Edellisessä podcastjaksossa puhuimme Linda Boström Knausgårdin hienosta Tervetuloa Amerikkaan -romaanista. Sitä ennen luin hänen esikoisromaaninsa Helioskatastrofi, sillä se kuuluu myös hyllynlämmittäjäkirjoihini. 

Linda Boström Knausgårdin kamppailu kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa on dokumentoitu tuskallisen tarkasti hänen entisen aviomiehensä Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjaan, ja miehen tuore Kevät-romaanikin käsittelee Lindan sairastumista neljännen lapsen syntymisen jälkeen. Psyykkisen sairauden kanssa eläminen on aihe, jota Linda käsittelee jatkuvasti itsekin niin runoissaan, novelleissaan kuin kahdessa romaanissaankin.  

Niin kuin Tervetuloa Amerikkaan -romaanissakin, Helioskatastrofin pääosassa on nuori tyttö, Anna. Hänen isänsä on sairastunut skitsofreniaan, ja Anna sijoitetaan pienessä pohjoisruotsalaisessa kylässä asuvaan perheeseen. Tervetuloa Amerikkaan -romaanin Ellen lakkaa puhumasta hänen isänsä kuoltua. Kun Anna romahtaa ja joutuu isänsä tavoin hoitoon, hänkin lakkaa puhumasta.

Haluttomuus puhua ja sulkeutua siten muilta ihmisiltä on tytöille ainoa teko, jolla he voivat hallita elämäänsä. "Ihmiset vievät niin ison osan toisessa, minä mietin. He syövät tiensä toisen sisään ja pysyvät siellä vaikka haluaisi olla oma itsensä", ajattelee Anna. Ellenille mykkyys on ensin valinta ja päätös, mutta Annalle masennuksen sanelemaa. Kieli tuntuu suussa paksulta, eikä ääni pääse livahtamaan sen ohi, vaikka hoitohenkilökunta kuinka maanittelee.

Linda Boström Knausgård on hyvn ekonominen kirjoittaja, mutta hänen proosansa on ilmaisuvoimaista senkin edestä. Helioskatastrofin alku on hienoimpia kirjan aloituksia, joita olen lukenut. Siinä 12-vuotias Anna kuvailee syntymäänsä mukaillen kreikkalaisen ylijumalan Zeuksen päästä syntyneen, sodan ja viisauden jumalattaren Athenan tarinaa. Lapsen halu nähdä isänsä jumalana ja kipu tämän hylkäämäksi tulosta on sydäntäsärkevää:

"Minä synnyin isästä. Minä halkaisen hänen päänsä. Silmänräpäyksen ajan, pitkän kuin elämä itse, me seisomme vastapäätä toisiamme ja katsomme toisiamme silmiin. Sinä olet minun isäni, sanon hänelle silmilläni. Minun isäni. Tuo on minun isäni, joka seisoo edessäni lattialla veressä. Hänen villasukkansa imevät sitä ahnaasti ja värjäytyvät punaisiksi. Veri uppoaa kuluneeseen puulattiaan ja minä ajattelen: Hänen silmänsä ovat vihreät kuten minulla.

Kuinka minä sen nyt syntyessäni tiedän? Että silmäni ovat vihreät kuin meri.

Hän katsoo minua. Kiiltävää varustustani. Hän nostaa kätensä. Koskettaa poskeani kädellä. Ja minä nostan käteni ja suljen hänen kätensä sen sisään. Nojaudun häntä vasten. Hänen kätensä, jotka kiertyvät ympärilleni. Me itkemme yhdessä. Lämpimiä, suolaisia kyyneleitä ja räkää valuu kasvoilleni. Minä en halua muuta kuin seistä näin yhdessä isäni kanssa ja tuntea hänen lämpönsä, kuunnella hänen sydämensä lyöntejä. Minulla on isä. Minä olen isäni tytär. Nuo sanat lyövät tuolla hetkellä minussa kuin kello.

Sitten hän huutaa.

Huuto repii kaiken rikki. En pääse enää ikinä lähelle häntä. Enää ikinä nojaamassa päätäni hänen rintaansa vasten. Me olemme kohdanneet, ja meidän täytyy heti hyvästellä. Hän ei pystynyt muuhun kuin antamaan minulle elämän. Huuto puristaa yhteen huuleni, jotka haluavat kiljua häntä lopettamaan. Sinä pelotat minua, kasvaa suuni sisällä. Minun ohimoitani särkee. Kaikki rakkaus rinnassani muuttuu vihaksi.

Että hän huutaa, minä ajattelen ja haluan saman tien iskeä häntä peitsellä sydämeen saadakseni sen loppumaan. Minä olen peloissani, pelkkä lapsi. 
Hän ei lakkaa huutamasta. Hän pitelee päätään. Painaa vahvoilla käsillään kuin sulkeakseen uudelleen sen mikä on avattu."

Anna jatkaa kuvitteluaan: kuinka hän riisuu kiiltävän varustuksensa ja kulkeutuu pohjoiseen kylään alastomana, kultainen kypärä päässä. Lopulta, sairaalan suljetulla osastolla hän muistaa hetkeksi alkuperänsä ja saa siitä voimaa: "Ikuisuus. Kuinka pelottava tuo sana onkaan? Saada kuolla. Saada lähteä elämästä suureen hiljaiseen huoneeseen, joka kuolema oli. Saada tuntea sydämen viimeinen lyönti. Tämä vapautus oli kielletty minulta. Miksi?
Siksi että minä olin Athena."

Ennen Linda Boström Knausgårdin Helsinki Lit -vierailua toukokuussa, kannattaa siis ehdottomasti lukea naisen esikoisromaanikin. Seuraavaksi tartun hyllynlämmittäjässä  Daniel Clowesin sarjakuvaromaanin Patience. Kaikki haastekirjani näet täältä.

/ Jonna

Kuva: Cato Lein

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaksi ystävää ja paljon puhetta siitä mistä ei ole puutetta: hyvistä kirjoista. Sivumennen-kirjapodcastia ja -blogia luotsaavat Johanna Laitinen ja Jonna Tapanainen.

Kuva: Satu Kemppainen. Graafikko: Reetta Kyttä. Podcastin tunnusmusiikki: Artemi Remes.

Kategoriat