelinnumeron Uuden Seelannin maatunnuksella. Nyt on äidin sydän onnellinen mutta hieman vieroitusoireinen…

Arkea voi värittää punaisella tomaattikeitolla ja libanonilaisilla manakeesh-leivillä.

Arkea voi värittää myös hauskoilla lettikampauksilla ja koiran kanssa kainaloiden.

Arkea voi värittää perheen omassa whats up:ryhmässä. Kuvina ja äänviesteinä.

Arkea voi värittää lennokkailla skype keskusteluilla kolmen maan välillä.

Parin kuukauden päästä on jo joulu. Yleensä olen ollut aika lailla tässä hetkessä eläjä, mutta kasvavat lapset ja ulkomailla elo on opettanut selailemaan kalenteria ja laskemaan viikkoja ja kuukausia. Kohti sitä hetkeä kun olemme taas koko perhe koossa. Tai ainakin suurin osa perheestä. Odotan jo nyt Suomessa opiskelevan nuoren miehen tänne tuloa. Ehkä saamme myös Oseanian lapsen +13 aikavyöhykkeeltä. Kaikki kolme murusta puhumaan yhteen ääneen ja väittelemään jostain niin naurettavasta kuin että kuka istuu keskimmäisenä takapenkillä. Pienin vai nuorin?

Oikeastaan odotan jo lentokentälle ajoa ja laskeutuvien lentojen aikataulujen tarkistelua. Tämä on tietenkin ihan normaali vaihe elämässä. Nauttia siitä miten lapset itsenäistyvät. “Äiti, olethan sinäkin matkustanut”, “Äiti, olethan sinäkin pohtinut tulevaisuutta”, “Äiti, sähän oot sanonut että kaikella on tarkoituksensa!”

Niinpä olen tehnyt ja sanonut. Ehkä silloin omassa nuoruudessa kaikki päässä liikkuvat ajatukset ja päätökset eivät vanhempien ja sukulaisten silmissä tuntuneet aina niin loogisilta. Mutta kyllä ne oli. Nyt voin katsella omaa tähänastista elämänpolkua taaksepäin ja todeta kuinka loogiselta jokainen siirto näyttää, ainakin näin jälkeenpäin. Kaikella on todellakin tarkoituksensa. Sillä että matkustin. Sillä että opiskelin. Sillä että tapasin isänne. Ja sillä että sain teidät. Yksi siirto johti toiseen. Marja koriin kerrallaan. Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen ovi avautuu. Onhan näitä elämän johtotähtiä.

Yksi näistä johtotähdistä on ollut ystävä, lapsuuden ystävä, rakas ystävä, paras ystävä, luotto ystävä, kaiken tietävä ystävä. On muitakin rakkaita, mutta tämä suhde on se joka opetti mitä ystävyys on. Pikku ipanoista asti kuljettiin yhdessä kouluun ja nyt sitä samaa koulutietä kulkevat oma suloinen kummityttö ja hänen siskonsa. Kaksi rakasta, vähän pienempiä pirpanoita kuin omat. Pirpanoita kenen hiukset saan letittää ja kenen jumppaesityksiä saan ihailla. Aina kun tavataan.

Lasten kasvulle ja ystävyydelle. Unelmien toteutumisille ja elämässä eteenpäin siirtymisille.

Elämästä iloitsemiselle ja turhan murehtimisen mestareille.

Kaikkiin näihin pätee Stingin ja Brandford Marsalis:n “ If you love somebody, set them free”

https://www.youtube.com/watch?v=jI8XLZUladY

Aurinkoa

Nina

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram