Keitä me oikeastaan olemme, minä ja Jonna? Emme me tiedä sitä itsekään, mutta jotta blogimme ja podimme ei jäisi niin henkilöhistoriattomaksi asetimme toisillemme kymmenen kirjakysymystä. Tässä Jonnan minulle osoittamat viisi ensimmäistä kysymystä. Ne kertovat juuri ja vain sen minkä kertovat; miten muuten voisi ollakaan.

1. Minkä kirjan olet lukenut monta kertaa?

Lapsena luin Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytärtä koko ajan. Luin sitä dystopiana – lapsi joutuu selviytymään (melkein) yksin pelottavassa metsässä. En osannut kuvitella elämää ilman omaa lapsuudenperhettäni.

Pienenä olin myös romanttisen kirjallisuuden suurkuluttaja. Osaan edelleen aika tarkkaan Aino Räsäsen Helena-sarjan ja Serge Golonin Angélique-sarjan juonenkäänteet. Tätä ei moni minusta tiedä.

Havainto: saman kirjan lukeminen monta kertaa tuntuu sijoittuvan lapsuuteen, jolloin aikaa oli ruhtinaallisesti. Kun asiaa mietin, olen aikuisena lukenut uudestaan lähinnä runokokoelmia. Ehkä siksi, että niistä löytää joka kerta jotain uutta? Esimerkiksi Silene Lehdon Hän lähti valaiden matkaan on todella hyvä, todella hyvä.

2. Hävettää tunnustaa, mutta en ole lukenut…

Minulla on kova tarve kuulua porukkaan, joten saatan herkästi uskotella muille ja itselleni lukeneeni kirjoja, joista keskustellaan. Mikähän olisi riittävän nolo tähän? No, Seitsemää veljestä en ole ikinä lukenut loppuun, sorry koko satavuotias Suomi. Ja auts, nyt tulee hyvä! En ole lukenut Arundhati Royn Joutavuuksien jumalaa! Hävettää, pussi päähän!

3. Valitse 10 kirjaa autiolle saarelle, kyllä, nyt on pakko.

Arundhati Royn Joutavuuksien jumala, koska ihan muuten vaan ja sattumalta.

Raamattu, koska siinä on niin monta tyylilajia yksissä kansissa.

Wislawa Szymborskan Sata Szymborskaa, koska hänen runonsa ovat niin viisaita ja niissä on läsnä koko maailmankaikkeus, ihminen sen pienenä mutta merkityksellinä osana (itselleen). Taidosta ottaa etäisyyttä ja hakea perspektiiviä olisi saarella varmasti hyötyä. Niistä on aina hyötyä.

Helen Fieldingin Bridget Jonesin päiväkirja, koska se on järjettömän hyvä ja hauska.

JK Rowlingin Harry Potterit yhteisniteenä, koska Hawwwyyyyyy Pottaaaaaaaahhh!!

Juhani Ahon Papin rouva, koska sen sisävesimaisema vastaa Suomi-ikävään ja kirja sopii autiosaaritematiikkaan (rouva haikailee pappilasta pois mutta on olosuhteiden pakosta paikan vanki).

Roberto Bolañon The Savage Detectives, koska se unohtui mun hyllynlämmittäjäpinosta. Palmun runkoon raapustan #hyllynlämmittäjä. Jostain syystä oletan olevani autiolla saarella jossain lämpimässä?

Liv Strömquistin sarjakuva-albumeista mikä tahansa, koska naurulla on myönteisiä vaikutuksia eliniän odotteeseen.

Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, koska usko, toivo ja rakkaus forever.

Christopher Hitchensin Mortality, koska kuolemaankin on hyvä varautua.

4. Kirjoita sitaatti, jonka olet merkinnyt muistiin. Miksi ja millaisessa tilanteessa olet kirjoittanut sen ylös?

Minä rakastan sitaatteja ja kirjoitan niitä ylös koko ajan aina kun löydän alustan: päiväkirjaan, kalenteriin, muistivihkoon, lippulappusille, kuittien taakse, tietokoneelle. Kai se kertoo siitä, miten suhtaudun kirjallisuuteen ja minkä merkityksen sille annan. Kirjallisuus ruokkii minun ajatteluani, tarjoaa esteettisiä kokemuksia ja opastaa minua ihmisenä – ja mikä tärkeintä, yhdistää minut muihin ihmisiin.

Raymond Carver on sitaattien kuningas, ja tämän kirjoitin ylös, kun olin tosi rakastunut mutta kun romanssi ei kestänytkään. Yritin nähdä kokemuksen positiivisen puolen tai jotain.

          “There isn't enough of anything

as long as we live. But at intervals

a sweetness appears and, given a chance

prevails.”

5. Kerro jokin hauska anekdootti kohtaamisesta kirjailijan kanssa.

Minulla on Knausgård-anekdootti! Tämä tuli minulle itsellenikin yllätyksenä!

Ja se menee näin ok: Vuonna 2012 Helsingin kirjamessuilla jonotin pitkään, kauan, vielä pidempään, puuduttavan loputtomiin pyytämään Knausgårdilta omistuskirjoituksen Taisteluni-kakkososaan. Mietin kuumeisesti koko jonotuksen ajan, mitä sanoisin, miten tekisin häneen vaikutuksen ja miten jäisin hänen mieleensä. Hypistelin hermostuneena kirjaa. Juuri minua ennen jonossa oli kaksi kaunista naista (tietenkin!), jotka omalla vuorollaan rennosti naureskellen jututtivat Knausgårdia, ja seurasin ahdistuneena heidän estotonta hiustenheittelyään. Lisää kirjan hypistelyä. Sitten tulikin jo minun vuoroni! Ojensin kirjan ja kuulin sanovani: “Anteeksi, mutta tämä mun kirja on hieman märkä.” Tavallaan että ööö? Mutta se kirja OLI MÄRKÄ, koska odottelun aikana minun käteni olivat hionneet erittäin epänormaalilla tavalla ja hiki imeytynyt huokoiseen paperiin – minkä myös sitten kerroin, etten vaikuttaisi aivan friikiltä, ja yritin varmaan myös olla hauska. Olimme signeerauksen ajan molemmat hiljaa ja ainakin minä vaivautunut. On kuitenkin hyvin mahdollista, että jäin mieleen. Voitto.

***

Seuraavat viisi vastausta tulevat ensi viikon alussa!

/Johanna.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaksi ystävää ja paljon puhetta siitä mistä ei ole puutetta: hyvistä kirjoista. Sivumennen-kirjapodcastia ja -blogia luotsaavat Johanna Laitinen ja Jonna Tapanainen.

Kuva: Satu Kemppainen. Graafikko: Reetta Kyttä. Podcastin tunnusmusiikki: Artemi Remes.

Blogiarkisto

2017

Kategoriat