Tänä aamuna kuljin tyhjällä rannalla Fuengirolassa ja mietin omaa elämääni ja teemoja, joista olen ystävieni kanssa viime aikoina jutellut. Useimmat meistä on pitkässä parisuhteessa, jotkut jo useammalla kierroksella. Riippumatta siitä, monesko kierros on menossa, useimmat parisuhteen suurista kysymyksistä näyttäisi kulminoituvan valtaan. Kumpi määrää kaapin paikan ja kumman pillin tahtiin tanssitaan. Valtaa myös tavoitellaan henkisellä ja fyysisellä yliotteella. Joskus toinen oikein tyrkyttää valtaa toiselle, jottei tarvitsisi itse ottaa vastuuta parisuhteesta. Valta ja vastuu kävelevät käsikädessä, mutta joskus käy myös niin että se, joka haluaa hallita, ei halua kuitenkaan ottaa vastuuta, ja tässä kohden onkin jo aikamoinen soppa valmis. Parisuhde onkin kolmen v:n triangeli; vapaus, valta, vastuu. 

Vapaus rakastua on ihana tunne. Olo on kuin vapaana liihottavalla linnulla. Hurmioitunut, kihelmöivä, kaiken täyttävä ja lumoutunut. Askel on todellakin kevyt ja tunne kuin kevätlaitumille päästetyllä vasikalla. Yhteen on löytänyt kaksi tunnetasolla vapaata ihmistä. Parisuhteessa vapauden säilyttäminen on kuitenkin se haastavin osa-alue. Kuinka voisin säilyttää oman vapauteni ja antaa sinun säilyttää omasi? Haluaisin niin kovasti sinut omakseni, mutta silloinhan et ole enää vapaa. Haluan sinulle vapauden rakastaa minua, mutta vahvan tunteen siitä, että me kuulumme yhteen. Aika haastava yhtälö. 

Vastuu parisuhteesta tulisi jakautua yksimielisesti tasan. Molempien intressi tulisi olla parisuhteen hoito ja vaaliminen. Nojoo, teoriassa ainakin :). Kuinka monessa suhteessa kuitenkin jo alkumetreillä toinen alkaa huopaamaan tiettyyn suuntaan toisen vasta irrotellessa köysiä laiturista? Tässä kohden nimittäin valta siirtyy huomaamatta huopaajalle, joka yleensä etenkin alkuvaiheissa nauttii päällepäsmärin roolistaan. Voi olla jo kotona opittu kukaties. Yleensä käy kuitenkin niin, että vetäjän rooli alkaa kyllästyttää ja tuskastuttaa jossain vaiheessa. Tässä vaiheessa alkaa se tuittuilujuttu; mikset sinä ikinä tätä ja tuota ja mikset ota vastuuta perheestä jne.? Kysymys on tietty hätähuudosta eikö niin? On muutamia vaihtoehtoja sen suhteen, mitä kaavaa pitkin mennään seuraavaan vaiheeseen. Yksi on askel takavasempaan, jolloin aikaa kotonaoloon on enää niukasti. Duunissa menee pitkään, harrastukset vaativat aikaa; lista on loputon. Puhumatta nyt syrjähypyistä, jotka tässä kohden eivät suinkaan ole mitään syrjäisiä, vaan ihan suoria hyppyjä toiseen petiin. 

Valta yhdistetään useimmiten rahaan. Raha on vallan kapula. Vai onko muuta mahdollisuutta? Valtaa voi olla myös ilman rahaa, mutta tämä oli karkea yleistys. Harva osaa käyttää valtaa kauniisti, josta aiheutuu paljon vahinkoa. Valtaa negatiivisesti käyttävä ihminen pitää oikeutettuna käyttäytyä karkeasti, haukkua, ilkeillä, käydä käsiksi ja puhua toisesta pahaa ulkopuolisille. On lievempiä versioita ja taas niitä ilkeitä versioita, joiden kohteet löytävät itsensä sairaalasta tiputuksesta. Mustasukkaisuus ja valta yhdistettynä on useimmiten ilkeää katsottavaa. Ei olisi välttämättä huono ajatus opettaa nuorille psykologian tunneilla vallasta ja sen rakentavasta käytöstä. 

Vapaus, valta, vastuu. Tästä paletista syntyy rakkaus. Usko, toivo, rakkaus.

Uskon rakkauteen. Toivon, että se olisi kaunista. Haluaisin antaa sinulle vapauden rakastaa minua. Luotan, että osaamme käyttää valtaa armollisesti. Kumpa tämä olisi mahdollista ja kestääkö se kaiken?

Kommentit (3)

Vierailija

Mielenkiintoinen, omaperäinen, hauska ja elämänmakuinen blogi! Ehdottomasti jatkan lukemista =)

t. nainen 30 v

Seuraa 

Olen Riina-Maija "Riinis" Palander ja kirjoitan blogissa elämästäni, jossa sattuu ja tapahtuu. Pyöritän neljän lapsen perhettä, johon kuuluu myös lauma hevosia, koiria, kissoja ja kaneja. Kesäisin emännöin Virossa Ontikan majataloa, huollan ja remppaan vanhaa kartanoa tiluksineen sekä treenaan kouluhevosia. Talvet vietämme Espanjassa, Ranskassa ja Suomessa. Tervetuloa mukaan!

Instagram