Suomi-kesän pieniä ja suuria iloja. Läpivaloisia öitä ja vastaleikattua nurmikkoa jalkapohjissa. Pensasleikkurin surinaa ja kotikärryillä ajoa pitkin pihaa. Komposti täyttyy ja mansikat on tänä vuonna onnistuneen kauniita. Täällä omalla pihamaalla on muuten ötököitä paljon paljon enemmän kuin Abu Dhabissa omassa pihapiirissä. Pistiäisiä, muurahaisia, hyttysiä, kukkaöttiäisiä, ampiaisia, hämähäkkejä, paarmoja, punkkeja, etanoita, kastematoja. Ja pienen pieniä vihreitä kirvoja joita on kiva nyppiä iholta ja hiuksista pensasleikkuuruljanssin päätteeksi. Myös etanoiden joukkometsästys jatkuu. Tänään hankin kymmenen pahanhajuista samettiruusua niitä ilostuttamaan. Kivan erilaista täällä tosiaan.

Kesän  ehdottoman suuria iloja on ollut ihanien ja tärkeiden ihmisten tapaamiset! Ei mitään paremmuusjärjestystä, mutta treffit 87-vuotiaan supermummin kanssa on kyllä sitä kesän parhaimmistoa. Hyvällä huumorilla, kävelyretkellä ja herkkupöydällä höystetty yhteinen iltapäivä on takuuvarmasti ja aina aivan omaa luokkaansa. Mummin hupaisat kertomukset palvelutalon arjesta ja sen monenkirjavista asukeista herättää ajattelemaan ikääntyvien arkea. Pitkän elämän muistoja ja viisautta nähdä elämä kokonaisuutena. Elämänhalua ja uteliaisuutta katsoa eteenpäin. Sitä mikä on loppujen lopuksi kaikista tärkeintä!

Muutama viikko sitten treffattiin ala-ja yläaste aikaisten kavereitten kanssa. Todellakin sieltä asti on olemassa yhteys ja miksi ei olisi, kun on asioita jotka yhdistävät. Yhteiset koulumuistot. Muistot alle 10v. synttäreillä tarjotuista mokkaruuduista aina penkkari hurlumhei-aikaan asti. Lähes jokaisella meistä on edelleen ne samat silloiset poikaystävät ja aikamoinen liuta lapsiakin. Tunnetaan jopa toistemme vanhemmat joten helppoahan se on ymmärtää toinen toisiamme. Tapaamispaikkakin oli vanhoilla kulmilla, lähellä aikanaan tutuksi tulleita liikuntatuntien lenkkipolkuja ja vesistöjä. Turvallisesti vanhojen luokkakavereiden luotsaamassa ravintolassa. Perinteistä kiinni pitäminen tuntuu just nyt erityisen hyvältä.

Perinteistä puheenollen, oli hauska huomata miten nykyinen, tuttu ja turvallinen kotiseutuni täällä kotiSuomessa voi olla toiselle ihmeiden erämaa. Poikani tyttöpuolinen ystävä, ruotsittomassa Keski-Suomessa kasvanut nuori nainen huomioi ja kommentoi asuttamaamme, suomenruotsia eri silmin kuin me täällä jo vuosia oleskelleet. Kyllä, täällä on vesistöä ja veneitä. Ruutushortseja ja enkelitukkaisia miehiä. “Päivää god dag” ja “här var så god” kuuluvat jokapäiväiseen elämäämme. Mutta oli kyllä kieltämättä hupaisaa nähdä hämmennyksen ja epätoivon välimaastossa ilmehtivät kasvot, kun yllätettiin, eikä ainakaan tarkoituksella huijattu, no ehkä esityskieli jäi etukäteen kertomatta, mutta vietiin siis tuo nuori nainen, vähän niinkuin vaihto-oppilas, ai että, niin iloista, reipasta ja mukaansatempaavaa kesäteatteria katsomaan. Toipuminen reilun kahden tunnin esityksestä ja väliajasta smörgareineen tapahtui onneksi sukkelaan ja uudenlaisesta teatterikokemuksesta huolimatta elämä täällä onnelassa tuntuu hänestä edelleen pelkältä auringon paisteelta. Kuulemma melkein yhtä hyggemäisen herttaiselta ja mukavalta kuin Tanskassa konsanaan. Kesäteatteriesityksen kokokohta, Footloose elokuvasta tuttu  “I need a hero”-kappale taipui yllättävän herttaisesti myös muotoon “ Jag behöver en hjälte”. Ja siitäkös erityisesti tämä nuori nainen olikin innoissaan. Aina voi luoda uusia perinteitä.

Aurinkoa

Nina

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram