Maanantai ja taas sataa. Viime viikollakin maanantaina satoi. Tällä Fuengirolan alueella sataa aika harvoin ja kun vettä vihdoin tulee, sitä tulee yleensä niin kovalla voimalla, että on ihan kiva pysytellä sisätiloissa ja paistaa vaikka lättyjä. Näin sadepäivän kunniaksi olen lueskellut uutisia netistä ja yksi paljon tapetilla ollut aihe, eli koulukiusaaminen, vääntää sydämeni aivan nurinniskoin. Tiedän, että ammun itseäni luultavasti jalkaan ottaessani tämän puheenaiheeksi, mutta olen kuullut ja lukenut koulukiusaamisesta niin monelta taholta, että tuskin tämä kirjoitus loppupeleissä on enempää kuin tippa meressä.

Tänä sateisena aamuna luin väsyneen opettajan mielipiteen netistä, jossa hän perjantai-iltana itki kotona raskasta työviikkoaan, sekä Makwan Amirkhanin kouluvierailusta, jossa hän ihmetteli missä ihmeessä on vanhempien kunnioitus tänä päivänä? Samaa olen itsekin ihmetellyt jo vuosia. Tässä kohden on tietty muistettava, että minulla on vain neljä lasta 4- 16 vuotiaita, jotka olen kotiäitinä hoitanut lukuunottamatta muutamia vuosia päivähoidossa ja perhepäivähoidossa. En ole siis lapsiin erikoistunut psykologi, en varhaiskasvattaja, enkä mikään muukaan fiksu spesialisti. Olen vain yksinkertainen äiti. Mutta ihan näin yksinkertaisen äidin maalaisjärkikin sanoo, että aikuisten / vanhempien kunnioitus on kaiken perusta.

Olen kasvattanut koko ikäni niin koiria kuin kouluttanut hevosia ja kyllä se kunnioitus on avainsana kaikkeen eläintenkin kohdalla. Jokainen meistä on varmasti sitä mieltä, että jos minun koira hyökkää sinun kimppuun, on jotain pielessä. Koirahan pitäisi selkeästi lopettaa, se on vaarallinen. Koiraa ei ole koulutettu ja se ei kunnioita ihmistä. Sama on hevosten kohdalla; hevosille opetetaan ensimmäisenä ihmisen reviirin kunnioitus, mikä on noin puoli metriä joka suuntaan. Tälle alueelle ei tungeta, ängetä, eikä sitä uhata millään tapaa. Ei ole leikin asia, mikäli 500kg lihamylly rusentaa minut itsensä ja seinän väliin. Mutta se mikä minua eniten ihmetyttää, on se, että kun lapsi lyö minua, tai omaa vanhempaa, se usein kuitataan löysällä lässytyksellä. Anteeksi mitä? Jos minun neljä skidiä alkaa täällä kotona nimittelemään minua, sylkemään päälle tai lyömään, on asiat aika hullusti. On selvää, että on kaikenlaisia uhmaikiä, mutta mikään uhmaikä ei oikeuta väkivaltaa. Kun minä auoin omassa lapsuudenkodissani päätäni vanhemmilleni, siitä oli rangaistus heti tiedossa. Olen saanut remmiä ja minua on tukistettu hiuksista jne. ja aivan syystäkin. Jos minulla olisi yksi lapsi, joka huitoisi minua leluilla tai löisi nyrkillä, voi olla että tottuisin siihen, mutta en voisi ikinä päästää näitä pieniä lapsia hakkaamaan minua täällä päivät pääksytysten. Kyllä ne on pidettävä ruodussa ja siihen ei lässytykset tehoa .En tarkoita, että mitään armeijan kuria tarvitsee harrastaa, vaan johdonmukaisuutta. Kun lapsi huitaisee, se on samoin tein jäähy. Ei siinä tarvitse jutella sen kummemmin vaan viedä lapsi yksinkertaisesti jäähylle. Jutellaan sit myöhemmin. Rikos ja rangaistus, hyvin simppeliä. Sama pätee eläimiin. Ei niillekään lässytellä ja koiteta sanoa et " hei toi oli nyt vähän ikävästi tehty ". Tämä on sitä kuuluisaa rajojen asettamista. Perheessä tulee olla selkeä hierarkia ja tasapaino. Sama on eläinten kanssa; hierarkia on ensiarvisen tärkeä, jotta kaikki pysyvät tasapainossa ja turvassa. Joudun usein toteuttamaan auktoriteettini eläinten kanssa oman turvallisuuteni rajoilla, mutta oli tilanne mikä tahansa, minun on tultava siitä johtajana ulos. Eläinten maailmassa johtajan iällä saatikka koolla ei ole merkitystä ja aika usein olen tavannut perheitä, joissa perheen ilmiselvä johtaja on kolmevuotias pikkuhitleri, jonka pillin mukaan perhe syö, juo, liikkuu ja nukkuu. Tämä on valtavan surullista. 

