Mittari näyttää neljääkymmentäyhtä, lähempänä kakkosta kuin ykköstä. Juhlat pidin, kun kolahti 40 täyteen. Päätin pitää, koska 40 on helppo muistaa. Juhlahumun keskelläkin muisti kertoa vierailla, miksi juhlitaan. Sen jälkeen, kun joku kysyy ikää, täytyy kaivaa laskin taskusta, koska päässä laskien ei enää kykene tarkkaa lukua muistamaan.

Joku viisas jossain on joskus puhunut iästä vain numeroina. Siinä siis syy, miksi en ikääni meinaa muistaa. En ole koskaan ollut hyvä numeroissa. Tosin eihän sitä numeroa edes tarvitse muistaa, kun sen aamuisin näkee peilistä. Yhtenä aamuna tulin yön jäljiltä tajuihini kylpyhuoneen peilin ääressä siinä vaiheessa, kun tajusin nyppiväni nenäkarvojani. Kylmän rauhallisesti nypin pinseteillä nenäkarvojani. Järkyttävintä siinä oli se, että en ollut edes järkyttynyt. Ajattelin vain, että jaaha, tähän on tultu.

Ihminen kokee elämässään ajoittain tilanteita, joissa kysyy, miksi tätäkään ei kukaan kertonut. Tämä keski-ikä on yhtä ihmetysten tulvaa, sitä tuntee olevansa jälleen kuin murrosikäinen. Koskaan ei aamulla tiedä, mitä uusi päivä tuo tullessaan. Murrosiän kynnyksellä sitä yhtäkkiä huomaa, että rinnat alkaa kasvaa. Näin keski-iässä sen sijaan eräänä iltana kylvyn jälkeen huomasin kuivaavani tissinalusia föönillä. Että sitäkään ei kukaan ollut viitsinyt kertoa. Ihan itse piti sekin tajuta. Että föönillä voi kuivata tissinaluset.

Kuvassa on selällään kelluva manaatti. 

Kommentit (1)

Lotta

Tuo on niin totta, että keski-ikä on jälleen murrosiän kaltaista "juhlaa", en tosin niin välitä ajatella, mitä kohti. Joka viikko tuo tullessaan jotain uutta hauskaa. Yhdellä nenäkarvat joita nypitään, toisella (minulla) pigmenttiläiskät, joiden etenemist ei taida enää mikään pysäyttää. Varma keski-iän merkki, arvokkaan kirjavat posket. Entäpä se, kun huomaat, ettäö kulmakarvojen nyppiminen on yhtäkkiä vaikeaa, koska silmän ja kulmakarvan välinen alue on jossain vaiheessa muuttunut niin ryppyiseksi? Vaikka miten yrittäisit sormilla pingottaa, et millään saa ihoa tarpeeksi kireäksi ja pinsettien väliin jää aina lähinnä nahkaa, ei sitä karvaa? Ei, en tietenkään puhu itsestäni, kaveri kertoi....

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sammakoita ja ruusuja on tuokiokuvia Saksassa perheensä kanssa kotia pitävän äidin, vaimon ja naisen arjesta. Ihanan tavallista elämää ja hetkittäisiä oivalluksia oman elämän sankaruudesta.