Jääkaapissa lymyilevät muuttoa varten leivotun mustikkapiirakan jämät. Keittiön laatikkoon olen piilottanut niin suklaata, lakuja kuin pussillisen Vanhoja autojakin (ihan vain muuttajien verensokerista huolehtiakseni). Työpöydällä pyöriskelee suklaalevyn loppu.

Herkkukätköjen kanssa pystyn elämään niin kauan, kunnes houkutus iskee. Valitettavasti kohdallani se iskee kovin usein, mikä oli hyvä syy lähteä kokeilemaan, miten voisin vältellä yletöntä sokerin mussuttamista.

Tietenkin repsahdin jo, pariinkin otteeseen. Kun sokeriton syyskuu putkahti ajatuksiini, minulla oli työpöydältä löytynyt pala suklaata suussani. Myöhemmin ensimmäisenä päivänä tuli nälkä, ja käden ulottuvilla oli korppuja. Paha tapani on syödä vähän huonosti ja paikkailla tilannetta herkuilla, joita jostain syystä tuntuu olevan aina jossakin lähistöllä.

Vielä samana iltana hiukoi tai lähinnä teki mieli jotakin pientä, joten natustin muutaman lakun jemmastani. Mutta vain muutaman, ehkä seitsemän. Ilman sokerin syömisen tiedostamista olisin todennäköisesti vedellyt parisataa grammaa.

Minulle se oli kokeilun ensimmäinen voitto. En halua soimata itseäni sokerin syömisestä, vaan pyrin kuukauden ajan keskittymään ennemminkin onnistumisiin: kauppareissuihin, joilta ei tarttunut mukaan välipalanamuja ja niihin hetkiin, kun tajuan, että voinkin syödä vaikka hedelmiä sokeriherkkujen sijaan.

En usko, että kieltäytyminen ja syyttely johtaa pitkälle, joten aion testata, pitääkö usein toisteltu klisee positiivisesta kierteestä paikkansa. Ainakin toivon, että yksi onnistuminen johtaisi toiseen ja kolmanteenkin. Siksi en myöskään aio siivota herkkukätköjäni. Ne saavat toimia mukavana pikku haasteena, jonka kanssa painiminen toivottavasti opettaa itsekuria, josta on hyötyä vielä syyskuun jälkeenkin.

-Marjut-

Kommentit (0)

Seuraa 

Me Naisten toimitus kokeilee, kuinka onnistuu sokeriton syyskuu, ja mitä siitä seuraa. Tule mukaan!