No niin, taas alkoi yksi sukkaprojekti. Nämä ajattelin tehdä itselleni. Värit ovat riittävän räväkät pimeän vuodenajan keskelle ja ihan totta, väreistä saa energiaa! - erityisesti pinkistä ja sateenkaaren väreistä. Keltaisesta tykkään myös kovasti, mutta langoissa sitä on mielestäni aika vähän ja ehkä myös väärää keltaisen sävyä. Tykkäisin sitruunankeltaisesta tai neonkeltaisesta. Niitä saisi tulla reilusti valikoimiin.

Näissä sukissa olen käyttänyt jämälankoja neonpinkkiä lukuunottamatta. Tekniikka on jälleen tuttu kerrosrivinousu, mutta nyt niin, että nostettavan silmukan väri vaihtuu. Ensimmäinen kokeilu tällaista tyyliä ja oikeastaan se on aika kivan näköistä. Langat ovat vähän eripaksuisia kaikki, mutta päätin ottaa 3:n puikot. Jälki on aika tiukkaa, mutta myös siistimpää ja napakampaa. Sormet ovat välillä kovilla ja kädet hikoavat. Silloin on pakko pitää tauko ja käydä pesemässä kädet. 

Yritän saada sukat valmiiksi noin viikossa (max kahdessa), koska muuten ongelmaksi muodostuu se, etten enää muista silmukkamääriä ja sukista tulee erilaiset! SIispä nopea toiminta takaa hyvän lopputuloksen. 

Ehkä teen vielä tänä iltana muutaman rivin, sitten on pakko käydä nukkumaan. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen helsinkiläinen kahden lapsen äiti, joka iltojensa iloksi kutoo tai virkkaa - milloin mitäkin. Innostun värikkäistä, hyvälaatuisista ja edullisista langoista. Jos työstä tulee liian tylsä tai huolittelematon - puran sen. "Vain paras on minulle kyllin hyvä." Toisinaan käsityöt jäävät vähemmälle. Silloin saan iloa mm. siivoamisesta, ruoanlaitosta, meikkaamisesta tai muusta luovasta puuhasta. Ammatiltani olen yrittäjä ja toimialani on asunnon myynti.