Huhtikuussa sain diagnoosin ja lääkkeet. Jotenkin hullua, mutta en ensin hakenut lääkkeitä. Olin tietysti lukenut kaiken mahdollisen noista lääkkeistä, mitä sivuvaikutuksia niissä on. Yhdellä ystävälläni ja myös työkaverillani on nivelpsoriasis, joten sain jotain tietoa esim Trexanista. Olin aika kauhuissani tuosta lääkemäärästä, ja viikon reseptit seisoivat pöydällä. Soitin opiskelukaverilleni (kiitos ihana Anu) joka puhui minulle järkeä. "Reuma on sairaus, jota et saa kuriin ilman lääkkeitä". Samoin tyttären kaverin äiti sanoi viisaasti: "Vain otettu lääke auttaa".

Okei, tunnustan että olen ollut ennakkoluuloinen. Olen ollut taipuvainen kuvittelemaan, että pysyvästi sairailla on varmasti jotkut sellaiset elämäntavat, josta sairaus johtuu. Samoin kivuista olen ollut ennakkoluuloinen ja mielessäni jopa vähätellyt muiden kipuja. Miksi? Koska olen itse ollut aina terve, ei ole ollut hajuakaan mistään krempoista. Vaikka teen päätetyötä, en ole kärsinyt edes niska-hartia-jumeista. Siperia opettaa siis nöyryyttä. Olin ennen sairastumista monesti heittänyt herjaa sali-kavereiden krempoista, polvivaivoista ja selkäsäryistä. Ja mainostanut olevani super-nainen!!! Hahaha, tässäkin suhteessa kohtalo päätti ojentaa urakalla.

Olen pohtinut monesti, mistä sairaus sitten alkoi? Tuohon samaa aikaan avioliittoni tuli tiensä päähän, ja tilanne oli todella stressaava. Samoin sairastin viisi viikkoa tosi sitkeää flunssaa. Työpaikallani on ollut myös sisäilmaongelmia. Ehkä syy oli yks näistä, tai kaikki yhdessä. Pakko on ollut hyväksyä se, että sairaus on pysyvä, eikä mene pois.

Huhtikuussa aloitin siis lääkkeet. Jotenkin olin käsityksessä, että vatsansuojalääkettä syödään vain silloin kun on "tulehdus päällä" ja syödään buranaa. Sain karvaasti kokea, että olisi pitänyt aloittaa se saman tien. Tämä jäi kyllä vastaanotolla epäselväksi. Vasta kärsittyäni koko kevään ja alkukesän vastavaivoista (ruoka ei oikein tahtonut pysyä sisällä), yksi apteekkari vinkkasi, että tällaisen lääkemäärän kanssa kannattaa kyllä syödä vatsalääke joka aamu. Ihan oma lukunsa on nämä erilaiset sivuvaikutukset...olin kuullut kaikenlaista. Trexanista ei ihme kyllä tullut ihmeempiä oloja (paitsi: ei sovi alkoholin kanssa ollenkaan, pienikin määrä alkoholia pari päivää lääkkeen jälkeen = massiivinen krapula...). Mutta oxiklorinin aiheutti pahoinointia, huippausta. Koko kevään tuntui siltä että olisin ollut krapulassa tai keinuvassa laivassa. Samoin valoherkkyys oli huomattavaa, en pärjää ilman aurinkolaseja edes pilvisellä säällä. Reumahoitajan kehotuksista huolimatta olin kyllä auringossa, käytin kyllä suojakertoimia koko kesän ihan Suomessakin. Tosin: kesän lopulla otsaani koristi massiivinen maksaläiskä, olin ihan Gorbatshovin näköinen :D Pieniä haittoja kuitenkin. Kaikki tuo pahoinvointi meni kyllä ohi aika myöten. Lääkkeistä kyllä tulee myös väsyneeksi; kenen keho kestää sitä että tuupataan täyteen lääkkeitä, sellaisia jotka myös manipuloivat immuunijärjestelmää...?

Lääkkeet tehosivat parissa kuukaudessa, ja koko kesän 2016, kesäkuusta elokuuhun vietinkin kuherruskuukautta sairauteni kanssa. Otin lääkkeet kiltisti, ja oireet pysyivät poissa koko kesän. Melkein unohdin koko sairauden ja tietysti tuudittauduin siihen luuloon, että pahin on ohi, nyt kun syön lääkkeitä, oireet pysyvät poissa. Olen miettinyt jälkeen päin, että iso rooli oireettomuudessa taisi olla lämmöllä, lomalla, kiireettömyydellä. Elokuussa tilanne oli jo toinen....

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Yli 40-vuotiaan äidin tilitystä nivelreumasta; kivuista, jaksamisesta ja elämästä. Ja siitä, että periksi ei anneta!

Teemat