Kirjoitukset avainsanalla Podcastjakso

Kirjoista tehdään tämän hetken parhaat tv-sarjat, joten Helsinki Lit -spesiaalimme käynnistyy vankalla analyysilla kahdesta loistosarjasta: alkuvuoden yllättäjä Big Little Lies on vastustamattoman viihdyttävä mutta tarkkanäköinen kuvaus keskiluokkaisista amerikkalaisnaisista, jotka kamppailevat omien painolastiensa kanssa. Sarja näyttää myös hienosti, miten länsirannikolla mielenmaisema rakentuu usein autosta käsin. Ja ne musat! Tsekkaa jos et usko, kuten tavataan sanoa, sarjan Spotify-lista.

Big Little Lies innosti Johannan lukemaan Liane Moriartyn kirjan Mustat valkeat valheet, johon sarja perustuu. Moriartya on pyydetty kehittelemaan hittisarjalle myös jatkoa, hurraa!

Vuoden puhutuimmaksi tv-sarjaksi on kuitenkin noussut  Handmaid’s Tale, Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanin pohjalta tehty sarja. Sen kylmäävä kuvaus yhteiskunnan luisumisesta naisia alistavaan totalitarismiin aiheuttaa hengenahdistusta, saihan sarja valitettavaa markkinointiapua Donald T****in presidenttiydestä. Kirjoitimme aikaisemmin, miten Atwood itse suhtautuu sarjan ajankohtaisuuteen. Myös Handmaid's Talelle on jo lupailtu toista kautta.

Yhdysvaltalainen Garth Greenwell hurmasi kaikki Helsinki Litissä, ja hänen romaaniaan Kaikki mikä sinulle kuuluu on tituleerattu vuosikymmenen homoromaaniksi. Se alkaa kaunistelemattomalla kohtauksella bulgarialaisen yleisen käymälän vessasta, jossa päähenkilö kohtaa nuoren Mitkon, tulevan rakastettunsa. Muodoltaan niukka romaani kasvaa syvälliseksi kuvaukseksi häpeästä ja himosta.

Summaamme myös Helsinki Litin muita kirjailijoita: zimbabwelaisen Petina Gappahin Muistojen kirja on hurmannut Jonnan täysin, samoin kuin villisti venkoileva kertoja Laurent Binet'n romaanissa Kuka murhasi Roland Barthesin? Johanna puolestaan vaikuttui Henry Marshin Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta. Kaikkien kolmen esiintymiset Litissä olivat täyttä timanttia (Merete Mazzarellalle liputuspäivä!).

Aiemmin olemme käsitelleet myös Litissä esiintyneiden Tom Malmquistin vaikuttavan surukirjan Joka hetki olemme yhä elossa sekä Linda Boström Knausgårdin Tervetuloa Amerikkaan.

Kuva: Max Freeman

Kommentit (0)

Yhdysvaltalaisen Hanya Yanagiharan (s.1974) toinen romaani Pieni elämä oli ilmestyessään sensaatio. Vaikka kustannustoimittaja epäili ensin kirjan olevan liian rankka, sen intohimoiset fanit todistivat luulon vääräksi. A Little Life -Instagram-tilillä kirja jatkaa edelleen elämäänsä. Hanya käväisi taannoin Suomessa kertomassa kirjastaan, Me Naisten haastattelun voit lukea täältä.

Yli 900-sivuinen järkäle seuraa kolmen vuosikymmenen ajan neljän nuoren miehen, Juden, JB:n, Malcolmin ja Willemin, elämää New Yorkissa. Päähenkilöksi nousee kuitenkin Jude, jonka järkyttävä lapsuus paljastuu vähitellen. Voiko hyvällä koskaan korvata lapsuudessa koettua äärimmäistä pahuutta?

Toinen meistä rakasti kirjaa, toinen taas vihasi sitä. Valitse puolesi ja kerro kumman joukossa seisot?

