Perjantaina olin työhommissa Jussi-gaalassa. Ilta meni suunnilleen niin kuin kymmenen kertaa aikaisemmin samoissa pilleissä. Tunti tiivistä haastatteluiden tekemistä punaisella matolla. Tämän jälkeen elokuvaihmiset siirtyivät salin puolelle syömään ennen suoraa lähetystä.

Tässä välissä media paukuttaa salin vieressä, verhon toisella puolella tästä näkymästä, juttuja verkkoon. 

Itse heitin korkkarit maahan, nappasin tarjolla olevan pitaleivän täytteineen lautaselle ja aloin pikavauhtia purkaa haastattelunauhoja. Olin hyvää vauhtia mättämässä sormin lviimeisiä salaatteja, joita yhdellä kädellä syödyn pitan välistä oli lautaselle pudonnut, kun minulle tuli olo, että minua tuijotettiin. Vilkaisin läppäriltäni ylöspäin ja niinpä niin. Tai ehkä meikäläisen tapauksessa tottakai. Jostain kumman syystä julkkis-ihannemieheni antoi lehdistötilassa edessä vasemmalla haastattelua ja tuijotti minua. Tai ehkä enemmin tyylikkäitä ruokatapojani. Kaiken lisäksi en ollut huomannut, että haarukoita oli tarjolla! 

Majoneesi suupielessä sitten yritin vain nyökätä coolisti. Teki mieli huutaa, että käytän kyllä normaalisti haarukkaa ja että täällä pitäisi antaa toimittajille julkkisrauha!

 

Mieltä ylentävät hetket jatkuivat lauantai-iltana, kun juhlistimme Radalla-palstaakin avustavan Mian synttäreitä Unibetin Mancavessa. Käväisimme muutaman kollegan kanssa illan päätteeksi baarissa, jossa törmäsin kahteen tyyppiin, joita en ole nähnyt arviolta kymmeneen vuoteen.

Ensimmäinen tuttu ei tunnistanut minua. Ei ennen kuin esittelin Facebookista (noin 12 vuotta vanhan kuvan), jossa poseraamme muiden tyyppien kanssa yhdessä. Suuri syy ehkä, että muistin tämän kaverin poikakaverin kaverin olikin siinä, että Facebook tarjoaa tuota kuvaa tasaisin feedissäni tasaisin väliajoin. Emilia, tästä tapahtumasta ziljoona vuotta aikaa, haluatko jakaa muiston kavereillesi.

Tyyppi sitten kuvan nähtyään tunnisti minut. Tuijotti epäuskoisena kuvaa, sitten minua.

"Sähän oot ihan eri näkönen"

Todisteeksi kohtaamisesta hän otti vielä meistä selfien. Varmaan todisteena ex-kaverini ex-poikakaverille, että oli kohdannut Erottajalla jurasauruksen.

Mieltä ylentävät tilanteet eivät suinkaan päättyneet siihen. 

Seuraavaksi moikkaamaan saapui toinen vanha tuttu noilta ajoilta. Tällä kertaa ajattelin varmistaa, että tyyppi tunnistaa kenen kanssa juttelee. Muisti hyvinkin ja jatkoi.

Mitä noin vanha ihminen tekee näin myöhään baarissa? 

Hyvä kysymys. Siinä vaiheessa oli hyvä poistua.

                                                  Lisää onnistumisia tähän viikkoon!

Edellinen: Näinkin voi käydä vol1

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2017

Kategoriat