Entisaikaan maatiloilla lapsia syntyi ja se ei vaikuttanut elämään sen kummemmin. Lapset hoidettiin, mutta ne eivät määränneet milloin Mansikkia mentiin lypsämään. Lapsen saanti ei ollut myöskään koko elämää mullistava tapahtuma vaan luonnollinen jatkumo. Pikku mussukka ei ollut elämän keskipiste. Ajatteleppa, kuinka raskasta olisi olla koko ajan jonkun elämän keskipiste ja eikö olisi helpompaa, kun joku vahva johtaja kertoisi sinulle miten tänään marssitaan ja mitä tehdään? Aikuisena on tietty ihan kiva päättää itse mitä jugurttia kaupasta ostaa, mutta helpommalla pääsee kun joku toinen päättää senkin. Jos minä kalautan soppakauhalla siskoani päähän, on hyvä tiedostaa ettei sitä hyväksytä, ja saan siitä huutia niin ettei tule heti mieleen alkaa uudestaa mätkimään siskon takaraivoa. Tämä maalaislogiikka pitäisi olla käytössä myös kouluissa. Jos Mikko kiusaa Jonnea eikä lopeta sitä nuhtelusta huolimatta (no ei tietenkään), tällöin sori Mikko, mutta rangaistus on koulusta erotus. Takaisin pääset x ajan kuluttua, mut olet tarkkailussa, ja lennät pihalle samoin tein jos homma ei oo mennyt jakeluun. Hyvin yksinkertaista. Ja tässä kohtaa vanhempien on ihan turha olla tuohtuneita yhtään kellekään. Se on jo myöhäistä. Pikkuhitleristä on kasvanut koulukiusaaja ja tästä ei nyt enää lässytyksellä selviä kukaan. Tämä voi tulla nyt uutisena monelle, mutta esim ranskalaisissa kouluissa erotetaan häiriköt koulusta. Ei kouluissa ole resursseja lässyttää näille oman elämänsä hitlereille. Ei ole myöskään oikein, että Suomessa opettajille sysätään lasten "kasvatus". Kyllähän jokainen aikuinen tajuaa, ettei opettajilla ole mahdollisuuksia alkaa "kasvattamaan" mussukoita, jotka ovat pyörittäneet omia vanhempiaan vaippaiästä lähtien. Ihan snadisti iso homma. 

Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä (you need a whole village to raise a child), vanha sananlasku on niin totta. Minä yksinkertaisena kotiäitinä nostaisin perhepäivähoitajat kullalla mitattavaan arvoon. Kodinomainen ympäristö, jossa on muutama lapsi, kodin askareet ja yhdessä tekeminen (pöydän kattaminen jne.) ja oma turvallinen hoitotäti on lapselle aina parempi kuin iso kaoottinen päiväkoti. Perhepäivähoitajia lisää! Heille on saatava parempi palkka ja muut edut saatava paremmiksi. Ehdotan myös, että juurikin Makwan Amirkhani, tai vaikka Jari "Bull" Mentula, otettaisiin johtohahmoksi isoon kouluissa toteutettavaan kampanjaan, jossa oikeasti nämä kundit vähän jututtais kiusaajia. Otetaan vaikka Arman tekemään tästä dokkarisarja. Jätetään opettajien kiusaaminen ja heidän arvostelu sikseen, jotta he saisivat keskittyä siihen hommaan mikä heille kuuluu, eli lasten sivistämiseen. Media on tänä päivänä voimakas väline ja mielestäni sen voisi valjastaa tähän. Muutama iso sponsori mukaan ja tehdään tästä maanlaajuinen prokkis. Ihan vain sen vuoksi, että minä en halua yhdenkään lapsen miettivän itsemurhaa sen vuoksi, että koulussa on sietämätöntä olla. Jokaisella lapsella on oikeus olla koulussa turvassa ja hyväksytty. 

Rakastetaan lapsiamme, mutta rakkautta on asettaa lapsen elämälle rajat. En usko, että kiusaaja on onnellinen. Kiusaaja on lapsi, joka ei osaa ilmaista tarpeitaan muuta kuin väkivallalla. Kiusaaja on se pieni lapsi, joka mätki pienenä toisia lapsia ja vanhempiaan jotta sai haluamansa. Kiusaaja on se lapsi, joka otti ohjat omiin käsiinsä. Kiusaajan taustalla on aina vaikutus siihen, että hän käyttäytyy siten kuin käyttäytyy. Tavallaan kiusaajaa ei voi osoittaa, sillä hän toimii opitun ja hyväksytyn mallin mukaisesti. Jossain kohtaa on menty metsään vanhemmuudessa. Rakastetaan lapsiamme johdonmukaisesti selkeillä pelisäännöillä, jonka jälkeen toivotaan parasta. Vanhemmuus on maailman vaikein duuni, mutta loppupeleissä siitäkin selviää hengissä ihan maalaisjärjellä. Ja siinä vaiheessa, kun oljenkorret on lopussa, kilautus kaverille, kahvikuppi käteen ja taustalle zen musaa. Armoa. Ei tässä olla täydellisiä kukaan. 

Kommentit (5)

Rakastava äiti

Voin allekirjoittaa jokaisen ajatuksesi ja sanasi. Näillä systeemeillä kasvatimme 4 lastamme kunnollisiksi aikuisiksi.

Vera

Aamen! Hyvä pointti oli tuo että ei kukaan jaksa olla kaikkien keskipisteenä. Aika rankkaa myös esim 3 vuotiaalle olla "johdossa". Kaikesta ns pitää kiukutella ja kysellään että mitä se matti nyt haluaisi tehdä. Ei lapsella ole kapasiteettiä päättää kaikista itseään koskevista asioista. Rajoja ja rakkautta!

Vierailija

Kyllä asiaa. On kyllä kumma kun jotkut luulee että lapset voi määrätä koska ne syö ja koska ne menee nukkumaan. Niistä ei neuvotella. Ja kun tätä noudattaa pienestä pitäen rakkaudella höystettynä ei lapsi karkaa eikä tee muutenkaan mitään älytöntä.

vaaka

Todella hyvin kirjoitettu!

Suomessa on "ymmärretty" näitä kiusaajia ihan liikaa.

Ylipäätään uhrin eli tässä tapauksessa kiusatun asemaan

pitäisi kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota. Pahimmat

ovat opettajat, jotka eivät "huomaa" mitään...

Samat kiusaajat jatkavat "uraansa" vielä työpaikoilla tms.

Seuraa 

Olen Riina-Maija "Riinis" Palander ja kirjoitan blogissa elämästäni, jossa sattuu ja tapahtuu. Pyöritän neljän lapsen perhettä, johon kuuluu myös lauma hevosia, koiria, kissoja ja kaneja. Kesäisin emännöin Virossa Ontikan majataloa, huollan ja remppaan vanhaa kartanoa tiluksineen sekä treenaan kouluhevosia. Talvet vietämme Espanjassa, Ranskassa ja Suomessa. Tervetuloa mukaan!

Instagram