Pieni elämä on myös ystävyyden ylistys. Huomattavasti ristiriitaisemmin ystävyyttä käsittelee HBO:n Girls-sarja, jonka päättyminen saa meidät miettimään neljän naisen elämästä New Yorkissa kertovan sarjan merkitystä. Oliko finaali antikliimaksi, ja jos oli, haittaako se? Ainakin Lena Dunham todisti jälleen tekevänsä mitä tykkää. 

Valitse taistelusi, sanotaan, mutta valitse myös tilastosi, sanoo Johanna. Kotimaassa kirja-alan tilasta tiedotetaan pessimisti ei pety -asenteella, mutta EU:n laajuisessa tutkimuksessa taivaanrannassa kajastaa valoa. Kannattaa myös muistaa, että kirjanostaja on muita kuluttajia tyytyväisempiä hankintoihinsa. 

Ja koska viime jaksossa arvuuttelimme ankarasti Karl Ove Knausgårdin tulevan Kesä-kirjan aihetta, Johanna otti aiheesta selvää sujuvalla norjan sisälukutaidollaan. Sori, avioerokirjaa ei (vielä) ole tiedossa.  

Kuva: Jenny Westerhoff

 

Kommentit (2)

Annajii

Moi, ja kiitos jaksosta!
En tiedä miten tällainen sopii teidän podcastin suunnitelmiin, mutta olisi mielenkiintoista kuulla (lisää) teidän all-time favourite kirjoista; niistä kaikkein tärkeimmistä, rakkaimmista ja syvimmän vaikutuksen tehneistä. Vaikka ihan lapsuuden lempikirjoista lähtien.

Johanna L
Liittynyt20.1.2017

Kiitos, kiitos!
Me jossain vaiheessa ajateltiin, että tehtäisiin se tänne blogiin. Joten pysyttele kuulolla siitä!
/Johanna

Tie Jonnan ja Johannan sydämeen kulkee Karl Ove Knausgårdin kirjojen kautta (kuuntele viimevuotinen keskustelumme Taisteluni-sarjasta täältä). Se tuli (taas uudemman kerran) todistetuksi, kun Sivumennen luki Knausgårdin viimeisimmän suomennetun romaanin Kevät. Se on kaunis, kaunistelematon, tarkka ja tosi kuvaus vaimon syvästä masennuksesta, perheen elämästä sairauden rinnalla ja toisaalta myös siitä, miten rakkaus joutuu koetukselle ja puolisoiden etääntyminen toisistaan alkaa. (Linda Boström Knausgårdin tuotannosta keskustelimme maaliskuussa, voit kuunnella jakson täältä.) Knausgård on mestari kuvaamaan luontoa, mestari kuvaamaan lapsuutta ja vanhemmuutta ja mestari kuvaamaan oikeastaan ihan mitä tahansa – röökiä, pikakahvia, vessassa käyntiä – joten palataan aiheeseen, kun Kesä ilmestyy!

Kevään rinnalla Jonna on lukenut toista norjalaista valkoista keski-ikäistä heteromiestä = Geir Gulliksenia, joka on kaiken kukkuraksi Knausgårdin frendi. (Aivan, juuri se sama, joka esiintyy Taisteluni-sarjassa.) Gulliksenin Kertomus eräästä avioliitosta on mainio tutkielma siitä, voiko avioliitto olla rehellinen, avoin (olematta avoin), vapaa ja tasavertainen ja samalla toimia ongelmitta. Spoiler alert! Ei voi, sanoo Gulliksenin romaani.

Avioliitosta kirjallisuudessa keskustellaan muutenkin. Ensinnäkin maailmassa on liian vähän tarinoita, joiden pääpointti ei ole saattaa nainen avioon. Mutta toisekseen sellaisia tarinoita on, kun oikein tarkalla kammalla haravoi, joten kolmanneksi hurraa! Ja ne tarinat paljastavat, että avioliitto symboloi muutakin kuin romantiikkaa.

Seuraa pitkä pätkä esseisti Rebecca Solnit -fanitusta! Make your own family! Johanna referoi Men Explain Things to Me -esseen! Huomioidaan, että kiinnostavia Solnit-haastatteluja saa lukea, kiitos naistenlehtien.

Välihuomio: Elena Ferranten Uuden nimen tarina on juuri ilmestynyt suomeksi, koko Napoli-sarja muuntuu parhaillaan 32-osaiseksi tv-sarjaksi, ja Lontoossa pyörii Napoli-kirjoihin perustuva näytelmä (jonka Johanna missasi taannoisella reissullaan pffffffffttttt) ja vähän muutakin Ferranten ympäriltä. 

Jonna on katsonut Feudia, sarjaa Bette Davisista ja Joan Crawfordista. Sen biiffi on se, että kun näistä kahdesta superstarasta oli juuri tulla ystäviä, filmiyhtiö masinoi heidän välilleen kissatappelun. Sellainen PR-kikka sitten. Sivumennen paheksuu kaikkia, jotka ylläpitävät myyttiä naisista toistensa vihamiehinä, murrr.

Jakso alkaa monimutkaisilla laskutoimituksilla siitä, kuinka monta kirjaa meillä on vielä elämän aikana luettavana, ja ne saattavat mennä vähän pieleen. Tarkastuslaskenta on käynnissä!

 

 

KIRJALISTA:

Karl Ove Knausgård: Kevät (suom. Jonna Joskitt-Pöyry, LIKE)

Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta (suom. Hanna Tarkka, Siltala)

 

Jessa Crispin: Why I am not a Feminist

Curtis Sittenfield: Eligible

Rebecca Traister: All the single ladies

Jami Attenberg: All Grown Up

Rebecca Solnit: The Mother of All Questions

Rebecca Solnit: Men Explain Things to Me

Rebecca Solnit: Hope in the Dark

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina (WSOY)

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät (WSOY)

Karl Ove Knausgård: Syksy (LIKE)

Karl Ove Knausgård: Talvi (LIKE)

Kuva: Cato Lein

(Knausgård-keskustelu alkaa kohdasta 20:40:)

 

Kommentit (0)

Vuorossa suuri feminismijakso!!! Noh, yksi niistä monista, mutta nyt Johannaa ja Jonnaa puhuttavat aivan erityisen mahtavat mirkut. 

Moderni feminismi on paskaa, väittää Bookslut-bloggaaja Jessa Crispin juuri ilmestyneessä Why I'm not a Feminist – a Feminist Manifesto -kirjassaan. Siksi, että se on kulutuskeskeistä lifestyle-feminismiä, jolla ajetaan vain omia individualistisia tarpeita. Feminismin ei pitäisi pelata patriarkaatin ja kapitalismin säännöillä vaan puolustaa taas vähemmistöjen ja heikompien asemaa. Me olemme innoissamme feminismin politisoitumisesta ja nostamme Jessan saman tien kaapin päälle.

Sen sijaan vanhan idolimme Chimamanda Ngozi Adichien mielipiteet transnaisista herättävät kummastusta. Samansuuntaisia ovat laukoneet edellisen sukupolven feministit, kuten vanha jäärä Germaine Greer, mutta toiset, kuten Gloria Steinem, ovat päivittäneet päänsä 2000-luvulle. Meidän mielestämme Chimamanda todistaa, ettei kukaan ole täydellinen, ei edes feministi. Oppimisprosessi tämä on kaikille.

Ennen kaikkea puhumme Roxane Gaysta ja Koko Hubarasta. Roxane Gay on supertähti, "feminismin J. K. Rowling", jonka kirjat myyvät Jenkeissä satojatuhansia, jonka luennot ovat aina täynnä ja jolla on omistautuneita faneja, mustia ja valkoisia, miehiä, naisia ja muita. Hänen juuri suomennettu esseekokoelmansa Bad Feminist on itseironinen, hauska, kivuliaan henkilökohtainen ja räyhäkkään poliittinen. Myös Ruskeat Tytöt -blogin perustajan ja -median päätoimittajan Koko Hubaran esikoisteos ponnistaa henkilökohtaisesta. Kummankin kirjat herättävät tunteita: avartavia, järkyttäviä, samastuttavia, riemastuttavia, surullisia. Samalla ne todistavat, että tunne on tietoa ja joskus myös ainoa tapa perustella asioita.

