Arki alkoi. Myös työt päiväkodin opettajana.

Koulutusalan ammattilaisena olen kai viimein ja vihdoin löytänyt oman tason. Kuulostaa sarkastiselta, mutta ihan todella koen olevani pikkuihmisten kanssa yllättävän samalla aaltopituudella. Työuran aikana olen enimmäkseen opettanut ihan sujuvasti puhuvia ja itseohjautuvia oppilaita, lapsia, nuoria, aikuisia ja senioreita. Muutamalla eri kielelläkin. Silti nämä hupsut, siansaksaa, tai paremminkin ranskan-arabian-englantia höpöttävät, sinne tänne säntäilevät  ja mennessään paikkoja sikinsokin pistävät 2-vuotiaat ovat onnistuneet herättämään kiinnostukseni. Joka päivä ihailen miten pieni ihminen oppii ja mallintaa. Joka päivä palan halusta tietää miten pienen ihmisen uteliaisuus ja halu oppia lisää herätetään ja ylläpidetään. Varsinkin kun lähes joka päivä vanhemmat odottavat minun kertovan kullannuppunsa edistymisestä.

Ja kyllähän meillä opitaan. Yhteistyökykyä (vaipanvaihto ja ruoka-ajat), työelämätaitoja (aamupiirissä paikallaan istuminen), kohteliaita tapoja ja vuorovaikutusta (silmiin katsominen, kiitos ja näkemiin), ongelmanratkaisukykyä ( mitä reittiä pääsen ensimmäisenä liukumäkeen), kriittistä ajattelukykyä ja tunteiden hallintaa ( jos joku ottaa lelun kädestäni, olenko iloinen vai surullinen?), kekseliäisyyttä (miten saan kaikki pikkuautot itselleni) ja luovuutta ja räväkkyyttä (spontaania piirtämistä seiniin ja lattioihin).

Siis ihan oikeita  21.vuosisadan taitoja, ajatellen koko elämää ja menestyksellistä työuraa.

Sehän on tämän päivän trendi. Kodeissa ja kouluissa kasvatetaan nyt nettisukupolvea eli diginatiiveja.

Mediataitoja, informaatioteknologiaa, koodausta. Luovuutta ja yhteistyökykyä älylaitteiden avulla. Moniulotteisia ja helposti muuntuvia oppimisympäristöjä. Todelliselta tuntuvia virtuaalimaailmoja ja erillisiä elämänpolkuja joihin voi tuosta vain sukeltaa. Alkaa olla ihan tavallista että pientäkin pienemmät  ihmiset osaavat kannatella ja havitella hienoja mobiililaitteita jopa ennen kävelemään tai puhumaan oppimista. Lastenrattaissa saattaa istua hiljainen ja tyytyväinen piltti, jonka tuijottavista silmistä heijastuu liikkuvan ruudun kuva. Pienet lapset saa helposti mallintamalla tuijottamaan omaa ruutua vieretysten vanhempiensa kanssa. Matkustaessa, ravintoloissa, lääkärissä ja kotona. Ymmärrettävästi, sillä nyt kasvatetaan tulevaisuuden tekijöitä.

Siitä päästäänkiin sille samalle aaltopituudelle. Ei pelkästään pienten 2 vuotiaiden kanssa jotka rakastavat palikoilla rakentamista, muurahaisten etsimistä mullasta ja muovailumassan pusertamisesta pienten nyrkkiensä sisään. Vaan myös heidän vanhempiensa kanssa. On ihanaa luoda toivoa vanhempiin ja kertoa että pikku-Sultan pääsee kyllä vielä vaipoistaan ja söpö-Karim syömään ihan itsekseen. Gisellekkin on jo monesti laskenut yhdestä viiteen ja tietää mikä  “happy” ja “sad” facen ero on. Ilman digilaitteita.

Hiljaa hyvä tulee ja mitä jos annettaisiin lapsille ensin mahdollisuus tarkkailla ympäristöään ihan omin silmin. Maisemia matkustettaessa. Oikean elämän tapahtumia ravintolassa ja lääkärissä. Ja kotona arkipäivän askareita yhdessä vanhempien kanssa. Ilman digilaitteita.

Aurinkoa

Nina

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

SunTowerLife -> Instagramissa

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram