Niin se on, että tulee pidettyä kirjoista, joissa on jokin käänne tai yllätys. Enkä tietenkään ole mielihaluineni yksin, kun katsoo myyntilistoja ja psykologisen jännityksen vahvaa asemaa. Käänteet ovat kirjallisuuden zeitgeistia.

Ensimmäiseksi hyllynlämmittäjäkirjaksi valitsin Herman Kochin Illallisen, viisi vuotta sitten (oikeasti, VIISI vuotta sitten? Olisin veikannut kahta kolmea vuotta) suomennetun hollantilaisromaanin, ja tiesin jo etukäteen odottaa jännitystä.

Tässä vaiheessa varoitus: jos Illallinen on vielä lukematta, ei kannata edetä postauksessa pidemmälle. Tästä on mahdotonta kirjoittaa edes lyhyesti spoilaamatta.

Illallinen on kirjallisempi tapaus kuin moni muu jännäri, koska Koch osaa kirjoittaa ja osaa kirjoittaa varmasti. Kirjassa istutaan pääosin ravintolaillallisella, mutta takaumiakin on. Nelihenkinen laajennettu perhe käy läpi perhesalaisuutta ja miettii, mitä sille pitäisi tehdä. Mutta ei juonesta sen enempää.

Parasta Illallisessa on kirjan juju: Lukijana minulla on tarve tuntea sympatiaa kertojaa kohtaan, samastua siihen ja uskoa siitä aina parasta. Kun kirjassa sitten on jokseenkin tai täysin kajahtanut kertoja, en suostu alkuun näkemään merkkejä siitä vaan selitän hahmoa paremmaksi kuin mihin teksti antaisi perusteita. Jossain vaiheessa on pakko luovuttaa ja todeta, että tyyppihän ei ole laisinkaan miellyttävä.

Näin epäluotettavien kertojien aikana on huvittavaa, miten sinisilmäinen lukija yhä olen. Minulle harhaanjohtavan kertojan luonne tulee aina täytenä yllätyksenä. Aika söpöä.

Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Miltä tuntuu tulla kirjallisesti huijatuksi?

Ja siis todellakin: Hyllynlämmittäjä-haaste on toden teolla alkanut!

/Johanna

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaksi ystävää ja paljon puhetta siitä mistä ei ole puutetta: hyvistä kirjoista. Sivumennen-kirjapodcastia ja -blogia luotsaavat Johanna Laitinen ja Jonna Tapanainen.

Kuva: Satu Kemppainen. Graafikko: Reetta Kyttä. Podcastin tunnusmusiikki: Artemi Remes.

Blogiarkisto

2017

Kategoriat