Ei ole enää montaa tuntia kun taas mennään. Reilun vuorokauden päästä liitelen kohti Tyynellä valtamerellä sijaitsevaa saarivaltiota jota maorit kutsuvat nimellä Aotearoa. Nimelle löytyy useampi toinen toistaan erilaisempi merkitys mutta yleisesti sanan ajatellaan kai merkitsevän “maata jonka päällä leijailee pitkä valkoinen pilvi”. Vuoristoa ja vuorijonoja siis tiedossa. Pyörteet ja ilmavirrat sekä lämpötilojen muutokset onnistuvat kuulemma säännöllisesti muodostamaan pitkulaisia mantelipilviä Uuden Seelannin saarijonon ylle. Syksy -ja talvivaatteita on jo pinoissa odottelemassa pakkausta. Sekä itselleni että perillä minua odottavalle lapselle. 

Takana neljän viikon pesti päiväkodin sijaisopettajana. Aika meni siivillä ja toisaalta tuntui kuin olisin ollut talossa pitempäänkin. Itse työn tekeminen oli helppoa, tai miten pienen ihmisen alun kanssa oleminen voisi olla kovin vaikeaa. Siis jos heistä tykkää niinkuin minä tykkään. Kirkkaita ja avoimia katseita, leikkimisen riemua ja sitä tekemisen vauhtia oli virkistävää seurata. Uskomattoman päättäväiset kiukkukohtaukset, jäätävän kimeät kiljunnat, rimpuilevat jalat ja kädet  pistivät useinmiten hymyilemään. Kaikista tempperamenttisimmat ipanat tuntuivat pyörivän juuri minun ympärilläni. Pikkulapsiajassa on jotain hauskan aitoa ja alkukantaista. Pieni lapsi ei teeskentele vaan antaa fiilisten tulla ulos just sellaisenaan. Iltapäivän tunnit tiivistyivät välillä  lasten keskinäiseen vakavaan väittelyyn siitä kuka tultaisiin hakemaan kotiin seuraavaksi. “ It’s my mama!” “My daddy!!”. “No it’s my mamma!!!” Vain pieni lapsi voi tapella siitä kenen äiti tai isä näytti juuri saapuvan päiväkodin portista.

“Yalla yalla” parijonoon ja koko konkkaronkka pihalle. Ja hetken päästä takaisin luokkaan ja aamupiiriin oppimaan värejä, numeroita, muotoja. Oppimaan paikallaan istumista.  Neljän viikon aikana ehti olla teemoja ja tapahtumia jos jonkinlaisia.  Hullunkuristen kampausten päivä. Bussiretki lasten huvikeskukseen. Oikean lääkärin, lentoemännän ja kampaajan vierailut. Runsaasti valokuvausta päiväkodin Facebook sivuille vanhempien nähtäväksi. Hennatatuointia ja kynsien lakkausta. Vesiriehapäivä ja piha täynnä uima-altaita ja saippuakuplia. Kokkausta, askartelua ja luokkakuvauskin. Popcornia ja pienen 3v. Abdullahin jättimäiset synttärit kaikilla lisukkeilla. Aamupäivän teemojen jälkeen alkoi päivän vaativin vaihe. Kuudentoista 2-3 vuotiaan lounasaika jonka organisointi ja läpivienti oli jokapäiväinen tahtojen taistelutanner. Spagettia, riisiä,keittoa ja kastiketta. Hiuksissa, vaatteissa, pöydillä ja lattioilla. Mitä kenelläkin oli kotoota evääksi tuotuna. Mutta huh, sen jälkeen pikkuruisten patjojen ja petivaatteiden levittäminen ja kahden tunnin päiväuniaika. Tällä välin ehdin itsekin syödä ja kirjoittaa jokapäiväiset kuulumiset lasten koteihin meneviin muistivihkoihin. Varmastikin ihan tavallista päiväkotielämää, mutta itselleni täysin uusi työympäristö johon kyllä kovasti tykästyin.

Viime viikkoina on ehditty nauttia myös ihanien ystävien seurasta, tärkeistä keskusteluhetkistä skypessä ja nenätysten kahvilassa. Perheen omasta ajasta ja taidenäyttelystä.

Matkalaukkuun on tänään sujahtanut lapsen lumilautamonot, ruisleipää ja Fazerin sinistä. Nora pieni, SUN mamma on tulossa!!

Aurinkoa

Nina

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa, mutta loma-aikana kertomuksia syntyy myös Suomesta käsin. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram