Johanna kysyi minusta lukijana ja ihmisenä, minä vastaan parhaani mukaan, lukijana ja ihmisenä. Lue myös Johannan vastaukset minun kysymyksiini täältä ja täältä.

1. Mikä kirja tai mitkä kirjat ovat jääneet parhaiten mieleesi? 

Doris Lessingin Kultainen muistikirja avasi ymmärtämään, millaisen painolastin historia on asettanut naisten kollektiiviselle tajunnalle. Kirjaa oli raskas lukea, se uuvuttikin, mutta mikään teos ei ehkä sitten kuitenkaan ole palkinnut minua yhtä ruhtinaallisesti. Lessingillä ei ole yhtäkään naistentaudeista: hän ei yritä miellyttää, ei peitellä vihaansa, eikä hän vähättele tai pienennä itseään.

George Eliotin Middlemarch on totta kai tunnustettu mestariteos, mutta muistan hämmästyneeni, kuinka vastaanpanemattomasti kirjan taidokas ihmiskuvaus ja monisyinen maailma veivät mennessään – niin, että sen miljöisiin ja tilanteisiin on helppo palata mielessään vielä vuosienkin jälkeen. 

Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja. Knausgård tuntee niin vahvasti ja välittää tunteensa niin väkevästi, että nämä kirjat imeytyvät suoraan jonnekin solumuistiin. Hienointa, mitä olen lukenut viime vuosina – Elena Ferranten napolilaiskirjojen lisäksi. Ferrante herättää minussa monia samoja tunteita kuin Doris Lessing. 

2. Oletko nopea vai hidas lukija? 

Sekä että. Nopein olen öisin.

3. Minkä kirjan useimmiten valehtelet lukeneesi? 

En enää valehtele lukeneeni mitään, sillä olen viimeinkin tajunnut, että kaikilla muillakin on giganttisia kirjallisia aukkoja. Siksi kaikilla on suoranainen velvollisuus lohduttaa kanssalukijoitaan omilla puutteillaan!
Tämän sanottuani tunnustan, etten ehkä tuo aina aktiivisesti esille, jos en ole lukenut porukassa puheena olevaa kirjaa. Päästelen epämääräisiä äännähdyksiä, nyrpistelen tai hymistelen mukana. Mutta okei okei, sanotaan nyt yksi: Täällä Pohjantähden alla

4. Paras kirjan nimi? 

Tällainenko on ihminenSe questo è un uomo. Italianjuutalaisen Primo Levin keskitysleirielämää kuvaavan klassikon nimi pysäyttää aina. Niin, tällainenko. Toteamus, josta kuultaa epäusko, tuska ja turtumus juutalaisten joukkotuhon käsittämättömyyden äärellä. Kirja itsessään pysäyttää sitten vielä totaalisemmin. 

5. Lempisitaatti? 

Margaret Awoodin Sokeasta surmaajasta poimin talteen alla olevan lauseen joskus 15 vuotta sitten. Tämä ei ehkä ole lempisitaattini mutta jonkinlainen mukana seurannut elämänohje kuitenkin.

”Nuorena ihminen kuvittelee, että kaikki mitä tekee, on kerralla ohi. Silloin liikkuu vain hetkestä toiseen, rypistää ajan nyrkkiinsä ja heittää sen pois. Silloin on kuin olisi ylinopeutta ajava auto. Sitä luulee että asioista voi päästä eroon niin kuin ihmisistäkin – että heidät voi jättää taakseen. Silloin ei vielä tiedä, että ihmisillä on tapana tulla takaisin.”

6.  Paras eskapistinen kirja? 

Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Heti ensimmäinen virke tekee olosta turvallisen, rauhallisen ja malttamattoman odottavan: ”On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon.” Luonnollisena jatkumona sanon Helen Fieldingin Bridget Jonesin päiväkirjat. Holtitonta elämää, ihana viinaanmenevä ystäväposse, kaksi ensiluokkaista kosijaa – what’s not to like?! Kunpa tällaisia ilmestyisi enemmän, maailma kaipaa hyviä romanttisia komediakirjoja – ja elokuvia!

7. Miksi rakastat kirjallisuutta? 

Tähän on vaikea vastata kuulostamatta rasittavalta teeskentelijältä. Mutta! Kirjallisuus on jonkinlainen kirkon korvike, se kohottaa valaisemalla elämän ihmeellisyyttä, suuntaamalla katseen sen hirveyksiin ja hienouksiin. 
Kirjallisuus myös muistuttaa, ettei mikään tunne ole oikeasti häpeällinen: me vain olemme niin sykkyrässä omien elämiemme kanssa, että erehdymme pitämään tunteitamme uniikkeina. 

8. Kerro jokin hauska anekdootti kohtaamisesta kirjailijan kanssa?

Haastattelin pari vuotta sitten Margaret Atwoodia Kööpenhaminassa. Hermoilin tapaamista kainalot hiessä, olihan Atwood paitsi yksi suosikkikirjailijoistani myös tunnettu kärsimättömyydestään tyhmien kysymysten edessä. 
Kun pieni harmaatukkainen nainen sitten tuotiin luokseni hotellin neuvotteluhuoneeseen, solkotin tuplanopeudella jotain sekavaa ja yritin päästä heti asiaan, sillä aikaa oli rajallinen määrä. ”Listen, voinko kysyä ensin sinulta jotain?” Atwood sanoi ja laski kätensä omalleni. ”Mikä on mielestäsi oikea tapa vastata, jos mies lähettää sinulle pyytämättä kuvan munastaan (unsolicited dick pic)?”. ”Dick pic?” kysyin kimakasti kiekaisten, ja samalla ääni päässäni huusi PUHUNKO SIIS NYT PENISTEN KUVISTA MARGARET ATWOODIN KANSSA MITÄ MINÄ SANON MARGARET ATWOODIN KÄSI KOSKETTAA MUA. Atwood jatkoi: ”Eräs nuori tyttö kysyi sitä minulta taannoin, enkä tiennyt mitä vastata.”
Toettuani jotenkuten keskustelimme parhaasta strategiasta pyytämättä ja yllätyksenä tulleiden munakuvien suhteen ja päädyimme siihen, ettei sellaisiin pidä vastata lainkaan. Kun sen jälkeen aloitimme haastattelun, olin rauhallinen, suorastaan tuttavallinen. 

Lopuksi Atwood kysyi, haluanko selfien hänen kanssaan. AI HALUANKO?! En olisi ikinä kehdannut itse kysyä.

9. Intohimon kohde (heti kirjojen jälkeen)?

Ihmiset: perhe ja ystävät. Mutta mieluusti lukemiseen yhdistettynä. Zadie Smith kuvaili joskus kieli poskessa Vanity Fairissa täydellistä onnen hetkeään: ”Reading quietly, in high grass, among loved ones (who are also quietly reading). Followed by a boozy lunch.” Oih, joo!

10. Mistä aiot kirjoittaa Sivumennen-blogissa?

Tytöistä ja naisista, naisen asemasta, naisen rooleista. Jonkin verran Karl Ove Knausgårdista, ellei Johanna kuivaa sitä aihetta kokonaan.

 

On yleisesti tunnustettu totuus, että jos pääsee kuvaan jonkun kuuluisuuden kanssa, ei omalla naamalla voi olla normaali ilme.
On yleisesti tunnustettu totuus, että jos pääsee kuvaan jonkun kuuluisuuden kanssa, ei omalla naamalla voi olla normaali ilme.

Kommentit (3)

Ainogreen

Teidän blogi ja podcast ovat ihan parhaita! Luen ja kuuntelen kaiken vaikka olen tosi huono/laiska kommentoimaan! Kiitos tästä kysymys-vastaus postauksesta.

Seuraa 

Kaksi ystävää ja paljon puhetta siitä mistä ei ole puutetta: hyvistä kirjoista. Sivumennen-kirjapodcastia ja -blogia luotsaavat Johanna Laitinen ja Jonna Tapanainen.

Kuva: Satu Kemppainen. Graafikko: Reetta Kyttä. Podcastin tunnusmusiikki: Artemi Remes.

Blogiarkisto

2017

Kategoriat