Olin kesällä 2014 Lontoossa, kun satuin sattumalta lukemaan Guardian-lehdestä Hilary Mantelin uuden novellin nimeltä Margaret Thatcherin salamurha. Hämmästyin sen synkkää ja realistista otetta, sillä minulle Mantel oli aina ollut yhtä kuin historiallinen romaanikirjailija. Englannin kuninkaan Henrik VIII:nnen hovista ja tämän neuvonantajasta Thomas Cromwellista kertovat Susipalatsi (2009) ja Syytettyjen sali (2011) tekivät niin valtavan vaikutuksen, että elin ne luettuani pakkomielteisessä Tudor-huumassa: guuglasin kaiken Henrikin kuudesta vaimosta ja harkitsin heistä tehdyn teekuppisarjankin tilaamista netistä. Nyt Margaret Thatcherin salamurha -novelli on julkaistu samannimisessä kokoelmassa 10 muun tarinan kanssa. Kuuntele alta arvioni juuri julkaistusta kirjasta. 

Mantel ei kuitenkaan ollut mikään pöytälaatikkokirjailija ennen Cromwell-romaaniensa valtavaa menestystä. Hänen kolmelle vuosikymmenelle ulottuva tuotantonsa on kattava niin määrältään kuin tyylilajeiltaankin. Kirjat saivat loistavia arvioita, mutta Mantel pysyi pienen piirin arvostamana kirjailijana. "Lukijani olivat pieni ja valikoitu joukko, kunnes päätin marssia Englannin historian keskipisteeseen ja pystyttää lippuni sinne", hän kuvasi BBC:lle nousuaan yhdeksi Englannin arvostetuimmaksi kirjailijaksi.

Hilary Mantel kertoi historiallisten romaanien kirjoittamisesta kesä- ja heinäkuussa Reith-luentosarjassa BBC:llä (kuunneltavissa iTunesissa). Hän tajusi liian myöhään haluavansa olla historioitsija ja onkin nykyisessä ammatissaan ottanut vahinkoa takaisin. Mantelin mukaan historiallisen fiktion kirjoittaja on aina "kävelevä anakronismi, sijoiltaan joutunut ihminen, joka yrittää nykypäivästä käsin tietää asioita menneestä, joita menneessä ei tiedetty vielä itsekään". Historiallisen romaanin kirjoittaja tietää myös aina kymmenen kertaa enemmän kuin mitä kirjaan päätyy: työn vaikeus onkin valita asiat, jotka tarinaan kuuluvat.

“Katariina Aragonialainen ja Anne Boleyn olivat Euroopan älykkäimpiä ja ovelimpia poliitikkoja.“

Mantelin mukaan Tudorien aikakaudesta kirjoittaminen oli ilo myös siksi, että tuolloin muutamilla naisilla oli historian kulussa merkittävä rooli – varsinkin Henrik VIII:nnen kahdella vaimolla: "Esimerkiksi Katariina Aragonialainen ja Anne Boleyn olivat Euroopan älykkäimpiä ja ovelimpia poliitikkoja." Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että nykyisin liian monet kirjailijat, usein naiset, syyllistyvät tekemään naispuolisista historiallisista henkilöistä vahvempia hahmoja kuin he todellisuudessa olivat. Mantelin mukaan silloin syyllistytään kirjoittamaan historiaa uusiksi tekemällä uhreista voittajia.

Cromwell-romaanien kolmatta ja viimeistä osaa The Mirror and the Light saadaan vielä odottaa, ja kirja ilmestynee todennäköisesti vasta parin vuoden kuluttua. Mantelilta on kysytty, onko hänellä vaikeuksia saatella Cromwelliaan mestauslavalle, mutta kirjailija on vakuuttanut, että syynä on pikemminkin perfektionismi. (Mark Rylance on muuten jo lupautunut palaamaan Cromwellin roolin BBC:n kirjojen pohjalta tekemässä hienossa historiallisessa draamassa.)

Margaret Thatcherin salamurhan  ja Cromwell-romaanien lisäksi Mantelilta on suomennettu muistelmateos Vain varjo häälyväinen, (kaikki huomionarvoisen hienosti suomentanut  Kaisa Sivenius, Teos). 
/ Jonna
 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaksi ystävää ja paljon puhetta siitä mistä ei ole puutetta: hyvistä kirjoista. Sivumennen-kirjapodcastia ja -blogia luotsaavat Johanna Laitinen ja Jonna Tapanainen.

Kuva: Satu Kemppainen. Graafikko: Reetta Kyttä. Podcastin tunnusmusiikki: Artemi Remes.

Blogiarkisto

2017

Kategoriat