Kun Frendit ja Sinkkuelämää -sarjat päättyivät molemmat samana iltana, kokoonnuimme tyttöporukalla niitä katsomaan, istumaan iltaa ja heittämään hyvästit palasille meille tärkeintä tv-historiaa. Tämä oli siis vuonna 2005, aikaa ennen netti-televisiota.

Vuonna 2017 tv-hetket ovat meikäläisellä yksilöllisempiä. Skamin viimeisen jaksoin katsoin lopulta sunnuntai-iltana läppäriltä, vuorokausi sen jälkeen, kun jakso oli tullut jo kokonaisuudessaan nettiin katsottavaksi. Mies katsoi vieressä teeveen kautta Netflixiä. Oi, uusi yhteisöllisyys.

Mutta yhteisöllisyyttä SKAM on onnistunut luomaan padien, kännyköiden ja läppäreiden äärellä niidenkin joukossa, jotka kokevat olevansa erilaisia tai jopa ongelmansa kanssa ainoita.

Minulle henkilökohtaisesti Skamin tärkein opetus on ollut muistutus. Muistutus siitä, että vaikka tapaisit kuinka rasittavan, itsekkään, egoisitisen tai hyökkäävän ihmisen, se ei ole koko totuus.

Harvan elämä on lopulta sitä miltä se näyttää, ihmisen käytös monen käänteen ja kokemuksen summa.

Kun katsoin Skamia pidin kutakin hahmoa vuoronperään sitä rasittavamapana mitä kauempaa heitä katsoin (tai käsikirjoittaja heidät kulloinkin näytti). Läheltä kaikki olivat uskomattoman hienoja, rohkeita tyyppejä. 

Helposti tuomitseva ihminen lupaa antaa tälle samalle efektille tilaa myös tosielämässä.

Kiitos SKAM. Ihan kaikesta.

kuva: YLE

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2017

Kategoriat