Jaksossa selviää myös, mitä eroa on kultakalan ja ihmisen keskittymiskyvyssä, mistä kirja-ala juorusi Lontoon kirjamessuilla ja miksi on ihan ok käyttää huutomerkkejä. Kirjalista alla.

Mucho love!!!!!!!
Jonna & Johanna

Koko Hubaran kuva: Like / Toni Härkönen

JAKSOSSA MAINITUT KIRJAT:

Roxane Gay: Bad Feminist (suom. Koko Hubara, Anu Partanen, Like Kustannus)
Koko Hubara: Ruskeat Tytöt – Tunne-esseitä (Like)

Adam Alter: Irresistible: The Rise of Addictive Technology and the Business of Keeping Us Hooked
Ben Blatt: Nabokov’s fvaourite word was mauve
Jessa Crispin: Why I’m Not a Feminist: a Feminist Manifesto
Liv Strömquist: Uppgång och fall

Kommentit (4)

Grrita
Liittynyt26.2.2017

Kiitos taas kerran sunnuntai-iltapäivän kävely/shoppailu/epämääräinen kaupungilla driftailu -kokemuksen parantamisesta! :) Tällä viikolla erityisesti lisäpisteitä maukuvalle kissalle, joka muistutti toisesta kahden naisen pitämästä podcast-suosikistani, My Favorite Murderista.

Roxane Gayn What We Hunger For (joka löytyy netistäkin therumpus.net-sivustolta, jos joku lukija haluaa aloittaa ilmaisella kokeilulla ennen kirjan ostoa) oli ensimmäinen hänen esseistään jonka luin ja yhä myös vaikuttavin. Vaikka en vieläkään ole tajunnut miten Peeta muka olisi parempi vaikka leiväntuoksuinen onkin.

Jos saa tehdä ehdotuksia tuleviin podcasteihin, niin mielelläni kuulisin teidän ajatuksianne Liane Moriartyn kirjaan perustuvan HBO:n Big Little Lies -sarjasta ja samalla Liane Moriartyn kirjoista yleisesti, jos olette sattuneet niitä lukemaan. Minulle uusi, kiinnostava tuttavuus, jonka kirjoja aloin ahmimaan luettuani tämän artikkelin: http://www.slate.com/articles/arts/books/2017/03/liane_moriarty_s_big_li....

Jonna Tapanainen
Liittynyt17.6.2013

Haa, loistovinkkejä, kiitos Grrita! 

Mahtavasta Big Little Liesista on pitänyt puhua jo monta kertaa, siis HBO:n sarjasta. Lianet on meillä kummallakin lukematta mutta nyt vakaana aikeena: ihanaa, jos kirjat ovat yhtä fiksuja ja viihdyttäviä kuin tv-sarjakin. 

/ Jonna
Ps. Team Gale, tietenkin!

Metsapaivi

Kuuntelin jakson eilisillä ja tämän aamun työmatkoilla ja olin ihan superkiitollinen! Hirveästi uutta luettavaa johon en ollut aiemmin törmännyt. 

Liane Moriartyn kirjat ovat ainakin toimivia kepeitä äänikirjoja - vastakohtana esim. Saundersin Lincoln in the Bardolle jonka ansiot ovat sitten muualla kuin kepeydessä. Luulen etten kehtaisi näyttäytyä Moriarty-pokkarin kanssa uima-altaalla - äänikirjassa on se hyvä (tai huono!) puoli että kukaan ei näe mitä luet/kuuntelet.  Tietysti voisi jo vähitellen päästä eroon "mitä muut ajattelevat" - ajattelusta :D

Johanna L
Liittynyt20.1.2017

Mahtavaa, että lukulista kasvaa! Ja kiitos, että kuuntelit!
Minä aion pian tutustua Moriartyyn lukemalla – ja tehdä sen ihan avoimesti (katsotaan, herättääkö se minussa tunteita, kerron miten käy). Ehkäpä meidän seuraava haaste podissa voisi liittyä siihen, että aliarvostetuille ja ylenkatsotuille kirjailijoille haetaan tunnustusta julkisten paikkojen lukutempauksilla. Hmmmmm...